Kiina täyttää vuonna 2049 sata vuotta ja silloin koittaa täyttymyksen hetki: tavoitteena on saavuttaa ”kiinalainen unelma”, joka käytännössä merkitsee, että Kiinasta tulee maailman mahtavin valtio. Monien mielestä se saavuttaa tavoitteensa jo paljon aiemmin. Epäilemättä Kiina myös haluaa valtapyrkimyksillään hyvityksen 1800-luvun ja 1900-luvun alun kolonialisaation kohteena olemisesta. Tähän tarvitaan vanhan keisarikunnan mahdin ja nykyajan nationalismin yhdistelmää.
”Uusi silkkitie” on reitistö, jolla muut maat kiinnitetään Kiinan kaupalliseen ja taloudelliseen potentiaaliin. Suunnitelma on ennenkuulumattoman massiivinen. Kiina ikään kuin peittää maapallon kuljetusreittien hämähäkin seittiin. Kiinalla on myös aikaa. Koko aikakäsite on länsimaisesta poikkeava. Siitä puuttuu läntinen hätäinen lyhytjänteisyys. Päätöksenteon jälkeen toimitaan kuitenkin ripeästi.
Avokätisillä lainaohjelmilla Kiina sitoo valtioita - mukaan lukien köyhät valtiot - itseensä. Kiina syleilee maailmanlaajuisilla visioilla koko planeettaa. Jos kohdemaa ei pysty maksamaan esim. jonkin sataman kehittämiseen kohdistettua lainaa takaisin, Kiina ehdottaa sataman liiketoimintojen siirtämistä kiinalaisille: tässä on mahdollisuus vapautua velkataakasta! Tällaisen ”petoksen” uhriksi joutui Sri Lanka. Samantyyppistä strategiaa saatetaan noudattaa Kreikassa, Ranskassa ja Italiassa….. Alun innostuksen jälkeen on herännyt epäily: mihin Kiina oikein pyrkii? Kehittääkö Kiina talouden varjolla vaihtoehtoista poliittista järjestelmää läntiselle demokratialle?
Unkari, Kreikka ja Serbia ovat jo kiinalaisten otteessa voimatta oikeastaan enää puuttua Kiinan ihmisoikeustilanteeseen – tuskinpa ne pitävät sitä edes tärkeänä asiana. Keskinäisillä kytkennöillä Kiina hiljentää kriittiset äänet. Myös Australia ja Uusi-Seelanti ovat osa Kiinan talousstrategiaa. Monet niukan kasvun liberaalit demokratiat ovat tarttuneet Kiinan täkyyn. Kehittyneiden valtioiden kansalaisten hyvinvointipalvelujen vaatimukset ovat omiaan houkuttelemaan riskipitoiseen yhteistyöhön kiinalaisten yritysten kanssa, joilla on sidokset Kiinan valtion etuihin.
Oleellista on, että Kiinalla on autoritäärisiä ”sukulaisvaltioita” – eräänlaista kaikupohjaa - kasvavassa määrin. Se voi luottaa siihen, että monet valtiot seuraavat sitä omasta vapaasta tahdostaan.
HS:n pääkirjoituksessa 31.3.2019 todettiin se tosiasia, että ”yksinvaltaiset järjestelmät tekevät ehkä jo parin vuoden päästä maailman bruttokansantuotteesta suuremman osan kuin demokratiat”. Tässä on tosin se huomioitava seikka, että ilman Kiinaa autoritaarisesti johdetut valtiot eivät olisi vielä lähelläkään demokraattisesti johdettujen maiden tasoa.
Samaan aikaan, kun EU touhuaa brexit-ongelmien kanssa, sen tulisi saada Kiina-strategiansa kuntoon. Jos halutaan rakentaa Kiinan vastainen ”muuri”, on EU-maiden oltava yksimielisiä, joka EU-demokratioissa on tunnetusti vaikea pähkinä. Toisella puolella on Kiina, jonka ei tarvitse välittää moisista kansanvaltaisista tahdikkuuksista. Osa EU-valtioista hyötyy ainakin aluksi kaupankäynnistä Kiinan kanssa eikä ole valmis yhteisiin ponnistuksiin Kiinan vaikutusvallan suitsimiseksi.
Kommunismi tuntuu hallitsevan kapitalistiset konnankoukut paljon läntisiä kumppaneita paremmin. Ideologisessa vyörytyksessä Kiina on ollut paljon vanhaa Neuvostoliittoa etevämpi. Samaan aikaan kun lännessä pelätään Venäjän usein kömpelöitä vaikutusmetodeja, Kiina on ottanut johdon kyber- ja hybridisodankäynnissä ja tekee sen usein huomaamatta. Kiinalaiset sekaantuvat eri maiden sisäpolitiikkaan ja vaaleihin etevämmin kuin kilpailijat.
Afrikassa presidentti Xi Jinpingin kiinalainen unelma on onnistunut parhaiten: silkkitie ulottaa lonkeronsa suurimpaan osaan maanosaa. Kiina tarjoaa mainion esimerkin afrikkalaisille valtioille, kuinka noustaan köyhyydestä suhteelliseen vaurauteen. Se voittaa kevyesti lännen kehitysavun. Kiinan ensimmäinen sotilastukikohta on ilmestynyt Djiboutiin….. Kiina on valinnut amerikkalaisen ”tukikohtaimperialismin” tien. Vanhanaikainen eurooppalainen kolonialismi on täysin poispyyhitty strategioista. On mahdollista, että jossain vaiheessa Kiina levittäytyy – Yhdysvaltain tapaan - globaaliksi sotilaalliseksi suurvallaksi. USA:lla oli 1960-luvulla yli 1000 sotilastukikohtaa ympäri maailmaa.
Ekspansiivisen talouden avulla luodut tukikohdat muodostuvat poliittisen vallan levittämiskanaviksi.
Myös lähialueillaan Etelä-Kiinan merellä Kiina on menestynyt aggressiivisella strategiallaan. Tekosaaret ovat muuttuneet eteentyönnetyiksi tukikohdiksi…. On meneillään noiden saarien militarisointi.
Demokratia pyritään kiinalaisessa katsannossa vetämään kölin alta. Xi Jinpingin globaalissa paratiisissa sille ei ole tilaa. Onko Kiina onnistumassa paratiisin luomisessa, missä muut kommunistiset yrittäjät ovat epäonnistuneet? Tuskinpa, mutta se pystyy dominoimaan halutessaan suurta osaa maailmaa vetämällä oikeista naruista.
Kiinalla on ollut taipumusta kostaa, jos esimerkiksi sen ihmisoikeusrikkomuksiin puututaan. Mitä suurempi vaikutusvalta kiinalaisille annetaan, sitä todennäköisemmin ajaudutaan jossain vaiheessa napit vastatusten demokratian toteuttamisperiaatteista. Kiinalaisten kiinnostus muiden maiden elintärkeisiin infrahankkeisiin johtaa myös riippuvuuteen Kiinasta ja kiristyksen mahdollistaviin tilanteisiin.
:::::::::::::::::::
Liioitellaanko Kiinan roolia nyt ja tulevaisuudessa? Meneillään on trendi, jossa seurataan ainakin näennäisen voimattomana Kiinan etenemistä. Tuskinpa kehitys kehittyy kuitenkaan Kiinankaan kohdalla lineaarisesti. Jo Japani herätti Yhdysvalloissa kauhua varsinkin 1980-luvulla. Japaninkin epäiltiin ottavan haltuunsa suuren osan amerikkalaisten hallitsemista markkinoista. ”Keltainen vaara” kuitenkin pysähtyi normaaliksi kasvuksi tai jopa depressioksi jo 1990-luvulla. Nyt epäillään, että Kiinan bkt:n kasvu on lähempänä neljää kuin kuutta prosenttia.
Kenen jälkiä suurvalta-Kiina seuraa? Ryhtyykö Kiina viemään omia oppejaan maailmalle amerikkalaisten tapaan? Vai tyytykö Kiina omien arvojensa etevyyteen maansa rajojen sisäpuolella?
Eilen tapasin Väyrysen vaalikiertueellaan,oli voimissaan ja paljon oli vanhempaa äänestäjäkuntaa häntä kuulemassa.
VastaaPoistaKysyin Väyryseltä, kuinka hän arvelee nykyisen taloudellisen todellisuuden ja toisen maailmansodan jälkeisen sopimsvaraisen järjestyksen välisen epäsuhdan laukeavan,Paavo vastasi toivottavasti rauhanomaisesti.
Yhdysvalloilla on kahden kolmasosan enemmistö, kaikissa maailman rrealitalouteen vaikuttavissa järjestöissä,tuota asemaansa se pystyy käyttämään tyrannimaisesti,kuten nyt huomaamme Iranin, Venezuelan ja Kuuban kohdalla.
Myös Japanin taloudellisen menestyksen tyrehtyminen tapahtui Yhdysvaltain ilkeämielsten,jopa vihamielisten toimenpiteiden seurauksena.
Japani ja Venäjä ovat käyneet rauhanneuvotteluja intensiiviseen tahtiin,kurillien kysymyksen ympärillä.
Yksi osa tuota rauhanprosessia on Japanin maayhteyden kaavailu osana tuota prosessia.
Kiinalaiset olisivat halukkaita liittämään myös tuon siltahankkeen rahoituksen mainittuun silkkitiehen.
Japanin pääministeri oli luvannut isälleen,että ennen kuoleaansa hän pyrkii ja tekee rauhansopimuksen Venäjän kanssa.
Igor Panarinin kirjassa Hybridisodat oli maininta, kuinka Japanilaiset politikot olivat menneet sanomaan pettymyksensä Neuvostoliiton suunitelmatalouden romuttamisesta, koska he olivat ottaneet mallia juuri Stalinin teollistamispolitikasta,toki soveltaen sitä paikallisiin olosuhteisiin.
Panarin totesi myös kirjassa Gorbatsoviin kohdistuneen vallankaappauksen toteuttajat olisivat tavoitelleet maan muuttamista hallituksi kaksipuolue järjestelmäksi,Japanin mallin mukaan,osana tuota prosessia oli Zirinovskin pölhöpopulistinen Liberaalipuolue jolle vastavoiman olisi tarjonnut vakavastiotettava valtapuolue.
Yhdysvallat on itseasiassa kantona kaskessa näissä kolmen,tai peräti neljän itäisen autokratian tai osittaisen autokratian yhteistyössä.
Korea itseasiassa on myös teollistunut Salinin viitoittamien suuntaviittojen mukaisesti,myös siellä yksityiset yritysjätit ovat alisteisia valtiovallalle.
En usko että Japani ja Etelä-Korea ovat hakeneet mallia Stalinilta. Molemmat ovat hakeneet mallia Suomen tapaan valtionyhtiöistä (tai valtion yhtiöistä) siinä vaiheessa, kun maata piti ruveta vahvasti teollistamaan. Ykityisten tahojen voimavarat eivät riittäneet tarpeeksi suureen ponnisteluun.
VastaaPoistaTuon aikakauden kaikki suurimmat ja menestyksellismmät johtajat kopioivat,etenkin suuren depression jälkeen,toinen toiseltaan talouspolittisia innovatioita.
PoistaStalin oli yksi tuon vuorovaikutukseen osallistujista.Myös maamme onnistui olemaan eräässä kohdassa innovaatiketjun eturintamassa,meillä oltiin keskitysleirien kehityksessä suorataan eturintamassa,punakapinan kukistamisen jälkeen.
Stalinin hallinnon pidättämä Naftali Frenkkel,oli seuraava lenkki, tuon mainion innovaation keityksessä,hän itse vankina ollessaan laati raportin itselleen Stalinille, kuinka modernin Taylorilaisen työositus ja tuottavuusopin mukaan vankileirit pitäisi järjestää.
Stalin nimesi Frenkkelin johtamaan koko vankileirien saaristoksi laajenvaa taloudellisesti merkittävää ilmiötä.
Tuosta puolestaan ,niin saksalaiset, kuin ameikkalaisetkin ottivat opikseen.
Myös japanilaiset kehittivät tuota innovaatiota omaan suuntaansa,etenkin Kinassa ja Koreassa.
Kuten huomataan ajassa olevat innovaatiot kietävät maailmaa.
Igor Panarinin kirjan Hybridisodat luku Stalin hybriidisodan mestari,kertoo muuten konservatiivisen maailmankatsomuksen mukaisen kertomuksen,narratiivin,myös suomalasten punapakolaisten onnettomasta kohtalosta,he olivat osa maailmanvallankumoukseen tähtäävän Trotskin ja Stainin natinalistien välisen valtakamppailun, ilmeisn viatomia ja pelinappulana olemisestaan epätietoisia yksilöitä.Trotski oli ensimmäisiä niinsanotun värivallankumouksen toteuttajia ja Lenin oli hänen asiamiehensä.
Venäläisessä Netflixin jakamassa sarjassa, Lenin toteaa Trotskille, ettei hänen johdollaan vallankappaus menstyisi kuukautta pitempään, hänen,Trotskin juutalaisuuden vuoksi.
Trotski muuten otti taistelunimensä vankilanjohtajalta, joka kiusasi tätä,vankilanjohtaja Trotskin nähdessä Bronsteinin vaarallisen kyvykkyyden.