Väyrysen aivoitusten jäljillä

Olen joskus viitannut Paavo Väyryseen poliitikkona, jonka menettelytapoja en ole arvostanut korkealle. Kassakaappisopimus, jalasmökki, vimmainen halu kaataa Koiviston hallitus 1980-luvun alussa tekosyillä, välipuheet Viktor Vladimirovin kanssa koskien etulyöntiaseman luomista keskustan presidenttiehdokkaalle…… Onhan näitä sattumuksia… Ne ovat osa kansakunnan historiaa, mutta sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee….

Kuitenkin varttuneella iällä esiintymisiin on tullut vanhemman valtiomiehen otetta. Ei hän vieläkään ajatuksillaan välttämättä herätä myötämielisyyttä, mutta nyt onkin kysymys ajattelutavan rakenteesta. Hänellä on edellytyksiä poiketa normaaleista ajatuskaavoista.

Väyrynen on leimautunut toisinajattelijaksi koskien esimerkiksi Suomen Venäjä-suhteita ja Ukrainaa. Hänet on helppo leimata kekkoslaiseksi, suomettuneeksi YYA-mieheksi. En ota lähtökohdaksi arvioissani näitä leimakirvesnäkökulmia. Ne ovat jotenkin vastenmielisiä, vaikka esittäjät ovatkin Väyrysen poliittisia vastustajia. Onhan se kovin modernia teilata Väyrynen ”vanhanaikaiseksi”.

Melko suoralta kädeltä voin sanoa, että juuri kukaan poliitikko Suomessa ei esitä Ukrainan konfliktin ratkaisumalleiksi yhtä rohkeasti vaihtoehtoja kuin Väyrynen. Vuodenvaihteessa hän ehdotti, että 1) Krimistä tulisi itsehallintoalue, 2) Ukraina säilyisi liittoumattomana, 3) Ukraina pysyisi EU:n ja Euraasian unioin ulkopuolella ja 4) Donbassista tulisi Ukrainaan kuuluva autonominen alue. Jatkokeskusteluissa tuli esille, että Ukrainan tavoitteena voisi olla samantyyppinen asema kuin Suomella oli kylmän sodan aikana.

Väyrysen ajatukset tuomittiin suoralta kädeltä.

Suomen linjan tulkitsijan roolin ovat ottaneet Kimmo Sasi, Ilkka Kanerva ja Carl Haglund. He yhdessä Pertti Salolaisen kanssa muodostavat eräänlaisen ”oikean linjan” vahtikoirasysteemin, joka iskee heti jalkaan kiinni, jos joku uskaltaa ääneen esittää jotain lännessä vakiintuneesta kannasta poikkeavaa esimerkiksi Ukrainan tapahtumista. Tilanteen herkkyyttä kuvaa se, että oman puolueen Kimmo Tiilikainen kiirehti tulkitsemaan Väyrysen puheet ”dosentin pohdiskeluiksi”. Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksessa 5.1.2015 Väyrynen kiisti olevansa poikkiteloin Suomen linjan kanssa ja syytti muita blogikirjoituksensa vääristelystä. Onpa yhdenmukaisuuden paine kova!

Tuntuu siltä, että Väyrysen viaksi lasketaan hänen pyrkimyksensä pohdiskella ratkaisumallia, joka poikkeaa lännessä vakiintuneesta linjasta, jossa syyllisyyskysymys on keskiössä, ei niinkään pyrkimykset avata keskustelua uusille näkökulmille.

Mutta tarkastellaanpa kohta kohdalta Väyrysen esitystä.

1) Krimin irrottaminen Venäjä yhteydestä itsehallintoalueeksi on todella vaikeaa, koska Putin on koko arvovallallaan asettunut Krimin Venäjään liittymisen taakse. Lännessä taas Krimin haltuunottoa on luonnehdittu lähinnä ryöstöksi.

2) Donbassin alue voisi jossain kokonaisratkaisussa olla itsehallintoalue, mikä on kuitenkin vaikea ratkaisu monelle separatistille. Tällä ehdotuksella on kuitenkin potentiaalinen etenemismahdollisuus, kunhan venäläiset joukot vetäytyvät.

3) Ukraina voisi olla EU:n ja Euraasian unionin ulkopuolella sitoutumattomana maana, mutta Ukrainan parlamentin tuore, lähes yksimielinen päätös luopua liittoutumattomuudesta (so. valmius Natoon liittymiseen on nyt mahdollista, joskaan ei vähään aikaan kovin todennäköinen) tuhosi hyvin pitkälle tämän etenemisuran. Ukrainan konfliktin ratkaisun kannalta pidin Ukrainan parlamentin päätöstä kovin hätäisenä.

4) Suomen kylmän sodan aikainen asema voisi olla yksi ratkaisu, mutta kohta 3 on jo murentanut pohjaa tältä ajatukselta.

Ei siis kovin lupaava avaus. Kaikki Ukrainan konfliktin osapuolet ovat linnoittautuneet kauaksi Väyrysen ajatuksista. Tilanne voi kuitenkin muuttua, koska edellä olevia kohtia ei luultavasti kannata ajatella erillisinä ehdotuksina, vaan kokonaisuuteen sovitettavina osina. Mutta onko tämä vuosien kysymys?

Väyrysen esityksen keskiössä eivät mielestäni olleetkaan konkreettiset esitykset, vaan rohkea ulostulo tavalla, johon muut suomalaiset poliitikot eivät halua ryhtyä. Paljon edellä esitettyä konkreettisempi tulevaisuuden näkymä sisältyy seuraavaan Väyrysen ajatukseen:

”Ellei poliittista ratkaisua saada nopeasti aikaan, on tarjolla vaara, että Ukraina jakautuu täydellisesti ja pysyvästi. Krim sulautuisi lopullisesti osaksi Venäjää ja Donbassista tulisi Abhaasian ja Etelä-Ossetian kaltainen alue, joka sekin hakeutuisi Venäjän yhteyteen. Tynkä-Ukraina kaikkine ongelmineen jäisi EU:n syliin. Ukrainasta tulisi länsimaiden ja Venäjän välille vakava, pitkäaikainen kiista, joka saattaisi johtaa uuteen kylmään sotaan.”