lauantai 23. maaliskuuta 2019

Harari ja nationalismi

Historioitsija Yuval Noah Harari on viimeisimmässä suomeksi ilmestyneessä kirjassaan ”21 oppituntia maailman tilasta” (”Lessons of the 21. Century”) käsitellyt mm. nationalismia (oppitunti numero 7), jota kommentoin seuraavassa.

Populaarilta historioitsijalta ovat ilmestyneet suomennettuna teokset ”Sapiens” ja ”Homo Deus”. Näissä kirjoissa Harari on pohdiskellut menneisyyttä ja tulevaisuutta. Viimeisin kirja käsittelee nykyaikaa ja on monin tavoin haasteellisin kirjoista. Nationalismi-luvun alaotsake on ”Globaaleihin ongelmiin tarvitaan globaaleja ratkaisuja”, joka kuvastaa Hararin jo johdantoluvussa esittämää agendaa: paikallisesti ei voida ratkaista maailmanlaajuisia haasteita.

Harari ”kumoaa” myytin tai kuvitelman nationalismin ikiaikaisuudesta osana ihmisen psyykeä. Hän puhuu historian hämäryyden pienistä yhteisöistä, jotka ovat sittemmin kasvaneet isommiksi yhteisöiksi. Kansallisia yhteisöjä luotiin sen takia, koska haasteet vaativat laajemman yhteisön yhteistyötä, ei sen takia, että ne olisivat luonnollisempia kuin muunkokoiset yhteisöt. Valtiot muodostuivat yhteisestä tarpeesta koota voimat vaikkapa luonnonilmiöiden hallitsemiseksi.

Harari puhuu kansallisvaltioon liittyvästä luonnollisesta isänmaallisuudesta, joka ei ole taisteluhenkinen. Vasta äärinationalismi muokkaa kansallismielisyydestä vastenmielisen. Terve nationalismi voi olla siis välikappale hyvään hallintoon ja hyvinvointiin. Harari pitää ihmisten kokeman ”ainutlaatuisen kansakunnan” käsitettä hyväksyttävänä silloin, kun se ei suuntaudu muita vastaan. Niin minäkin ajattelen. Olen aiemmissa kirjoituksissani suhtautunut kansakunnan ainutlaatuisuuteen, ekseptionalismiin, kriittisesti, koska käytännössä lähtökohta tällöin on, että oma kansakunta on ainutlaatuisella tavalla parempi kuin muut kansakunnat. Hararikin ajattelee, että ”hyvä” ainutlaatuisuus ei välttämättä ole kansakuntien kilpailun väline.

Ennen toista maailmansotaa nationalismi johti usein sotaan. 1900-luvun alkupuoli oli - maailmansodat mukaan lukien - täynnä nationalistisia ylilyöntejä. ”Kaikki muuttui vuonna 1945”, väittää Harari ja on siinä mielessä oikeassa, että ydinsodan puhkeamisen vaara hillitsi voimakkaimpia nationalistisia pyrintöjä ja suurvallat – vaikkei Harari sitä korostakaan – pitivät kuria yllä maapallon eri puolilla. Kylmän sodan aika kaikkine sodanpelkoineen toimi siis myös kuumia sotia ehkäisevänä aikakautena. Tässä yhteydessä Harari käyttää esimerkkinä ydinasepelosta Lyndon B. Johnsonin vuoden 1964 presidentinvaalien yhteydessä lanseeraamaa mainosta, jossa Daisy-niminen pikkutyttö nyppii niityllä kukan terälehtiä irti yksitellen samalla niitä laskien. Kymmenennen terälehden kohdalla miesääni jatkaa laskemista alenevaan suuntaan: ”10, 9 , 8 …..”. Nollassa ydinpommi räjähtää, jonka jälkeen Johnsonin painokas ääni toteaa, mihin ydinaseilla pelottelu ennemmin tai myöhemmin johtaa. Oli syntynyt yksi kaikkein kuuluisimmista TV-mainoksista.

Harari ei kerro, että Johnsonin mainokseen oli syynä hänen vastustajansa Barry Goldwaterin ehkäpä jopa nationalistiseksi luokiteltavissa oleva ydinsodalla uhkailu: hänen mukaansa voitiin käyttää kansallisen turvallisuuden nimissä ”pieniä” ydinpommeja! Pahalle oltiin jo antamassa nationalistinen pikkusormi!

Joka tapauksessa Harari vetää suorasukaisen johtopäätöksen, että nationalismi jäi kylmän sodan varjoon edellä kuvatuista syistä johtuen. Tässä ajattelussa on puolensa, joskin uusien (varsinkin Afrikan) valtioiden itsenäisyytensä puolesta käymiä taisteluja 1950-1960-luvulla voitaneen kuvata nationalistisiksi. Ne edustivat mielestäni oikeutettua nationalismia, vaikka lopputulos itsenäistymisen jälkeen tuottikin monesti pettymyksen. Pitää kuitenkin paikkansa, että kylmän sodan aika kokonaisuudessaan oli rauhan aikaa. Tai pitäisikö sanoa, että se oli aikaa, jolloin suursota vältettiin.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen globalisaatio pikku hiljaa, mutta vastustamattomasti levisi kaikkia maita koskevaksi. Bipolaarilta maailmalta katosi edellytykset.

Miksi nationalismi kuitenkin uudelleen nosti päätään vuosituhannen vaihteen molemmin puolin?

Hararin mukaan terve uusnationalismi oli tähdätty kansallisten (hyvinvointi)projektien puolustamiseksi globaalia kapitalismia vastaan. Samalla maailman johtavat valtiot asettuvat uuteen suhteeseen keskenään ja muihin valtioihin nähden. Venäjä ja Yhdysvallat ovat aloittaneet uudelleen kilpavarustelun ja Kiina on uusi mahti, joka haluaa sille kuuluvan paikan maailmanlaajuisesti. ”Pommiin” suhtaudutaan huolettomammin kuin aikoihin tai ainakin uhittelu sillä kuulostaa kovin kevytmieliseltä.

Euroopan unioni päätti Euroopan valtioiden keskinäiset sodat ainakin toistaiseksi. Juuri kun Euroopan yhteisö saatiin luoduksi, se on alkanut osoittamaan rakoilun merkkejä. Eikä kysymys ole vain brexitistä. Tuskinpa voidaan kuitenkaan sanoa, kuten Harari, että ”britit romuttivat kaiken”. Kansallismieliset pyrinnöt nostavat päätään.

Nationalismia esiintyy nykyisin lukuisissa eri muodoissa: on Yhdysvaltain ”Amerikka ensin”, on Itä-Euroopan valtioiden autoritääristen vaihtoehtojen nousu ja on länsimaiden sisällä nationalistiset purkaukset niin, että koko länsimainen demokratia vavahtelee. Erikseen ovat sitten monien kehitysmaiden nationalistiset ja diktatoriset valinnat.

::::::::::::::::

Harari nostaa ydinsodan uhkan rinnalle ekologisen romahduksen. Hän käyttää runsaasti tekstitilaa ilmasto- ja muiden ekologisten kysymysten yleiseen tarkasteluun - toki huolestuneessa mielessä - mutta kiinnittää vain rajoitetusti huomiota konkreettiseen ja yksilöityyn ”ilmastonationalismiin”.

Muutamia nationalismiin liittyviä faktoja jää kuitenkin käteen. Yksittäisten valtioiden on mahdotonta pysäyttää ilmaston lämpenemistä, koska monet muut lipsuvat tavoitteista. Voidaan siis puhua useiden valtioiden kohdalla piittaamattomasta nationalismista. Hararin kritiikki kohdistuu juuri eri valtioiden täysin epätasapainossa olevien painostusten määrään ilmastokysymyksessä.

Lopulta hän toteaa nationalistisen eristäytymisen johtavan vaarallisempaan ilmaston lämpenemiseen kuin ydinsodan ollessa kyseessä. Hän kiinnittää huomiota esim. venäläisten hyvin vähäiseltä tuntuvaan kiinnostukseen ilmaston lämpenemistä kohtaan. Venäjä tuntee tavalla tai toisella hyötyvänsä pohjoisen alueiden jäiden sulamisesta. Bisnesedut nousevat etualalle.

Yhdysvaltain intressit määräytyvät hyvin pitkälle presidentti Trumpin nationalismin kautta: lyhytnäköisyys ja välittömät, itsekkäät intressit näyttävät sanelevan suhtautumisen. Ilmastomuutoksen epäilijät kuuluvat yleensä nationalistiseen oikeistoon. Jotkut pitävät koko ilmastonmuutosta huijauksena.

Globaalin välttämättömyyden ja kansallisten irtiottojen väliin jää valtavasti avoinna olevia asioita.

:::::::::::::::::::

Viimeisenä kohtana Harari tarkastelee teknologisen muutoksen asettamia haasteita. Millainen on nationalistien vastaus teknologian myötä tuleviin uhkiin? Harari vastaa: ”Ei ole mitään nationalistista vastausta”. Teknologinen kilpailu yhdessä maassa, johtaa tilanteeseen, jossa toisten valtioiden on pakko yhtyä kilpailuun.

Hararin pyrkimys käsitellä teknologian kehitystä ja teknologista disruptiota nationalismin kautta läpäistynä jää ainakin minulle selkiintymättömäksi asian pyörittelyksi.

Kokonaisuudessaan Harari ei tuo kirjassaan esille kovin uutta luovia näkemyksiä nationalismista, mutta perkaa kysymyksen pääkohdat riittävällä huolellisuudella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti