Meidät on jälleen rankattu maailman onnellisimmaksi maaksi YK:n ylläpitämässä ”World Happiness” -raportissa. Suomi on pikku hiljaa nostanut sijoitustaan vuosien varrella. Viimeiset kaksi vuotta olemme olleet ykkösiä.
Tuoreesta raportista on jälleen esitetty paljon erilaisia mielipiteitä. On sanottu, että raportissa ei ole arvioitu ”suomalaisia vaan Suomea”. Olen itse käyttänyt määritelmää, jonka mukaan tällaiset raportit arvioivat onnelliseksi tulon edellytyksiä kussakin maassa. Onnellisuus puhtaasti subjektiivisena arviona tuottaisi kansakuntien joukossa ehkäpä toisenlaisen tuloksen. Mutta miksi meidän pitäisi saivarrella näiden kansainvälisten tutkimusten tuloksien kanssa. Hyvä kun menestytään.
Totta kai valittavat mittarit ratkaisevat. On arvosteltu sitä, että mittarit suosivat Pohjoismaita. Niistä on tullut hyvin menestyvien yhteiskuntien symboleja, joita arvostetaan ja joille ehkä ollaan kateellisia.
En tässä erittele mittareita tarkemmin. Olen joskus käynyt niitä läpi näissä blogikirjoituksissa. Se, että parhaiten selviävät sellaiset maat kuin Tanska, Norja, Islanti, Alankomaat ja Sveitsi kuvaa menestyneiden maiden ”olemusta”: maat ovat pieniä kansallisvaltioita, mutta eivät kuitenkaan välttämättä etnisesti homogeenisia.
Jokin yhteys täytyy olla historialla, siis sillä kaikki edellä luetellut maat ovat saaneet kehittää suhteellisen rauhallisissa olosuhteissa yhteiskunnallisia olosuhteitaan. Toisaalta on syytä mainita, että esim. Hollanti tuli jyrätyksi toisen maailmansodan loppuvaiheissa julmalla tavalla. Kaikki huipulla olevat maat ovat liberaaleja demokratioita. Niissä on vallinnut demokratia karkeasti ottaen sata vuotta (hyvin suurin vaihteluvälein).
Itse olen tykästynyt käsitteeseen ”luottamus”, jota pidän yhtenä kaikkein ratkaisevista syistä menestymisessä tällaisissa vertailuissa. Kysymys on luottamuksesta sekä viranomaisiin ja että toisiin kansalaisiin. Tässäkin on kysymys kymmenien vuosien rauhallisesta kehitystyöstä, jolla luottamuspääomaa on kasvatettu.
Yksi asia, joka liittää varsinkin pohjoismaat yhteen on kansalaisten rikas luontosuhde. Uskon, että tällä on ollut suuri merkitys, kun pohditaan pärjäämistä oman itsensä ja toisten kanssa.
Tuoreessa World Hppinesss Reportissa Suomi petrasi indeksilukuaan edellisestä kerrasta ja kaula muihin kasvoi: Vuosi 2018: 1) Suomi 7632 pistettä, 2) Norja 7594 pistettä. Vuosi 2019: 1) Suomi 7769 pistettä, 2) Tanska 7600 pistettä.
::::::::::::::::::::::
Suomi on lukuisissa kansainvälisissä tutkimuksissa todettu parhaaksi maaksi mitattaessa kansakunnan saavutuksia monissa muissakin kategorioissa. Vastikään se todettiin ykköseksi myös muille maille tuotetun hyvän määrässä kansakunnan kokoon suhteutettuna. ”The Good Country Index” (good of humanity) asettaa 153 valtiota järjestykseen sen mukaan, mikä niiden kokonaisvaikutus hyvän tuottamisessa maapallolle on. Indeksi julkaistaan nyt neljännen kerran ja Suomi nousi ykköseksi edellisen kerran (2014) neljänneltä sijalta.
Nykyisellä kasvavan nationalismin aikakaudella tekee hyvää todeta, että kansakunta, joka tuottaa muille hyvää, menestyy myös omiin kansalaisiin kohdistuvilla mittareilla. Eli se, että tuottaa hyvää muille ei merkitse sitä, että jotain ratkaisevaa olisi pois itseltä. Itse asiassa The Good Country Indexin tavoitteissa tarkoitetaan menestyvänä maana sellaista, joka itselle tuotetun hyvän seurauksena ei tuota muille jotain pahaa – pikemminkin päinvastoin: ”A country that serves the interests of its own people, but without harming - and preferably by advancing - the interests of people in other countries too”.
Jos hyppäämme YK:n onnellisuustilastoon, niin viimeisimmissä vertailuissa mukaan on otettu myös maahanmuuttajat onnellisuutensa arvioijina. Mikä oli seuraus? Suomi on hypähtänyt nopeasti ykköseksi! Nettiä seuraamalla voisi päätellä, että osa suomalasista on omaksunut jyrkän muukalaisvihamielisyyden. YK:n onnellisuusvertailun perusteella ainakaan meille muuttaneet maahanmuuttajat eivät ole kokeneet olemassa olevaa vihamielisyyttä keskimäärin ahdistavana. Maahanmuuttajat eivät ole heikentäneet onnellisuuttamme, pikemminkin päinvastoin. Muissa onnellisuuden kärkimaissa tilanne on sama: mitä onnellisempi kansakunta, sitä onnellisemmat maahanmuuttajat. Tarttuuko onnellisuus vai nauttivatko maahanmuuttajat menestyvien maiden olosuhde-etuja?
::::::::::::::::::
The Fund for Peace on amerikkalainen tutkimus- ja koulutusorganisaatio, joka julkaisee State Fragility Indexiä vuosittain. Indeksillä maat (178) asetetaan ”huonommuusjärjestykseen” valtion haurauden perusteella. Vähiten ehyt kansakunta on siis kärjessä.
Vuoden 2017 listalla Suomi oli säilyttänyt ”jumbosijan”: olimme siis kunniakkaalla viimeisellä sijalla hauraustilastossa. Kaiken lisäksi Suomi ainoana maana ansaitsi kunniamaininnan ”very sustainable” (”hyvin kestävä tai hyvin vakaa”). Indeksilukumme oli 18,7 (mitä pienempi luku, sen parempi). Kaikkien muiden indeksi nousi yli 20 indeksipisteeseen. Indeksiä takaperin lukien kakkosena (siis sijalla 177) oli Norja, kolmantena Sveitsi, neljäntenä Tanska, viidentenä Ruotsi, kuudentena Australia, seitsemäntenä Irlanti ja kahdeksantena Islanti. Listan ”kärjessä” olivat Sudan ja Etelä-Somalia. Tilastosta voidaan poimia vaikkapa kolmikko USA, Ranska ja Iso Britannia, vastaavasti sijoilla 21, 20 ja 19.
::::::::::::::::::
Tosiasia on, että Suomi on menestynyt loistavasti erilaisissa vertailumittauksissa. Olen näistä useasti kirjoittanut blogissani. Huippumenestystä on tullut yhteiskunnan vakaudesta, vapaudesta, turvallisuudesta, onnellisuudesta, puhtaudesta, perusoikeuksista, oikeuslaitoksen riippumattomuudesta, hallinnon toimivuudesta, omistuksen suojasta…. Menestystä on tullut kymmenillä eri mittareilla.
Nykyisellä kasvavan nationalismin aikakaudella tekee hyvää todeta, että kansakunta, joka tuottaa muille hyvää, menestyy myös omiin kansalaisiin kohdistuvilla mittareilla. Hyvää tällaiset mittarit tekevät myös suomalaisille itselleen, joilla on taipumus olla hyvin kriittisiä itseään kohtaan. Kriittisyys voi olla paradoksaalisesti menestyksen tae: ei tyydytä vähään, vaan asioiden ollessa suhteellisen hyvin harjoitetaan jopa itseään ruoskivaa kritiikkiä.
Pienet Pohjoismaat menestyvät kokonaisuudessaan loistavasti tämäntyyppisissä rankingeissa. Näen asian niin, että kun asiat kotimaassa on saatettu kohtuulliseen kuntoon, on mahdollista harjoittaa laajaa kansainvälistä toimintaa hyvin monilla aloilla. Tärkeänä pontimena muiden huomioimisessa ymmärrän korkeatasoisen kansansivistystyön omassa maassa.
Igor Panarinilla on sanansa sanottavana tähänkin onnellisuusteemaan.
VastaaPoistaKirjassa Hybridisodat hän siteeraa Lev Gumiljovia ja tämän käsitettä passinaarisuus, ihmisenäolemisen tärkeimpänä ominaisuutena.
Gumiljov on onnellisuuskriittinen, koska tuo tunnetila on yleensä ohimenevä, kun tavoite on saavutettu ihminen tottuu ja menettää kiinostuksensa onnentilaansa.
Tuo samainen ihmisen luontainen tyytymättömyys tulee haastamaan myös pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan, lopulta todellisuudelle vieraana.
Vakavampi ulottuvuus hehkutuksella maamme ja ylensäkin pohjoismaiden erityisestä onnistumisesta ja onnellisuudesta koituu Yhdysvaltain pahantahtoisen katseen kohteeksi, koska missään universumissa ei saa olla onnistuneemaa kansakuntaa, kuin Yhdysvallat.
Ihmisten suhteellinen tyytymättömyyys olemassa olevaan pitää juuri yllä tavoittellista onnen tilaa. On hetkellisiä onnentiloja ja sitten pysyvämpiä onnellisuuden edellytysten tiloja.
VastaaPoista