Historiaa tutkitaan ja luetaan aina kustakin ajankohdasta käsin. On hyvin tyypillistä että historian henkilön asema muuttuu kaiken sen perusteella, mitä on tapahtunut nykyhetken ja ko. henkilön elossaoloajan/aktiiviajan välillä. Tässä otan esimerkiksi Clement Attleen. Attlee toimi Ison-Britannian pääministerinä vuodesta 1945 vuoteen 1951. Kun Attleeta on arvioitu hänen ominaisuuksiensa perusteella, oli aikalaisten arvio, että hän on epätodennäköistä (improbable) pääministeriainesta. Ulkonaisesti vaatimaton pikkumies ei ollut läheskään Churchillin kaltainen mahtihahmo.
Vuonna 2010 yli sata historioitsijaa äänesti Britannian parhaasta pääministeristä vuoden 1945 jälkeen. Clement Attlee valittin ykköseksi. Taakse jäivät mm. Margaret Thatcher ja Tony Blair. Miten tämä vaatimattoman oloinen valtiomies saavutti asemansa?
Winston Churchill aliarvioi häntä aikanaan, joskin syynä oli varmaan myös se, että sodan suuri sankari Churchill hävisi katkerasti ja yllätyksellisesti vaalit 1945 Attleelle.
Attleen vallankäyttöä kuvataan monin ristiriitaisin sanoin. Hän oli ujo ja arvaamaton päätöksissään, mutta samalla rohkea riskinotossa. Johtamissaan kokouksissa hän oli pääosan ajasta hiljaa, mutta otti ohjat käsiinsä, kun oli yhteenvedon aika. Silloin hän ohjasi päätöksiä haluamaansa suuntaan.
Ohessa lyhyesti hänen uransa ennen pääministeriyttä:
Historian kirjat mainitsevat hänen sotilasuransa mainesanoin. Attlee osallistui ensimmäiseen maailmansotaan Lähi-Idässä, haavoittui ja päätti sotilasuransa majurina.
Työväenpuolueen puheenjohtajaksi hänet valittiin 1930-luvun puolessa välissä. Puheenjohtajuutta kesti peräti 20 vuotta.
Vuonna 1940 Attlee ja työväenpuolue osallistuivat sodanaikaiseen hallituskoalitioon. Attleestä tuli varapääministeri (deputy prime minister). Hänet mainitaan tässä yhteydessä tehokkaana asioiden valmistelijana. Churchill sai vapaasti toimia voittoisan sodan symbolina.
Ensimmäinen koettelemus, mikä Attleeta pääministerinä koetteli vuonna 1945, ei ollut vähempää kuin Britanniaa uhkaava vararikon vaara (John Maynard Keynesin muistio). Britannian sankarillinen taistelu maailmansodassa oli käynyt kalliiksi saarivaltiolle. Silti Attlee ei luopunut kunnianhimoisista yhteiskunnallisista tavoitteista.
Attlee lähetti Keynesin hakemaan taloudellista tukea Washingtonista. Rahaa tulikin, mutta pettymykseksi vain lainana. Entinen mahtivaluutta punta sidottiin dollarin arvoon vuonna 1945, kuten muutkin valuutat. Köyhtyneelle Britannialle tämä tiesi haastavia aikoja.
Keynes ehdotti miesten kutsumista kotiin siirtomaista sekä säästöjen että teollisuuden tarvitseman työvoiman takia. Muutaman vuoden kuluessa tämä toteutettiinkin keskeisiltä osin.
Nyt Attlee saattoi käynnistää teollisuusohjelman ja hyvinvointivaltion rakentamisen – ”uuden Jerusalemin”. Pantiin toimeen valtava lainsäädäntöohjelma. Keskeinen sija ohjelmassa oli massiivisella teollisuuden kansallistamisohjelmalla (rautatiet, kaasu, hiili, sähkö, teräs….). Englanti otti käyttöön brittiläisen version suunnitelmataloudesta. Oliko kysymys yhteiskunnan sosialisoinnista? Sanoisin, että markkinatalous ja sosialismi pyrittiin tosissaan risteyttämään Englannissa. Saarivaltakunnan yhteiskunnallinen ja poliittinen tilanne ”vaati” tätä. Kaikki tämä tehtiin kuitenkin pitäen kommunistit jyrkästi irti päätöksenteosta.
Kaiken edellä oli kuitenkin yksi todella hehkutettu uudistushanke, kansallistetut terveydenhoitopalvelut. Edes Thatcher ei yksityistämisinnossaan uskaltanut puuttua Attleen urotyöhön.
Kaikki suunnitelmat vaativat valtavasti rahaa ja siitä tuli puute, josta Attlee sai maksaa vastustajilleen – ja kannattajilleen. Hän ei ollut varsinainen talousmies.
Attleella oli ehdoton pyrkimys säilyttää Britannia suurvaltana…… Brittien piti olla vahvoja, mutta Attleen määrittämällä tavalla ja siihen kuului mm. tinkiminen kalliin imperiumin ylläpidosta. Attleen johdolla britit hankkivat oman ydinaseen ilman Yhdysvaltain myötävaikutusta. Pommihanke toteutettiin vain pienen piirin tietäessä siitä.
Rahapulainen Britannia koki vuonna 1947 valtavan ankaran talven, joka miltei tuhosi Attleen. Mihinkään tallaiseen ei oltu varauduttu. Käynnistettiin sota-ajan luontoinen säännöstelyohjelma. Kaiken keskellä Attlee ajoi läpi sotilaallisen vetäytymisen Palestiinasta, Kreikasta ja kaiken kukkuraksi kruununjalokivestä, Intiasta - Churchillin kauhuksi.
Kesällä 1947 talous romahti. ”Clemin” lähtö oli lähellä. Puoluejohtajan pääkilpailija Ernest Bevin halusi pääministeriksi pääministerin paikalle. Attlee yllätti jälleen ja soitti Bevinille. ”Minulle sanotaan, että haluat hommani”. Soiton jälkeen ei halunnut!
Samaan aikaan Yhdysvallat huolestui tosissaan kommunismin leviämisestä ja käynnisti ns. Marshall-ohjelman. Britannia sai miltei neljäsosan avusta. Britannia sai jälleen tekohengitystä vaikeuksiensa keskellä.
Lisäksi Britannia oli Bevinin ja Attleen johdolla kaavailemassa keskeisesti Natoa. Britannia halusi edelleen säilyttää suuren roolin läntisessä puolustuksessa kaiken sodanjälkeisen kurjuuden keskellä. Beviniä ja Attleeta yhdisti kommunismin vastaisuus. Brittiläinen sosialismi ja neuvostoliittolainen kommunismi olivat kuin tuli ja vesi.
Uusi romahdus uhkasi vuonna 1949 kansainvälisen taantuman seurauksena. Punta devalvoitiin 30 prosentilla loppuvuodesta 1949.
Työväenpuolue kuitenkin voitti niukasti vaalit vuonna 1950. Onni näytti vihdoin koittavan, kun talous oli vihdoin ylijäämäinen osin austerityn ja devalvoinnin ansiosta. Attlee oli eräänlainen symboli brittiläiselle sinnittelevälle niukkuudelle (austerity).
Korean sodan aiheuttamalla noususuhdanteella oli ratkaiseva merkitys Englannin talouden toipumiselle. Attlee halusi brittijoukot Koreaan. Pääministeri, työväenpuolueen uuden tähden Hugh Gaitskellin tukemana, lisäsi puolustusmenoja rajusti. Britit halusivat Attleen johdolla olla edelleen läntisen maailman eturintamassa.
Työväenpuolueen sisällä aiheutui puolustusmenojen kasvusta johtuneiden säästösuunnitelmien takia poliittinen kriisi, jonka seurauksena Attleen hallituksen voimahahmo Bevin vetäytyi hallituksesta. Attleen hallitus oli muutoinkin jatkuvien kriisien keskellä vuonna 1951.
Lokakuussa 1951 Attlee järjesti uudet vaalit. Niukasti tappiollisten vaalien seurauksena Attlee sai lähteä. Tilalle tuli Winston Churchill, joka sai näin revanssin vuoden 1945 tappiolle.
Attleen asema ei ollut koko hänen valtakaudellaan varma. Itsevarmat hallituksen jäsenet Bevin ja Herbert Morrison vaanivat tilasuutta syrjäyttää ”heikko” pääministeri tullen kuitenkin toistuvasti pettymään. Attlee oli sitkeä taistelija, jota aliarvioitiin.
Attlee luopui puolueen johdosta vuonna 1955, jolloin hän oli 72-vuotias. Hän kuoli vuonna 1967. Jos tunnettiin Churchill sikarista, niin Attlee tunnettiin arkisesta piipusta. Piippu täydensi kuvaa jokamiehen pääministeristä. Ehkä Attlee kuitenkin muistetaan parhaiten – kuten erän kirjoittaja sanoo – AIDOSTA austeritystä. Se oli ihmisten itsensä omaksumaa positiivista niukkuutta ja säästäväisyyttä paremman päivän odotuksessa.
Voisin kuvitella, että juuri nuo taistelevan niukkuuden päivät elävät legendoina ihmisten mielissä. Niiden suhteellisen kurjuuden kääntöpuolena on nykyinen yltäkylläisyys kaikesta valittavine ihmisineen. Ehkä jotkut tämän päivän ihmiset tuntevat myötätuntoa noiden aikojen pyrkimykselle viedä kansakuntaa eteenpäin yhteisin tavoittein verrattuna tämän päivän brittiläisen köyhien melko raadolliseen ja kovaan taisteluun jokapäväisestä leivästä.
On merkillistä, että Britannian toinen suuri pääministeri Margaret Thatcher pyrki luomaan uuden Britannian aivan erilaisin tarkoitusperin. Historian ironiaa? Mutta eikö yhtymäkohtia voida hakea toimeen tulemisen ihanteesta? Lähestymiskulma oli vain erilainen.
Mikä teki tästä tavallisesta miehestä - Clement Attleesta - suuren? Ehkä hän sopi juuri tuohon aikaan. Hän oli kuin kuva Britanniasta, joka oli köyhtynyt, mutta halusi pitää kiinni suuruudesta. Attleen suuri Britannia oli uusi Jerusalem, kaikille hyvinvoinnin takaava maa suurin odotuksin.
Ei mennyt ihan niin kuin toivottiin, mutta lopputulos oli kuitenkin aika hyvä epätodennäköiseltä pääministeriltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti