Fantastista mielikuvapolitiikkaa

Anders Borg on sitten viimeinen oljenkorsi, jolla Suomen talouspolitiikkaa pannaan kuntoon. Juhana Vartiainen ja Björn Wahlroos yrittävät sysiä Suomea perikatoon supliikilla, mutta Borg pelastaa meidät. Borgilla tuntuu ainakin tässä vaiheessa olevan terveitä ajatuksia meneillään olevan taantuman hoidosta. Borgin mukaan Suomen pitää pystyä vuosien ajan palkkamalttiin ja parempaan tuottavuuteen. Hyväksytään.

Anders Borg vieraili Hankenin talouskeskustelussa 1.12.2014. Hänen Suomen talouden tervehdyttämistyönsä valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta valmistuu ilmeisesti maaliskuuhun mennessä.

Borg on realisti, kun hän toteaa, että palkat ovat liian korkealla tasolla kilpailukyvyn parantamisen näkökulmasta, mutta sanoo sitten, että ”palkkojen pienentäminen ei ole realistista modernissa yhteiskunnassa”. Borg näytti jo hermostuttavan Björn Wahlroosin, kun hän sanoi, että suurten ja nopeiden veroleikkausten tie on tuskin oikea tie Suomelle. Pitää paikkansa.

Voidaan tietysti sanoa, että edellä esitetyssä ei ole sellaista, mitä eivät monet järkevät suomalaiset ekonomistit olisi jo kertoneet. Poikki ja pinoon -ekonomistit ovat sitten asia erikseen. Borgin työ on pahasti kesken, joten pidemmälle vedettyjä johtopäätöksiä on syytä välttää tässä vaiheessa.

Olen yrittänyt maltillisesti eritellä vaikeuksiemme syitä, jotka kieltämättä ovat syviä , mutta eivät mitenkään ylivoimaisia. Mielestäni nykyisten haasteiden ytimessä on 2000-luvun talouskriisi(e)n monivaiheinen puhkeaminen: ensin tuli finanssikriisi, jonka puhkeamiseen Suomella ei ollut osaa eikä arpaa. Sitä seurasi euroalueen kriisi. Tuleva historiankirjoitus kertonee, miten eurokriisi ja finanssikriisi lomittuvat keskenään ongelmien aiheuttajina. Paremman puutteessa sanoisin nyt, että finanssikriisi paljasti EU:n valuviat. Jos kysymys olisi ollut pelkästään finanssikriisin vaikutuksista olisi toipuminen jo lähtenyt käyntiin. Sen sijaan meillä on edessämme koko euroalueen kilpailukyvyn syvät ongelmat. Lisäksi euron sisällä on tapahtunut jakautumista vahvoihin ja heikkoihin talouksiin. Joka tapauksessa Suomi ei ole yksin eurokriisissä, vaan jakaa muiden haasteet.

Kolmas vaihe taantumassa oli Ukrainan konflikti, johon Suomella ei ole sen isompaa panosta kuin muillakaan EU-mailla, jotka yllätettiin täysin, kun Venäjä konkreettisesti luki Ukrainan etupiiriinsa. EU ajatteli Ukrainan olevan vain osa normaalia laajentumisstrategiaa. EU:n toimet olivat tärkeä palanen Ukrainan tapahtumien logiikkaa, johon en tässä kuitenkaan puutu.

Väitän siis, että vaikeuksiin jouduttiin, koska tämän tyyppisen monivaiheisen talouden kriisin hallinnasta ei ollut kokemusta. Seurauksena oli – useampaan otteeseen – odotukset paremmasta talouden kehityksestä, kuin mitä todellisuudessa tapahtui.

Miten taantuman monivaiheisuus toteutui? Pohjalla oli valtava 14 lihavan vuoden (siis varsinainen tuplaseiska!) jakso 1994-2007, jolloin bkt kasvoi keskimäärin lähes 4 prosentin vuosivauhtia. Putoaminen syvään kuiluun tapahtui vuonna 2009 finanssikriisin seurauksena. Vienti romahti. Asia, joka nyt on osin ehtinyt jo unohtua, on että Suomen talous kasvoi vuosina 2010-2011 noin kolmen prosentin vuosivauhtia.

Valtiovarainministeriön virkamiehet ennakoivat taantuman taittumista (tai ainakin vaimentumista) vuosien 2012, 2013 ja 2014 aikana. Julkisen sektorin velkakehitystä kuvaava käyrä eteni kuitenkin aivan eri suuntaan kuin virkamiehet olettivat. Syy on mielestäni selvä: vuosine 2010 ja 2011 nousu loi odotuksia, että pälkähästä selvitään kohtuullisin vaurioin. EU-komissio sai vastikään aiheen tukistaa Suomea liiallisesta optimismista. Itse piirtelin tuolloin kaksoisveekuviota, jolla pyrin osoittamaan, että syvän pudotuksen (2009) jälkeen tulee lievempi takapakki (2012-2013) , jonka jälkeen päästään selkeään joskin vaimeaan kasvuun. Näin ei käynyt, vaan nyt näyttää, että sama apatia jatkuu vielä vuonna 2015. Minulla ei siis ole varaa syyttää hallitusta yltiöoptimismista, koska itsekin odotin suotuisampaa kehitystä.

EU-komissio tunnistaa Suomen ongelmaksi, ettei meillä ole riippumatonta - valtiovarainministeriöstä irrallista - talousennusteiden tekijää. Amerikkalaismalliseen kongressin omaan puolueettomaan budjettitoimistoon (CBO) meillä ei ole varmaankaan ole varaa (yli 200 työntekijää!).

Mihin Katainen tähtäsi puhuessaan ”fantastisista” onnistumisista talouden sopeuttamisjärjestelyissä? Mielestäni hän ensisijaisesti kokeili uutta julkisuusstrategiaa, jossa hallituksen hengennostatuksella oli merkittävä rooli. Hän joutui vaikeuksiin, kun samoihin, jo kerran sovittuihin säästöihin jouduttiin palaamaan yhä uudelleen. Presidentti irvaili vastikään hallituksen joutuneen oman ”mielikuvapolitiikkansa” uhriksi. Ei se nyt ihan näin ollut, sillä kyllä virkamiehetkin erehtyivät ennustuksissaan.

Ongelmat juontuivat ehkä seuraavista seikoista: 1) Talouden osaaminen ei ollut riittävän hyvää poliittisella tasolla, jota ruokki odottamaton ja ennen kokematon taantuman moniportaisuus, 2) Ongelmat olivat paljon syvempiä kuin osattiin odottaa, ja mikä tahansa hallitus olisi ollut suurissa vaikeuksissa, 3) Kysymys on pysyvämmästä talouden anemiasta, joka johtuu Euroopan kilpailukyvyn heikkenemistä.

Borgin esilletulo juuri nyt on sikäli mielenkiintoista, että hän ei ainakaan tässä vaiheessa lähtenyt himoleikkaajien kyytiin, eikä taida lähteäkään. Tässä mielessä Borgin panos on merkittävä, sillä hän torjuu paniikkireaktioita, joita meillä jotkut ekonomistit harjoittavat. Pikemminkin Borg pyrkii vaikuttamaan rauhoittavasti siten, että keinovalikoiman, jolla päästään kuiville pitää olla laaja. Näin otaksun. Borgin ulostulo juuri nyt on jo tehnyt tässä kohden tehtävänsä.

Borgilta osoitetaan tietä ulos kriisistä. Päinvastaisista väitteistä huolimatta teitä on useita. Koen mielenkiintoisena lähinnä sen, miten ruotsalaiseen maltilliseen oikeistoon kuuluva verovetoisen hyvinvointiyhteiskunnan kannattaja kohtaa meidän omat leikkaa ja liimaa ja poikki ja pinoon -oikeisto- poliitikot ja -ekonomistit.

PS

Ohessa vielä omat ihmeparannuslääkkeeni:

1) Innovaatiojärjestelmän edelleen kehittäminen, niin että raakileideoista pystytään poimimaan menestysideat nykyistä paljon nopeammin (+ panostus valmiiden tuotteiden markkinointiin).

2) Enemmän vähemmällä -ohjelman käynnistäminen eli systemaattisen työntuottavuusstrategian laadinta ja toteutus yritysten ja julkisen sektorin yhteishankkeena.

3) Kulutuskysynnän lisääminen verotusta hiukan keventämällä alemmissa tuloluokissa on tärkeämpää ja vähemmän vaarallista kuin sen seurauksena maltillinen velkaantuminen.

4) Viennin vahvistaminen noudattamalla maltillista (kilpailijoiden tason alittavaa) palkkalinjaa ainakin seuraavat viisi vuotta.

5) Yritystoiminnan pullonkaulojen poistaminen (ensimmäisen työn tekijän palkkaus, 20 hengen yritysten kasvun varmistaminen).

6) Valtion panostuksen vahvistaminen elinkeinotoiminnassa välttämällä ideologisten esteiden asettamista.

7) Uusi asennoituminen, että ollaan yhteisessä veneessä. Ennakkoluuloton uusien ideoiden esilletuonti työmarkkinajärjestöiltä.

8) Valtiontalouden ja kuntatalouden säästötoimien maltillistaminen (pienennetään valtion- ja kuntatalouden epärealistisen korkealle asetettuja säästötavoitteita tai jaetaan ne pidemmälle aikavälille, toppuutellaan kunnille sälytettäviä lisävelvoitteita).