maanantai 28. syyskuuta 2015

Jukka Tarkan Nato-kiireet

Jukka Tarkka on julkaissut uuden kirjan ”Venäjän vieressä” (Otava, 2015). Siinä hän jatkaa Nato-intoisia kirjoituksiaan. On suorastaan epäuskottavaa kuunnella hänen täysin yksipuolisia tulkintojaan. Kirjaan palaan joskus myöhemmin. Nyt erittelen vähän hänen antamaansa haastattelua Ulkopolitiikka-lehdelle (UP 3/2015). Haastattelua lukiessa tulee mieleen, että siinä ovat vakka (Ulkopoliittinen instituutti, joka julkaisee UP-lehteä) ja kansi (Jukka Tarkka) valinneet toisensa. Yhtä jalkaa käydään. Ulkopolitiikka-lehti sinänsä on korkeatasoinen julkaisu ja esimerkiksi sen viimeisintä numeroa on helppo suositella luettavaksi, mutta se Nato-intoilu…..

Tarkan kirjoitukset ovat Nato-hekuman ja populistisen uhkakuvapolitiikan ristisiitos. Hän todella maalaa pirun seinälle.

Puolustuspoliittisen selonteon hän tyrmää täydellisesti. Se on ”parlamentarismin ja muunkin järkevän toiminnan irvikuva”. Tarkka pelkää eduskunnan mukanaolon (seurantaryhmä) pilaavan koko selonteon. Mitä hän oikein hakee? Presidenttivetoista päätöksentekoa täydennettynä hänen kaltaisillaan ”asiantuntijoilla”? Niinkö? Tarkan mielestä mikään parlamentaarinen käsittely ei voi luoda tarpeeksi nopeaa reagointia ”nopeasti muuttuvissa tilanteissa”. Veikkaan, että Tarkan kiireet loppuisivat, kun Suomi ilmoittaisi halukkuutensa liittyä Natoon.

Jos minun pitäisi valita nopean reagoinnin tai harkitsevan ja huolellisesti testattavan päätöksenteon välillä, niin valitsisin jälkimmäisen ainakin silloin, kun kysymyksessä on ulkopolitiikka.

Baltiassa syttyvä sotilaallinen konflikti johtaisi tilanteeseen, jossa Suomi Tarkan mukaan olisi ”vapaata riistaa”. Tämä kaikki pelkästään loistavan tarkkamaisen logiikan tuloksena! Tämä muistuttaa spekulointia, jossa johdetaan yhdestä asiasta toinen, toisesta kolmas jne. Ihmeellistä tässä on se, että Baltialla on Naton turvatakuut ja siitä huolimatta jotkut virolaiset ja Viron puolesta säikkyvät suomalaiset pelkäävät kuollakseen Venäjän miehitystä. Eikö Natoon liittymisen ja sopimuksen viidennen artiklan pitänyt nimenomaan varmistaa turvatakuut?

Miten Venäjä reagoisi Suomen Nato-jäsenyyteen? Ei mitenkään, sanoo Tarkka. Miten saatoin edes kuvitella, että asiassa olisi jotain spekuloitavaa! Tarkan mielestä Suomi on jo niin sitoutunut länteen, ettei yksi allekirjoitus lisää muuta tilannetta. Venäjä kyllä mylvii puheissaan, mutta niistä ei tarvitse välittää.

Hieman tarkemmin ja vakavammin kannattaa tarkastella Venäjän pyrkimyksiä. Tarkan mukaan Suomi jättäytyy nykyisellä politiikallaan ”Venäjän etupiiriin”, sillä kylmän sodan etupiiriajattelun uudelleen henkiin herättämisestä tässä on kysymys. Maat ja mannut jaetaan lännen ja idän välillä ja Suomi jää väärälle puolelle.

Kuitenkin Suomi on perinteisesti ollut esimerkki maasta, joka on eräänlainen hybridi. Se on yhteiskuntajärjestelmältään ja markkinatalouden luonteeltaan selkeästi länttä. Samaan aikaan se on hoitanut 70 vuoden ajan idänsuhteet hallitusti (suomettumisen kausi on ruma arpi, jonka rumuudesta tosin kaikki eivät ole samaa mieltä). Tämä on suuri mysteeri monille lännettyneille ulkomaalaisille: Suomi ei ole yksiselitteisesti valinnut länttä, vaan kehittää myös Venäjä-suhteita!

Tarkan mielestä itä on mörkö, jonka vaikutuksesta pitää irtautua niin nopeasti kuin mahdollista. Asia on melkeinpä toisin päin. Suomen nimenomaan pitääkin lähestyä Venäjää kulttuurisesti, kaupallisesti jne. Ei se, että Suomi on tiiviissä yhteistyössä Venäjän kanssa liitä meitä äiti-Venäjän mahtavaan syliin. Päinvastoin se on Suomen valtti itsenäisen päätöksenteon puolesta.

Venäjä tavoittelee etupiiriä, sitä en kiistä. Se halua turvallisuusvyöhykkeen pelätessään Natoa – syystä tai syyttä. On pystyttävä asennoitumaan Venäjän asemaan, vaikka sen käytös on ollut vastenmielistä. Mihin Venäjä haluaa ulottaa vaikutuksensa? Todennäköisesti entisen Neuvostoliiton alueelle (pl. Baltia) , muu on sitten spekulaatiota. Olen tätä Venäjän turvattomuuden tunnetta eritellyt lukuisissa kirjoituksissani. Se on avainasia Venäjän ymmärtämiseen. En ole vieläkään löytänyt tästä aiheesta parempaa analyysia kuin George F. Kennanin johtopäätökset jo 1940-luvulla. Lisäksi Venäjä haluaa lännen vahvistaman suurvaltastatuksen. Vaatimukset ovat vaatimuksia. Jonkinlainen turvallisuusjärjestely on kuitenkin saatava aikaan. Kysymys on joka tapauksessa kompromissista idän ja lännen välillä ja sen aikaan saaminen saattaa viedä pitkän aikaa. Tämän problematiikan kanssa on opittava elämään.

Suomen ja Venäjän suhteissa suhdanteet eivät saa määrätä, vaan suhteiden tulee olla mahdollisimman vakaat kauppapakotteidenkin ollessa voimassa. Olen siis täysin eri linjalla kuin Tarkka, kun hän hakee suhdanteiden h-hetkeä, jolloin hypätä itse valitsemaansa leiriin. Olen samaa mieltä kuin Tarkka, että maantieteelle emme mahda mitään, mutta tilanneanalyysi on erilainen. Maantiede on paitsi fakta niin myös käännettävissä vahvuudeksi. Suomella on lähes aina mennyt lujaa, kun Venäjällä on mennyt lujaa.

Olemme olleet painostuksen kohteena ajoittain viimeisen 70 vuoden aikana, mutta viime kädessä Venäjän (Neuvostoliiton) johto on varonut menemästä liian pitkälle tavoitteissaan. Suomi, sellaisena kuin se on ollut viimeisinä vuosikymmeninä, on ollut arvokas rajanaapuri Venäjälle. Suuressa kuvassa satunnaiset takaiskut eivät riko kokonaiskuvaa.

Ruotsin kanssa tehtävästä puolustusyhteistyöstä Tarkka toteaa, että ”se on vain rauhanajan yhteistyötä”. Hän siis tavallaan kompromettoi Ruotsi-yhteistyön. Kuitenkin Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist totesi Suomen vierailullaan, että ”Suomi on ainoa maa, jonka kanssa olemme sopineet yhteistyöstä, joka ylittää rauhanajan yhteistyön”. Raja on mielestäni aivan selvä: kysymys on yhteistyöstä. Puolustusliitto tai vastaava tulkitaan helposti väärin maamme rajojen ulkopuolella.

Ulkopolitiikka-lehden omasta asenteesta saa hyvän kuvan, kun lehti kysyy Tarkalta ”tuleeko Nato-hyssyttely jatkumaan myös tulevaisuudessa?” Tarkka viittaa Lipposen hallitusohjelman Nato-jäsenyyden torjuvaan kirjaukseen, jossa todetaan, että ”vallitsevissa oloissa” Nato-jäsenyys ei tule kysymykseen. Tarkka: ”Se oli vertaansa vailla oleva umpipäätelmä”. Mikähän lauseessa oli näin umpinaista? Mielestäni hallitusohjelman päätelmä oli täysin relevantti, tuohon aikaan sovitettu. Ilmeisesti Tarkka kuvittelee mielessään kirjauksen sulkevan pois kannanmäärittelyn tarkennukset, jota se ei tee.

Tarkka pistää toiveensa presidentti Niinistöön, jonka hän toivoo vievän keskustelua siihen suuntana, että ”lopettaisimme vanhojen sloganien toistamisen”. Tarkka tahtomattaankin mitätöi kaikki pyrkimykset nähdä lännen ja idän suhteissa toivon hiukkastakaan. Suomen Venäjä-suhteissa hän ei halua nähdä jatkumoa, vaan ulkopolitiikan pitää vaihdella ilmeisesti voimasuhteiden ja suhdanteiden mukaan.

Eräiden muidenkin tahojen toimesta Suomen ulkopolitiikka yritetään tuomita vanhanaikaiseksi ”harmaan vyöhykkeen” politiikaksi. Kaikesta näkee asenteellisen pyrkimyksen leimata Suomen nykyinen ulkopolitiikka luotaantyöntäväksi.

Erikseen ovat sitten lukemattomat paniikkireaktiot, joita suoltavat merkittävillä paikoilla olevat ulkopolitiikan asiantuntijat: milloin 1900-luvun alun meren pohjasta löytynyt sukellusvene aiheuttaa sätkyn, milloin taas johtavien hahmojen puhelinta on väitetysti salakuunneltu. Edward Snowdenin paljastusten jälkeen mitään ei pitäisi ihmetellä. Tämän varmaan Carl Haglund ja Ilkka Kanerva tiedostavat.

Mikä on tehnyt Tarkan vanhaksi vihaiseksi mieheksi? Niin kauan kuin muistan hän on ollut oikeistolainen lännettäjä, mutta viime aikoina puheen sävy on kärjistynyt. Nyt hän on ottanut elämäntehtäväkseen pelastaa Suomen itse loihtimaltaan ilmestyskirjan pedolta.

1 kommentti:

  1. Tarkka edustaa globalia idealismia pahimmilaan, siinä kuvitelaan maailman olevan yhteisten arvojen keskinäinen kerho, siis on hyvikset, eli yhdysvaltalaisten uuskoservatiivien johtama ja siihen sitoutunut hyvisten joukko, jonka hyvyydelle koko muun maailman tulee alistua. Rinnalla välttämättä tässä maailmankuvassa, jonka pohjat ovat suorastaan vuosituhanteiset pohjat ajattelulle ovat manikkealaisuudessa. tarvitaan alati vaihtelevan metamorfoosin kokevat pahanvoimat, nyt pää piru on Putin. Lohdullista asioiden kehityksessä on, että yhdysvalloissa realistinen koulukunta on ulkopolitiikassa voimistumassa, siksi Tarkan tarkoittama aikaikkuna hänen haaveileen on sulkeutumassa vallanvaihtoon yhdysvalloissa. Onneksi näiden hyviksien puheet ja elekieli kertoo epätoivosta ja ahdistuksesta.

    VastaaPoista