Siltä varalta, ettei unohtuisi….

…. niin uhka se on. Venäjä nimittäin. Tämä tuli mieleen, kun luin Hesarin laatimaa (15.1.2015) eduskunnan Venäjä-keskusteluun liittyvää juttua. Puutun vain niihin kohtiin, jotka herättivät erityistä huomiota.

Jutun (juttujen) pääsanoma ei mielestäni vastannut eduskunnassa käytyä keskustelua kovinkaan hyvin. Eduskunta keskusteli aiheesta maltillisesti ja hyvin talouspainotteisesti (ja osin ilmasto- ja ympäristökysymyksiä painottaen), mikä onkin oikein. Hesari sen sijaan otsikoi pääjutun ”Venäjä lisää sotavoimaa Suomen lähialueilla”. Itse keskustelun lehti kävi läpi referoimalla puheenvuoroja, mutta lähes kommentoimatta. Lehdellä oli oma viesti, jonka se halusi eduskuntakeskustelun siivellä julkisuuteen.

Hesari oli piirtänyt jutun yhteyteen kartan, joka kuvaa Venäjän joukkojen sijoituksia Suomen lähialueella pohjoisessa. Kartan nimeksi on pantu ”Venäjän tärkeimmät joukot Suomen lähellä”. Karttaa lehti voi perustella sillä, että siinä on Suomea kiinnostavat alueet, mutta antaa samalla hyvin kapea-alaisen kuvan Venäjän arktisesta strategiasta.

Toki tekstissä oli mainittu arktisen alueen merkittävyyteen vaikuttavat seikat. Arktisen alueen lisäksi Venäjän uuden strategian painopisteitä ovat Krim ja Kaliningrad. Tarkemmin eriteltynä pohjoinen suunta on tärkeä, koska - lehden mukaan - 1) arktisen alueen merkitys kasvaa, koska ilmasto lämpenee ja 2) edellä esitettyyn liittyen Koillisväylän merkitys kaupallisena reittinä lisääntyy. Keskeisiä tukikohtia on mm. Murmanskissa, Novaja Zemljassa ja Frans Josefin maalla. Tärkeä alue on myös Wrangelin saaren alue kaukana Siperian pohjoispuolella, lähellä Alaskaa. Faktat ovat oikein.

Hesarin ei olisi tarvinnut kuin piirtää Pohjoisen jäämeren alueen kartta pohjoisnapa keskipisteenä, niin lukija olisi voinut yhdellä silmäyksellä todeta Venäjän tukikohtien luonteen Barentsin merta, Jäämerta ja sen reuna-alueita suojaavina maantieteellisinä kohteina.

Suomi ei ole millään tavalla Venäjän sotilasstrategian polttopisteessä. Edelleen pitää paikkansa se, minkä ulkoministeri Tuomioja jälleen totesi: ”Se (Suomen raja) on myös venäläisten kannalta heidän vakain ja ongelmattomin rajansa, eikä kummallakaan puolella ole intressiä muuttaa tätä tilannetta”. Myös pääministerin puheenvuoro oli maltillinen ja tasapainoinen.

Hesari käytti tilaisuutta hyväkseen jälleen kerran saadakseen Nato-kannalleen laajan levikin. Miltei harmittelun meininkiä oli lehden jutun alaotsakkeessa: ”Uusien joukkojen tulo itärajan tuntumaan puhutti kansanedustajia vain vähän”.

Kävikö tässä niin, että Hesari laati kartta- ym. oheisaineiston aivan toisenlaista – etukäteen toivomaansa – keskustelua varten ja pettyi, kun eduskunta ei vastannut huutoon ja ”laiminlöi” keskustelun ”uhasta” ja ”pelosta”?

Saman jutun yhteyteen oli ympätty kartta Itämeren alueen aluevesirajojen rikkomisista tarkoin päivämäärin ja prosenttiluvuin. Itse keskustelussa oli vain häivähdys näistä asioista.

Kari Huhdan ”Näkökulma” -niminen palsta Venäjä-kirjoituksen yhteydessä oli sitten tuttua Hesarin ihmettelyä, että itse ”pääasiasta” - eli Natosta - ei syntynyt kunnollista keskustelua. Huhta antaa ymmärtää, että presidentti Niinistö on tukkinut kansanedustajien suut. Tästä näkökulmasta keskustelu ei ollutkaan ”omin sanoin” -keskustelua, vaan presidentin kauko-ohjaamaa.

Huhta tarttuu presidentin käyttämään käsitteeseen ”vallitsevat olot”: vallitsevissa olosuhteissa ei tapahdu liittoutumista. Sitten Huhta tokaisee, että ”vallitsevista olosuhteista tulevat mieleen `yleiset syyt´, eli Neuvostoliiton vastustus. Pitihän se suomettuminenkin ottaa esille! Lopuksi Huhta toteaa turhautuneesti, että ”selvää lienee…. ettei Nato ole tämän jälkeen tärkeä vaaliteema”.

Kaiken kaikkiaan keskustelu eduskunnassa oli hyvin tasapainoista ja erittelevää. Kun kansalaiset ovat panneet joidenkin haaveille Venäjä-uhasta ja Nato-liittolaisuudesta jarrut päälle, on tämä viileys tarttunut myös kansanedustajiin, joka on hyvä asia.