Ei aika mennyt koskaan palaa

Viime vuosina on politiikasta ja sen tekemisestä jäänyt hyvin häilyvä, epäselvä ja epäyhtenäinen kuva. Toki osassa modernia maailmaa poliittinen päätöksenteko sujuu, kuten ennenkin ilman suurempia poikkeuksia vanhoihin käytäntöihin.

Hesarin pääkirjoituksessa 26.3.2019 ”Vanha aika ei palaa USA:n politiikkaan” kiinnitetään huomio tapahtuneeseen muutokseen uudella mantereella. Tekisi mieli sanoa, että tauti on levinnyt: vähän siellä sun täällä on koettu kummallisuuksia, joita on vaikeaa sijoittaa nykyhistorian jatkumoon.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa yksi muutos – mutta vain yksi – kietoutuu venäläisten melko hyvin todistettuun sekaantumiseen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Kuten on havaittu, irtosi tutkimus puhtaasti Venäjä-yhteydestä laajaksi poliittiseksi vyyhdeksi, jota selvitellään vielä pitkään. Kysymys ei sittenkään ole maailmanhistorian mullistuksesta – maailman sivu on harrastettu ulkovaltioiden taholta vaaleihin sekaantumista – on vain niin, että nykyajan modernit välineet ovat tuoneet aivan uuden ulottuvuuden sekaantumiseen.

On kiinnitetty huomiota siihen, että vanha politiikan kulttuuri – mitä se sitten tarkoittaakaan - ei ole enää voimassa, vaan liberaaleissa demokratioissakin vallitsee laajojen rintamien taistelu toisiaan vastaan uusilla säännöillä, joita kaikki osapuolet eivät ole sisäistäneet. Sanalla sanoen politiikan teon ympäristö on myrkyttynyt. Tällainen kehitys on omiaan suosimaan populistisia ja/tai autoritaarisia ratkaisuja.

Hesarin pääkirjoituksen punaisena lankana on pyrkimys vastata kysymykseen, mitä tapahtuu tästä eteenpäin. Kun Trump-kohu on ohi, palataanko edes jollain tasolla menneeseen eli nykyistä korrektimpaan poliittiseen kulttuuriin. Edustaisin kantaa, jossa ihmiset kyllästyneenä tapahtuneeseen haluavat ainakin pinnallisesti ”normalisoida” politiikan harjoittamisen. Kysymys on siitä, onnistuuko tämä kaiken koetun jälkeen. Useimmat saattavat olla skeptisempiä kuin minä.

Kaikkialla läntisessä maailmassa pakka on sekaisin. Sekavaan keitokseen tuovat omat mausteensa vaikkapa populismi, nationalismi, äärioikeistolaisuus, uuden teknologian läpimurrot, hyvän maun sääntöjen särkyminen ja niin edelleen.

Kielenkäyttö on rumaa, katupoikamaista, ihmisten välinen kunnioitus ei ole enää siinä arvossa kuin joskus aiemmin. Vai kultaako aika menneisyyden? Tarttuuko katupoikamaisuus myös instituutioihin? Luodaanko niille uusia kirjoittamattomia sääntöjä, joita oikein kukaan ei hallitse. Kaiken kattava selitys on valtava julkisuuden tavoittelu niiden lukuisten sähköisten välineiden kautta, jotka meillä on käytettävissä.

”Populismin institutionalisoituminen” on avainkysymys. Esimerkiksi Italiassa on merkkejä tästä: luodaan (tai pyritään luomaan) täysin epärealistisia, pysyviä lainsäädäntöön perustuvia kulurakenteita äänestäjien miellyttämiseksi.

Onko kysymys siis erilaisten enemmän tai vähemmän valovoimaisten persoonallisuuksien esille tunkemisesta suurine ajatuksineen vai onko kysymys siitä, että on ollut jo pitkään patoutunutta muutospainetta, joka nyt on hyvin eri muodoissa purkautuu julkisuuteen? Muutospaine koostuu uuden tekniikan mahdollistamista keinoista vaikuttaa poliittiseen päätöksentekoon.

Se maailma, joka luotiin toisen maailmansodan jälkeen on järkkynyt ensin Neuvostoliiton hajoamisen kautta ja nyt toisessa vaiheessa vanhat liittosuhteet ovat poliittisten järistysten kohteena.

Jottei yhtälön ymmärtäminen helpottuisi, on syytä tuoda esille suurvalojen uudet kombinaatiot ja bipolaarisen maailmankuvan häviäminen toistaiseksi. Tämä kaikki sekoittuneena voimakkaiden persoonien esiinmarssiin on vaikeuttanut vallitsevan tilanteen erittelyä.

Geopoliittiset muutokset ovat leimaa-antavia nykypolitiikalle. Samalla epäluulo toisen politiikkaa kohtaan saa salaliitoteoriat heräämään henkiin. Lähi-idän tapahtumat, Kiinan ympäristö idässä ja Euroopan (sisä)poliittinen liikehdintä ovat kaikki osa tapahtunutta muutosta. Venäjän asema Yhdysvaltojen politiikassa on ambivalentti: kongressilla ja presidentillä tuntuu olevan erilainen näkemys suhteiden nykyasetelmasta.

Liberaali demokratia ei ole ollut toimiva vientituote pitkää aikaan. Ja vielä enemmän: Trumpin mukaan Yhdysvaltain rooli maailmanpoliisina on ohi. Nationalistinen, vetäytyvä ”Amerikka ensin” -iskulause on korvannut monenkeskisyyden - Trumpin ideologiassa.

Tutkimusten mukaan amerikkalaisten enemmistö on kuitenkin edelleen vanhan liittolaispolitiikan kannalla. Myös kauppapolitiikassa amerikkalaiset haluavat jatkuvuutta hyville kauppasuhteille. Yhä enemmän vaikuttaa siltä, että Trump pyrkii hallitsemaan politiikan ilmatilaa konservatiivisen vähemmistön avulla. Suuri hiljainen enemmistö saattaa edustaa muutoksessa järjenkäytön avulla tapahtuvaa seikkailupolitiikkaa suodattavaa vaikutusta.

Jähmettynyt kylmän sodan maailma oli - ydinsodan uhkineenkin - kuitenkin vakiintunut järjestelmä maailmanrauhan kannalta. Nyt useat eri voimaryhmät täyttävät syntynyttä valtatyhjiötä, jonka Trump isolationalismillaan näyttää luovuttavan muiden pelikentäksi.