”Voiman Venäjästä” uhkien Venäjäksi?

Usean eri ministeriön yhteistyönä on julkaistu raportti, jolle on annettu nimi ”Voiman Venäjä”. Siinä tarkastellaan Venäjän nykytilaa ja tulevaisuutta turvallisuuden näkökulmasta.

Voiman Venäjä -raportti on toteutettu puolustusministeriön, sisäministeriön ja ulkoministeriön toimeksiannosta ja puolustusministeriön koordinoimana. Raportti on jatkoa kerran hallituskaudessa tilatulle puolustusministeriön Venäjä-selvitykselle: ”Haasteiden Venäjä” ilmestyi vuonna 2008 ja ”Muutosten Venäjä” vuonna 2012.

Raportin kolme pääteemaa keskittyvät 1) Venäjä ulkopolitiikkaan, 2) sotilaalliseen puolustukseen ja puolustusteollisuuden resursseihin ja 3) sisäiseen kehitykseen. Laadintaan osallistui useita kymmeniä henkilöitä yliopistoista, tutkimuslaitoksista ja viranomaistahoista.

Keskeinen aspekti on ollut Venäjän toimien vaikutus Suomeen ja lähialueeseen. Keskityn ohessa tehtävään sisältyneeseen ennakointityöskentelyn tuloksiin.

Raportin johdannossa todetaan, että raportti ei edusta valtionhallinnon näkemystä. Tämä antaa mahdollisuuksia vapaammin muotoilla arvioituja muutoksia. On ymmärrettävää, että Venäjä on turvallisuuspoliittisen mielenkiinnon kohteena. Kuitenkin joskus tulee tunne, että fiksoidumme Venäjään liiaksi ja sivuutamme liian kevyesti Ruotsin, Kiinan ja Yhdysvallat. Väitän, että meidän Venäjä-suhteessamme on annos neuroottisuutta.

Raportissa luodaan neljä eri tulevaisuudenkuvaa (ennakointityöskentely). Niiden ympärille määritetään meneillään olevia ja tulevaisuudessa vahvistuvia globaalin tason murroksia lyhyesti (teknologinen ja taloudellinen murros, väestön vanheneminen, globaali kilpailu resursseista, ympäristön kestokyvyn muutos, ym.).

Tulevaisuudenkuvat ovat seuraavat:

1) Nykykehityksen jatkuminen

2) Nykykehitystä suotuisampi kehitys

3) Nykykehitystä heikompi kehitys

4) Venäjän valtion sisäinen hajoaminen

Mikään skenaarioista tuskin toteutuu sellaisenaan. Olisi helppoa sanoa, että toteuma on edellä olevien pääkohtien yhdistelmä. Tuskinpa kuitenkaan. Venäjän valtion sisäinen hajoaminen on erittäin epätodennäköinen skenaario, vaikka tietty epävakaus valtaisikin Venäjän.

Äkkiseltään raportissa maalataan hyvin synkkä kuva Venäjästä. On helppoa nähdä tässä tietynlainen vastaveto aiempien raporttien Venäjää ymmärtäville kannanotoille (vaikken uskokaan suomettumisaspektiin 2000-luvulla). Kuitenkin näkisin, että raportissa ei syyllistytä ylikriittisyyteen eikä kauhukuvien maalailuun, lukuun ottamatta ehkä neljättä skenaariota, joka vaihtoehdoista on kaikkein epätodennäköisin.

Raportissa viitataan keskeiseen asemaan nostettuun venäläiseen filosofiin Ivan Iljiniin (1883–1954), jonka opeista ”Putin on lainannut usein viljelemänsä ajatuksen Venäjästä omana erityisenä, orgaanisena kokonaisuutena, jonka alistaminen ja hajottaminen on läntisten voimien päämäärä. Tämän ajattelukehyksen avulla oikeutetaan ja perustellaan Venäjän valintoja. Konservatiivisen filosofian uusi tuleminen Venäjällä on vain yksi, vaikkakin keskeinen strategiseen päätöksentekoon vaikuttavista tekijöistä”.

Venäjä ei ole tällaisine ajatuksineen yksin. Teekutsuliikkeen ja yleensä konservatiivisten amerikkalaisten erityisesti kannattama amerikkalainen ekseptionalismi kytkee sekä Yhdysvallat että Venäjän samaan aateperintöön: ”kansakunnan ainutlaatuiseen suuruuteen”.

Olisi ollut ehkä perusteltua sijoittaa Venäjä suurvaltojen voimasuhteiden ”liikkeeseen”, sillä ne todellakin ovat koko ajan liikkeessä suhteensa toisiinsa. Voimasuhdemuutoksena on nähtävä Kiinan nousu ja Yhdysvaltain lasku (kaikista Make America Great Again -puheista huolimatta). Raportissa korostuu Venäjän uhka ympäristölleen, mutta nähty aggressiivisuus olisi ollut ehkä syytä nähdä myös osittain reaktiona Yhdysvaltain toimille sen rajoilla.

Venäjän erottaa sen läntisistä kumppaneista juuri pelko saarretuksi tulemisesta – oli siinä pohjaa tai ei. Tällainen ajattelu kumpuaa satojen vuosien ajalta ja takaa: heikosti kehittynyt suvereenin valtion suhteellisuudentaju ja toteutuneet katastrofit ovat luoneet Venäjän omakuvan, jota meidän lännessä on ollut vaikea ymmärtää eikä Venäjä toisaalta ole tehnyt itseään yhtään helpommin ymmärrettäväksi.

Mitkä ovat raportin neljän skenaarion avainkappaleita Suomi-Venäjä-suhteiden näkökulmasta? Määritän osuvimmat kohdat omasta näkökulmastani seuraavasti (myönnän että ole harjoittanut valikoivaa otetta raportin referoinnissa):

1) Nykykehityksen jatkuminen

”Venäjän vaikuttamistoimista huolimatta Suomi pystynee nykyisten olojen jatkuessa säilyttämään toimivat, mutta haasteelliset, kahdenväliset suhteet Venäjään. Venäjä tekee yhteistyötä hyödyllisiksi kokemillaan alueilla, mutta pyrkii edistämään omia etujaan Suomen kustannuksella kahdenvälisissä suhteissa. Vaikka Venäjän vaikuttamistoimet ovat jatkuvia, niiden intensiteettiä rajoittaa pyrkimys välttää Suomen työntämistä sotilaallisen liittoutumisen valintatilanteeseen lännen kanssa. Venäjällä on resursseja ja edellytyksiä voimistaa ja laajentaa vaikuttamistaan Suomea kohtaan niin tarpeelliseksi katsoessaan. Tällä on Suomea pidättelevää vaikutusta myös ilman konkreettisia toimia.”

2) Nykykehitystä suotuisampi kehitys

”Taloudellisesti vahvempi Venäjä kasvattaisi molemminpuolisia investointeja ja Venäjän edellytykset käyttää taloudellisia kytkentöjä ja rahavirtoja poliittisen sitouttamisen välineinä parantuisivat. Maiden energiajärjestelmien kytkennät todennäköisesti vahvistuisivat, ja uusien energianlähteiden käyttöönotto Suomessa voisi hidastua. Venäjän poliittisen päätöksenteon ennakoitavuuden ja sen talouden kasvu parantaisivat suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä Venäjällä. Liiketoimintaympäristö säilyisi korruptoituneena, ja siellä toimiminen edellyttäisi edelleen erityisosaamista. Yleisesti positiivisemman mielikuvan ja ruohonjuuritason yhteyksien, kuten liiketoiminnan, opiskelun ja matkustamisen, lisääntyessä yleinen kiinnostus Venäjää kohtaan voisi Suomessa kasvaa.”

3) Nykykehitystä heikompi kehitys

”Venäjän nykyistä heikompi taloudellinen ja sotilaallinen kehityskulku ja sen mahdollinen taloudelliseen yhteistyöhön hakeutuminen lännessä kasvattaisivat Euroopan ja samalla Suomen kytkentää Venäjän energia- ja raaka-ainemarkkinoihin ja loisivat niihin liittyville tuotteille ja palveluille vientimahdollisuuksia. Öljyn hinnan lasku supistaisi kuitenkin Venäjän vientituloja, jolloin tuonti sopeutuisi vastaavasti kokonaisuutena pienemmäksi ja kilpailu Venäjän markkinoista koventuisi. Suomen turvallisuuspoliittinen asema säilyisi nykyistä vastaavana, kun lännen yhtenäisyys Venäjää kohtaan säilyisi poliittisella tasolla ja turvallisuuden suhteen. Venäjälle tehtävien investointien mahdollinen taloudellisen merkityksen kasvu kannustaisi kuitenkin arvioimaan, että heikentyvän Venäjän muodostama turvallisuusriski on pienentynyt, ja jotkut länsimaat voisivat asettaa taloudellisia intressejään yhteisön arvointressien edelle.”

4) Venäjän valtion sisäinen hajoaminen

”Venäjä kääntyisi hajautuessaan sisäänpäin, ja suora poliittinen vaikuttaminen Suomeen vähenisi merkittävästi. Suomen ja Venäjän kahdenvälinen kauppa vähenisi, minkä seuraukset näkyisivät myös Suomen talousluvuissa. Energiakaupassa voisi tulla katkoksia, mutta yleisesti sen jatkaminen olisi resursseja hallitsevien tahojen etujen mukaista. Kokonaisuutena hajautumiskehityksen vaikutukset Suomeen olisivat lyhyellä aikavälillä hyvin todennäköisesti haitallisia. Jatkuvuus kahdenvälisissä suhteissa, pitävien sopimusten laatiminen ja suomalaisten investointien suojaaminen Venäjällä olisivat uhattuina.”

:::::::::::::::::

Painotin niitä kohtia kussakin skenaariossa, jotka itse koin merkitseviksi ja Suomen ja Venäjän suhteiden todennäköisiksi kehityspoluiksi eri vaihtoehdoissa. Joku toinen valitsisi raportissa esiin tuodut uhkaskenaariot todennäköisimmiksi kehityspoluiksi.

::::::::::::::::

HS:ssä (14.3.2019) oli Venäjä-tutkija Mark Galeottin haastattelu, jossa hän valotti näkemyksiään Venäjän vallankäytöstä. Galeotti totesi, että Venäjän valtio on kokenut olevansa sotatilassa länttä vastaan vuodesta 2014 – sota on poliittinen. Vaikeus tulkinnassa on se, että lännessä ajatellaan sodan tarkoittavan konkreettisesti sotaa. Joissakin tapauksissa rajatuilla alueilla (Ukraina, Krim) sota onkin todellinen.

Lännessä ”haukat ja alarmistit” sekä Kremlin avustajat tulkitsevat Putinia niin, että hänellä on suuri yksityiskohtainen suunnitelma. Tämä on myytti, johon Galeotti ei usko. Lännessä monet tahot kuitenkin levittävät ”myyttiä” totena.

Putin haluaa Galeottin mielestä suurvaltastatuksen etupiireineen ja sille lännen tunnustuksen. Tämä on perintö, jonka hän haluaa jättää jälkeensä.

Trauma siitä, että Venäjä ei ole enää suurvalta on syvällä: Venäjällä koetaan maan asema ”eristetyksi, marginalisoiduksi ja nöyryytetyksi”. Lännessä tämä ajattelu sivuutetaan toteamalla, että ”sitähän se on halunnut”. Meidän suomalaisten pitäisi olla jonkinlaisia Venäjä-tuntijoita ja nähdä tapahtunut kaleidoskoopin läpi.

”Voiman Venäjä” -raporttia on hyvä lukea Galeottin silmälasien läpi, vaikka ei hyväksyisikään kaikkia hänen tulkintojaan.