Elokuun momentum

Elokuun pimeissä mökki-illoissa on oma viehätyksensä. Pehmeä, lämmin ilma saa minut viivähtämään ulkona kauemmin kuin ajattelinkaan. Sytytän pihavalot – vastarannallekin syttyvät valot. Jättimäinen kuu paistaa hetken pilvien välistä järven yli. Ei ihme, että kuunsilta on niin vetoava aihe elokuvissa.

Kävelen pilkkopimeässä laituria pitkin sen päähän saakka. Kävelyn epävarmuus saa horjahtamisvaaran tuntumaan todelliselta. Vastarannalla loistaa lopulta yhdeksän valoa – osa niistä on pihavaloja. Se tuntuu jotenkin uskomattomalta – ei tästä ole kauaa, kun sähköä ei ollut vedetty mökeille. Ehkä naapurit vastarannalla vastaavasi miettivät, mitä tällä puolella puuhataan.

Tuntuu siltä kuin olisin siirtynyt kymmeniä vuosia historiassa taaksepäin vastarannan kylän tavallisen maatalon – isovanhempieni tilan - normaaliin illan viettoon. Saunailta heinänteon päätteeksi. Ei se ehkä silloin kuulostanut romanttiselta, sillä työ oli kovaa. Tosin emme valittaneetkaan – ei kuulunut tapoihin. Maatalon rytmi oli erilainen kuin tämän päivän ihmisellä, mentiin varhain nukkumaan. Yökyöpelit tulivat naapuritalosta katsomaan meneillään olevaa TV-sarjaa. Joskus vieraat poistuivat viimeisinä tuvasta – ovet olivat auki yötä päivää.

Maatila muodosti oman pienoismaailmansa. Maailma sen ulkopuolella tuntui pienenevän, loittonevan. Oma maatila - enoni valtakunta - sai paikan tuntumaan suuremmalta kuin olikaan. Nyt siitä ei ole mitään jäljellä. Kylä on pienentynyt aivan olemattoman kokoiseksi. Koko kunta on liitetty naapurin ”suurkaupunkiin”. Silloin 1960-luvun vaihteessa väkimäärä oli moninkertainen nykyiseen verrattuna. Maatalouteen sisältyi silloin jokin erityinen hohto. Hetken mietiskelyn jälkeen päädyn siihen, että maatalousmiljööseen kuului siihen aikaan vaurauden tuntu. Kaikki nykyajan kapistukset hankittiin varhemmin maalle kuin kotipaikkakuntani kirkonkylälle.

Posti tuotiin ja haettiin juuri tuosta maalaistalosta, paitsi viikonloppuna, jolloin posti tuli viereiselle maitolaiturille. Kylän ukot kokoontuivat turisemaan menneistä ja tulevista.

Tuo ympäristö on linnuntietä vain 2 kilometrin päässä mökiltä järven takana nousevan mäen päällä, mutta maantietä pitkin – järvi kiertäen - 15 kilometrin päässä. Lähellä ja kaukana. Muistot tuovat tuon ajan lähelle, mutta mennyt aika – koko sen ajan elämänpiiri – on iäisyyden päässä takanapäin.

Olen lakannut murehtimasta – aika aikaansa kutakin, mutta silti….

Tajuan, että nuo asiat tulivat mieleeni, koska nykyajan mökkiolosuhteet vertautuvat noiden päivien olosuhteisiin. Tee se itse -kulttuuri on vielä tätä päivää meissä mökkeilijöissä.

…………………..

Kuulen vaimeita puheääniä laiturinpäähän. Ne kuuluvat naapurimökiltä. Terästän kuuloani, mutta en erota yksittäisiä sanoja. Ehkä siellä juuri saunotaan, vaikka kello on jo yli 11 illalla…

Huomio kiintyy moniin pimeyden ja valon risteyskohtiin. Uskomaton tunnelma. Päätämme vielä valvoa hetken poikani kanssa. Tämän momentumin yritän tallentaa valokuviin – niin vaikeaa kuin hetken tunnelman siirtäminen kuviin onkin.