Ilmaharjoitus – kenen sotku?

HS:n Kari Huhta on kirjoittanut omannäköisensä artikkelin lehteensä. Artikkelin nimi on ”Lentokiista on suomalainen sotku” (23.1.2015). Kysymys on tietenkin ilmavoimien harjoituksesta Virossa. Myönnän, että en tiedä kaikkia yksityiskohtia ja erehdyksen vaara omissa arvioissani on huomioitava.

Rohkeasti kuitenkin kerron, miltä ”minusta tuntuu”.

Silmiinpistävää on kuinka Helsingin Sanomat yrittää antaa kuvan, että sillä ei ole osaa eikä arpaa koko hälyssä. Nimenomaan Helsingin Sanomat aiheutti suuren osan sopasta, kun se julkaisi UTVAsta vuodetun tiedon, jonka mukaan Niinistö ja Tuomioja ovat ”puuttuneet” Naton/USA:n/Viron ilmaharjoitukseen (tarpeettoman voi ylipyyhkiä). Joku UTVAssa rikkoi luottamuksen.

Huhta viittaa jutussaan Aleksander Stubbiin, joka sanoo, ”ettei ilmaharjoituksiin Yhdysvaltain kanssa liity dramatiikkaa eikä ulkopoliittisen johdon linjakiistoja”. Hesari ei usko tähän, enkä usko minäkään.

Hesarin selitys on mielenkiintoinen. Huhta kertoo, mistä on kysymys: ”Tilanne on hieman sama kuin elokuvassa, jossa poliisi kehottaa väkijoukkoa hajaantumaan, koska tässä ei ole mitään nähtävää. Sitä ei kannata uskoa”.

Minusta taas tilanne näytti seuraavalta: Hesarin toimittaja istuu UTVA-merkkisen auton takapenkillä ja kuulee jotain sellaista etupenkiltä, mitä ei ollut tarkoitettu kuultavaksi. Toimittaja kysyy kuuliko hän oikein, jolloin kuski hätääntyy ja ohjaa auton ojaan. Seuraava päivänä toimittaja – paitsi, että kertoo sen, mitä ei saanut kertoa – analysoi tapahtunutta neutraalisti ikään kuin toimittajalla itsellään ei olisi mitään tekemistä aiheutuneen onnettomuuden kanssa.

Teoriani on edelleen se, että UTVAsta tiedon vuoti henkilö, joka Nato-kannattajana ikäväkseen havaitsi presidentin ja ulkoministeri haluavan tietoa ilmasotaharjoituksesta, joka UTVAssa oli tarkoitus ujuttaa eteenpäin ilman mitään hälyä, ja yhtenä tienä eteenpäin kohti tiivistyvää Nato-yhteistyötä.

Tiedon vuotaja - vanhasta muistista – tiesi, että Hesari ottaa kopin vuodetusta tiedosta, olihan HS ilmoittanut jo vuonna 2006 ajavansa Suomea Natoon. Jos tietoa ei olisi vuodettu, olisi tämänkin asian valmistelu viety päätökseen aivan asiallisesti.

Hesarissa minua kiusaa tämä sitoutumattomuuden statuksen ja täysin puolueellisen Nato-kiihkon vuorottainen tarkoitushakuinen käyttäminen uutisoinnissa ja kolumneissa. Tätä voi jo sanoa pelaamiseksi. Helsingin Sanomat on saattanut itsensä hankalaan tilaan: jokaista turvallisuuspoliittista juttua, mikä ilmestyy Hesarissa joutuu miettimään Nato-suodattimen läpi.

Hesari toteaa, että kohua ilmaharjoituksesta on vain Suomessa. Toista se on Virossa, jossa tällainen on rutiinia, ja jossa pistetään rautaa rajalle Naton toimesta. Mitä ihmeellistä Suomen itsenäisessä pohdinnassa on? Kai me saamme ajatella omilla aivoillamme.

Suomessa ei saisi tehdä itsenäisiä omaan harkintaan perustuvia päätöksiä. Tähän olen puuttunut monta kertaa. Näemme ympärillämme elefantteja ja mietimme, mitähän nuo ajattelevat meistä. Onko tämä pienen, itseluottamusta vailla olevan kansan kohtalo?

Hesarille kaikki Nato-skeptisimi on aivan turhaa, suorastaa tyhmää venkoilua. Hesarin mukaan meidän varmaan olisi pitänyt liittyä Natoon jo kauan sitten.

Koko jutun ydin on siinä, että Huhta ihmettelee presidentin valtaoikeuksien käyttöä Nato- ja/tai Yhdysvallat -yhteistyössä empimiseen. HS:n mielestä hommat pitäisi hoitaa poikki ja pinoon –menetelmällä, ja esimerkkiä voitaisiin ottaa Itämeren eteläpuolelta. En kuitenkaan oikein usko, että esimerkiksi Virolla on historian valossa osoittaa Suomelle neuvoja, miten ulkosuhteet hoidetaan.

Meillä on jälleen ongelma, johon olen viitannut monta kertaa aiemmin. Se on ”samanmielisyysongelma”, tällä kertaa turvallisuuspolitiikan alalla. Mitä enemmän tolkutetaan, että ollaan samaa mieltä sitä varmemmin ollaan eri linjoilla. Erityisesti Aleksander Stubb on kunnostautunut tässä vekslauksessa.

Kaikki viittaa siihen, että esimerkiksi ulkoasianhallinnossa on Suomen virallista, pidättyväistä ja tarkkaa Nato-yhteistyötä vastustavia tahoja. Saa olla tarkkana, ettei raportteihin lipsahda virkamiesten Nato-intoilua. Entä puolustusvoimat? Ovatko puolustusvoimien upseerit lojaaleja presidentille muutoinkin kuin juhlapuheissa?

Olen pitkään miettinyt, että Helsingin Sanomille pitäisi löytää vastavoima arvioitaessa Suomen kansainvälisiä suhteita. Lehdessä on paljon hyvää, mutta se pilaa hyvän sitoutumattoman lehden statuksensa joissakin tiedonvälityksen valtavirta-asioissa. Helsingin Sanomat aiheuttaa kannanotoillaan tarpeetonta huolta ja murhetta polarisoidessaan turvallisuuspoliittisia kantoja. Sillä olisi ollut hyvät edellytykset tuottaa moniarvoista tietoa liittoutumattomuus/liittoutumis- kysymyksissä.