Teema-kanavalta tulee parhaillaan soul-musiikkia käsittelevä dokumenttisarja, jonka kakkososa oli nimetty ”Soulin kultaisiksi vuosiksi”. Sarjassa ei paljon viipyillä yksittäisissä artisteissa, vaan kiirehditään vähän turhankin nopeasti eteenpäin. Kultaiset vuodet tarkoittavat 1960-lukua ja 70-luvun alkua, jolloin olin itsekin otollisimmassa iässä kuuntelemaan musiikkia. Valitettavasti vain nuorisomusiikkia oli radion kautta todella vähän tarjolla, kuten olen useissa blogikirjoituksissa todennut. Lopuksi kerron omat soul-suosikkini.
Lähestyn dokumentin aihemaailmaa omien muistikuvieni ja ymmärrykseni pohjalta. Dokumentti toimii faktojen rytmittäjänä.
Dokumentissa pyritään kytkemään musiikki 1960- ja 1970-lukujen levottomiin aikoihin mustien hakiessa omaa identiteettiä monilla eri keinoilla. Juuri tuolloin mustien kansalaisoikeusliike lähti vyörymään ja musiikin ikimuistettavuus perustuu osin soulin ja yhteiskunnallisen kehityksen lomittumiseen ja sulautumiseen toisiaan tukevaksi ilmiöksi.
Sarjan ykkösosassa todettiin osuvasti, että kirkot toimivat mustien musiikin konservatorioina. Kirkot olivat suojattuja paikkoja, joissa harjoiteltiin kaikki gospel-musiikin äänet, harmoniat ja koreografiat. Kuusikymmentäluvun soulissa sama tehtävä oli kaduilla ja studioilla. Mustat ottivat haltuunsa oman musiikkinsa aivan samoin kuin valkoiset artistit nappasivat otteeseensa pop-musiikkiin.
Harvoin tullaan huomioineeksi, että myös mustien business-ajattelu heräsi juuri tuohon aikaan. Kuuluisin esimerkki on Tamla Motownin toimitusjohtaja Berry Gordy, josta tuli menestyksekkään musiikki-busineksen johtotähti.
Tämän päivän artistit voivat yllättyä Motownin harrastamasta ”käytöskoulutuksesta”. Motown todella antoi pukeutumis-, käytös- ja tapakoulutusta artisteilleen. Hyväksyttävyyttä valkoisten (?) keskuudessa haettiin näyttävällä ulkoisella olemuksella.
Studioilla yleensäkin oli suuri merkitys soul-musiikin nousulle. Motownin ohella esimerkiksi Staxin artistit (Otis Redding, Sam and Dave jne.) nousivat joukolla huipulle. Sam and Daven ”Soul Man” on yksi soulin tunnuskappaleista. Staxin Booker T. And The MG´s on ensimmäisiä esimerkkejä kuinka mustat (Booker T. itse) ja valkoiset (Steve Cropper ym.) toimivat yhdessä pelkästään musiikin ehdoilla.
Jotkut soul-artistit saivat hurjia hittiputkia myös pop-listoilla. Ajatellaanpa vain Supremesia, Four Topsia ja Aretha Franklinia.
Myös musiikin tekijöiden puolella valkoiset ja mustat saivat oman ikoninsa: Holland – Dozier – Holland oli varsinainen hittitehdas.
Soulin kummisetinä toimivat myös taustamuusikot, joiden merkitystä saundin luojina ei voi mitenkään aliarvioida. Funk Brothersin merkitys oivallettiin koko laajuudessaan vasta vuosia noiden jännittävien vuosien jälkeen.
Kuusikymmentäluvun loppupuoliskon sekasortoisina vuosina musiikki oli mustien taistelun peili, mutta en näe muusikkojen olleen mitenkään eturintamassa identiteettikapinassa. He olivat pikemminkin tapahtuneen tulkkeja.
Nyt kun ”12 Years a Slave” on palkittu Oscarilla, kannattaa muistaa, että noista 1800-luvun puolenvälin orjuusvuosista kului vielä reilut sata vuotta ennen kuin vapauduttiin rotusorrosta.
Mustien taisteluvuosina 1960-luvun lopulta 1970-luvun alkuun erottuivat James Brown, Marvin Gaye ja vaikkapa Temptations. Brownin uskomaton energisyys, kiihko, koreografia, lavashow ja teatraalisuus nostivat hänet soul-artistien huipulle. Hänen ”globaalissa” merkityksessään on jotain samaa kuin Muhammad Alissa. Molemmat olivat suuria missä tahansa, maailman ääriin saakka.
Brownin olemus oli kehitetty valmiiksi tuotteeksi jo varsin varhaisessa vaiheessa. Asia ilmenee esimerkiksi Tami-showsta vuodelta 1964, jonka me kaikki voimme todistaa oikeaksi, kiitos YouTuben.
Viimeisin vaihe tässä soulin kultaisten vuosien historiikissa olkoon Sly And The Family Stone. Sly Stone uudisti soulin ilmaisua. Voisin hyvin nähdä hänet funkin, rockin, soulin ja popin synteesin luojana. Nykyinen ”rotumusiikki” perustuu hyvin pitkälle niihin poukkoileviin ominaispiirteisiin , jotka kuuluivat Sly Stonen musiikkiin jo 1970-luvun vaihteessa.
Soul-musiikki vaikutti lukemattomiin valkoisiin muusikoihin ja laulajiin, kaikkein rajuimmalla tavalla Janis Jopliniin, mutta myös eurooppalaisiin artisteihin, ehkä ikimuistettavimmalla tavalla Dusty Springfieldiin. Myös suomalaisten artistien, kuten Pepe Willbergin, Ernosin ja Maarit Hurmerinnan musiikkiin, puhumattakaan vaikkapa Soulsetistä, soul-musiikki on jättänyt jälkensä.
Soul-musiikki oli marginaalissa Suomessa 1960-luvun lopulla varmaankin yleisradiomme populaarimusiikin diskriminoinnin vuoksi. Ja juuri silloin suuret ikäluokat olisivat olleet otollinen kohderyhmä! Kuvaavaa on että jälkijättöisesti Sam and Daven keskinkertainen ”Soul Sister, Brown Sugar” yhtäkkiä nousi arvoon arvaamattomaan Suomessa 1960-luvun lopulla ilman, että tänne oli muodostunut mitään mustan musiikin kulttuuria. Mutta se pieni harrastajaryhmä oli sitäkin innokkaampi!
Monia suosikkejani jää toki tällaisissa kirjoituksessa kovin vähälle huomiolle. Mitä olisi soul ilman Smokey Robinsonia, (Little) Stevie Wonderia tai säveltäjä-sovittaja Norman Whitfieldiä? Phil Spectorin ja Ike and Tina Turnerin ”River Deep Mountin High” on yksi näistä vain maininnalle jäävistä virstanpylväistä.
Ajattelin koota tähän loppuun vielä omia soul-suosikkejani varsinkin soulin alkuvaiheen ja kypsymisen vuosilta 1960- ja osin 1970-luvulta. En ole turhan tarkka musiikin rajojen osalta, joten mukaan on päässyt popin, rockin, bluesin ja gospelin vaikutteita. Kappaleet eivät ole paremmuusjärjestyksessä.
Papa Was A Rollin´ Stone, Tempatations
Uskomattoman jännittävä kappale, eräänlainen mustien taisteluvuosien historiikki.
My Girl, Temptations
Mistä he löysivätkään tähän tuon iki-ihanan leijuvan saundin!
I Heard It Through The Grapevine, Marvin Gaye
Kaikkien aikojen ykköshitti? Muistan elävästi kuinka kappaleen hypnoottinen rytmi vangitsi meikäläisen otteeseensa 1968-69.
What´s Going On, Marvin Gaye
Marvin Gayen kypsän kauden ylittämätön hitti, “Papan” kanssa mustien aseman tiedostamisen avainkappaleita.
I Heard It Through The Grapevine, Gladys Knight And The Pips
Alkuperäinen levytetty versio kappaleesta. Gladys Knightilla on yksi soul-musiikin hienoimmista äänistä.
(You Make Me Feel Like) A Natural Woman, Aretha Franklin
Voisin valita 10 sielukasta tulkintaa Arethalta. Tämä on yksi hänen suurimmista hiteistään.
Respect, Aretha Franklin
R-E-S-P-E-C-T, Find out what it means to me, R-E-S-P-E-C-T, Take Care, TCB!
These Arms Of Mine, Otis Redding
Vaikeaa valita Otisin parasta, on niin paljon hyviä. Tämä on kuitenkin se läpimurtoballadi. Siinä on mukana kaikki, mihin Reddingin musiikki myöhemminkin perustui.
It´s A Man´s, Man´s, Man´s World, James Brown
James Brown on käsite, ja tämä on hänen dramaattinen tunnusmelodiansa: mies on luomakunnan kruunu, muttei mitään ilman naista.
Heat Wave, Martha Reeves And The Vandellas
Martha Reeves kilpailee tasaväkisesti Gladys Knightin kanssa, jälleen vaikea valita useista hiteistä sitä parasta.
It takes Two, Marvin Gaye And Kim Weston
Voiko standardi olla huippu? Kyllä voi. Miten hyvin heidän äänensä sopivatkaan yhteen! Tähän kappaleeseen tarvitaan kahta.
Shop Around, Miracles
Ensimmäinen iso Motown-hitti. Tästä se kaikki alkoi 1960-luvun alussa!
In The Midnight Hour, Wilson Pickett
Pickettillä on se ÄÄNI. Souleinta soul-musiikkia, täysin ohittamaton kappale: "juu rilee laav mii sou"
Wish Someone Would Care, Irma Thomas
Kun joku välittäisi…. Minä ainakin välitän, ääni on hunajaa!
Reach Out, I´ll Be There, Four Tops
Yhtyeen pitkän hittiputken helmi.
Bring It On Home To Me, Sam Cooke
Pop-soulia. Hyräilen tätä suihkussa, autossa, missä vaan. Klassikkojen klassikko. Sam Cooke on gospelin, soulin ja popin guru. Soulin pastori laulaa ja seurakunta vastaa: Yeah, Yeah, Yeah… ihan kuin kirkossa syvässä etelässä….
A Change Is Gonna Come, Sam Cooke
Kansalaisoikeusliikkeen hymni, voiko olla merkityksellisempää kappaletta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti