Vice - vallan paheelliset kasvot

Kävin katsomassa Yhdysvaltain entisestä varapresidentistä Dick Cheneystä kertovan elämäkerrallisen draamaelokuvan ”Vice – vallan oikeat kasvot” (alun perin ”Vice – The Untold True Story That Changed The Course Of History”. Elokuvan on ohjannut Adam McKay ja tuottajana on mm. Brad Pitt. Pääosissa ovat Christian Bale ja Amy Adams. Ensi-ilta Yhdysvalloissa oli 12/2018. Elokuva sai kahdeksan Oscar-ehdokkuutta. Christian Bale palkittiin Dick Cheneyn roolista Golden Globella.

Elokuvaa markkinoidaan siis ”true storyna”. No, katsotaanpa.

Elokuvan otsakkeessa on sana ”vice”, jolla viitataan käsitteeseen (kätketty) ”pahe” ja samalla varapresidentin virkanimikkeeseen. Dick Cheney edustaa näitä molempia. Olen seurannut hänen uraansa kohtalaisen intensiivisesti ja siksikin elokuva kiinnosti. Minulle on jäänyt miehestä vähemmän mairitteleva kuva oman edun tavoittelijana ja Yhdysvaltain ulko- ja puolustuspolitiikan omavaltaisena harmaana eminenssinä.

Cheney (s. 1941) eteni pikku hiljaa, mutta varmasti urallaan eteenpäin olematta mikään uraraketti. Hän oli edustajainhuoneen jäsen 1979-1989, Valkoisen talon kansliapäällikkö 1975-77, puolustusministeri 1989-93 ja varapresidentti 2001-2009. Elokuvan keskeisenä sisältönä on kuvata poliitikon vaikutusvaltaa, joka ulottuu paljon hänen tehtävänkuvansa yli ja ohi.

Varapresidentin virkaa ja henkilöä on usein vähätelty. Häntä on pidetty seremoniallisena hahmona. Varapresidentteinä ovat toimineet kuitenkin uran etenemisen kannalta potentiaaliset miehet: useat heistä on valittu myöhemmin presidenteiksi.

Dick Cheneytä monet pitävät kaikkien aikojen merkittävimpänä varapresidenttinä. Koskaan hän ei varsinaisesti pyrkinyt presidentiksi ja otaksun, että hänen kaltaisensa mies tyydytti valtatarpeensa saadessaan häärätä laajoin toimivaltuuksin presidentin (selän) takana. Jää vaikutelma, että hän pystyi räätälöimään varapresidentin reviirin sellaiseksi, että hänen ei tarvinnut edes päästä presidentiksi toteuttaakseen vallan täyteyden. Samalla hän säästyi joutumasta monien presidenttikeskeisten kiistojen kohteeksi. Elokuvan ansiot perustuvat edellä hahmotellun asetelman kuvaamiseen.

Heikkona pitämäni presidentti George Bush nuoremman kausilla Cheney pystyi toteuttamaan visioitaan, joita määritti pragmaattinen vallanhalu, ei niinkään syvällisemmät filosofiat. Hän perusti valtansa argumentille, että katsoi presidentin ja varapresidentin edustavan jakamatonta valtaa. Presidentti sai päättää ”presidentin hengessä” merkittävistä asioista ilman presidentin välitöntä siunausta.

Dick Cheney ei ollut klassinen pyrkyri, vaan vallankäyttäjänä enemmänkin ”tilaisuus tekee varkaan” -tyyppi. Hän käytti tilaisuudet hyväkseen laajentaakseen omaa valtaansa mukavuudenhaluisen presidentin vallan kustannuksella.

Elokuva kulminoituu Irakin sotaan ja Cheneyn huomattavaan rooliin sen syttymisen käynnistävänä voimana. Cheney tendenssinomaisesti pyrki osoittamaan Saddam Husseinin syylliseksi joukkotuhoaseiden hallussapitoon. Kuten tunnettua tätä ei pystytty osoittamaan toteen missään vaiheessa sotaan valmistautumisen ollessa meneillään.

Syntyi pakkomielle, jolla WTC-tornien sortumiset piti kostaa. George Bush loi tarinan (johon hän saattoi oikeasti uskoa), jossa hyökkäys oli liberaalin demokratian vientihanke islamilaiseen maailmaan. Varsinainen toteuttaja oli demokratia- ja tunneseikoista vapaa Dick Cheney, joka apuriensa kanssa käänsi epäilijöiden mielet hankkeen kannalle.

Cheney ei ole tunnustanut osasyyllisyyttään koko nykyajan suurimpaan kriisiin, Irakin sotaan ja sitä seuranneeseen pakolaiskriisiin.

”Voitetun” sodan yksi kohtalokas välillinen seuraamus oli, että se käynnisti terroriteot ympäri maailmaa. Niiden seurauksena syntyi valtava pakolaiskysymys, jonka jäljet ulottuvat tähän päivään.

Poliittisen tien tukkeuduttua ajoittain (Carterin ja Clintonin presidenttikaudet) Cheney ”vetäytyi” bisnesmaailmaan. Hän oli yhden merkittävimmistä energia-alan yrityksistä, Halliburtonin toimitusjohtaja ja osakas tehden sen avulla itsestään miljonäärin. Cheney ei kaihtanut käyttää Irakin sotaa omistamansa yrityksen bisneksen tekoon: ensin hän tuhosi osaltaan Irakia ja sitten jälleenrakensi sitä yrityksensä avulla.

:::::::::::::::

Christian Bale Cheneynä on palkittu roolistaan. En yksiselitteisesti yhdy palkitsijoiden valintaan. Cheynestä oli tehty persoonattomasti matalalla äänellä käskyjä murahteleva itsevaltias. Samalla on jouduttu pienentämään muiden päätöksentekijöiden rooleja: osa on leimattu miltei statisteiksi (kuten ulkoministeri Condoleezza Rice ja puolustusministeri Colin Powell). Heidät on alistettu papukaijoiksi, jotka toistavat harmaiden eminenssien (Cheney itse ja vaikutusvaltainen, mutta huonomaineinen presidentin neuvonantaja Karl Rove) valmiiksi sanelemia puheita. Ihan tällaista valtaa en usko Cheneyn käyttäneen.

Elokuvan henkilöhahmot on pelkistetty jopa lähelle karrikatyyrejä. On merkittäviä henkilöitä, jotka jäävät pelkiksi kuriositeeteiksi. Tämän on seuraus, kun värikkään Cheneyn koko ura ahdetaan kahteen tuntiin: ei Cheney kuitenkaan näin ylivoimainen ollut.

Elokuvaa on markkinoitu mustana komediana. ”Vice” herätti ajoittaisia naurunpyrskähdyksiä teatterissa. Niiden lähde oli Cheneyn häikäilemättömyyden kuvaukset ja miehen toinen toistaan kuvottavammat härskiydet. Elokuvan viljelemä musta huumori ei saanut otetta minusta, sen verran synkeät seuraamukset Cheneyn jälkivaikutuksista piittaamattomalla väkivallanviljelyllä on ollut.

Elokuvassa on kaikki ”true storyn” hyvät ja huonot puolet sisällään. Ensinnäkin se palvelee lähimenneisyyden historian kertauksena ja palautti mieleen yhden merkittävän vallankäyttäjän elämäkerran. Toisaalta siinä sorrutaan eri henkilöhahmojen ääripelkistyksiin, jolloin elävän elämän henkilöiden vaikutusvaltasuhteita muokattiin vinoiksi.