Nato-selvitykseni

Auttaakseni päättäjiä olen laatinut oman Nato-selvitykseni. En esitä naurettavia plus-miinus-taulukkoja, koska ne ovat loputtomiin tulkittavissa tai manipuloitavissa. Selvitykseni eri kohtia voi vapaasti käyttää kunkin omien Nato-pohdintojen välineenä.

1) Nykyinen - ja kymmeniä vuosia jatkunut - rauhanomainen ympäristö Skandinaviassa ei tue riskinottoa liittoutumisen kautta.

2) Sanotaan, että Nato-maan kimppuun ei ole koskaan hyökätty. Ei ole myöskään hyökätty Euroopan sotilaallisesti liittoutumattomien maiden kimppuun (Ruotsi, Itävalta, Sveitsi, Suomi, Irlanti) kertaakaan Naton olemassa olon aikana.

3) On väitetty, että Naton jäsenenä Suomi on ”oikeassa” demokraattisesti johdettujen maiden viiteryhmässä. Päinvastoin Nato-maissa on runsaasti autoritäärisesti johdettuja maita ja näiden maiden lukumäärä tuntuu lisääntyvän (Unkari, Turkki, jotkin Balkanin maat….). Liittoumattomana maana - kohdassa kaksi mainittujen maiden joukossa - Suomi on itselleen sopivassa seurassa.

4) Skandinaviassa Ruotsi ja Suomi ovat liittoutumattomina maina alueen vakauden symboleja.

5) Venäjälle Ruotsin ja Suomen vastaiset rajat ovat sen kaikkein rauhallisimpia rajoja.

6) On täysin mahdollista, että Venäjän ja Suomen yhteinen pitkä raja tuo Suomelle Naton jäsenenä ajan mittaan vastuita, joita emme ole alun perin halunneet.

7) Venäjälle on enemmän hyötyä Suomesta ja Ruotsista itsenäisinä valtioina ja yhteistyökumppaneina kuin aggression kohteina.

8) Suomi ei ole ollut Venäjän hyökkäyksen kohteena muulloin kuin suurvaltojen pelinappulana (Venäjä itse, Saksa, Ruotsi, Ranska). Liittoutuminen tai liittoutumisen epäily lisää sodan riskiä. Natossa Suomi on mahdollisen suurvaltasodan osapuoli ja sen ensi-iskun potentiaalinen kohde.

9) Itsenäinen uskottava puolustus, jossa Suomi itse päättää puolustusvoimiensa koosta ja aseistuksesta, nostaa hyökkäyskynnystä mistä tahansa ilmansuunnasta. Kysymys on hyökkäyskynnyksen määrittämisestä.

10) Suomella on suuri vaara ”luokan kilteimpänä oppilaana” joutua kriisien välikappaleeksi rauhanturvaamiseen käytettyjen joukkojen takia, jos se on Naton jäsen. Sanotaan, että osallistuminen on vapaaehtoista, mutta käytännössä osallistuminen on velvoittavampaa kuin pelkkänä rauhankumppanina. Jäsenyyksien mukana tulee sitoumuksia, joita ei osata etukäteen huomioida.

11) Vanhentuneen Neuvostoliitto-kortin vaihtuminen - väistämättä - joidenkin harrastaman Nato-kortin välikappaleeksi ei houkuta: ”puolustusmenoja on nostettava Nato-sopimusten perusteella, ja koska velkaa ei voida ottaa, leikataan hyvinvointipalveluista”. Nato-kannattajissa on paljon sellaisia, joille hyvinvointiyhteiskunta on muutoinkin rasite. Sitä sopii pilkkoa.

12) Ns. asiantuntijoista (mukaan lukien sotilasasiantuntijat) ei ole välttämättä ratkaisemaan liittoutumiskysymyksiä. Asiantuntijoilla on aina työyhteisönsä: sotilailla painaa kauluslaatta (sotilaat tekevät esikunnissa heille kuuluvaa työtä, jossa otetaan koko ajan huomioon sotilaallisten toimien mahdollisuus). Näkökulma on liian kapea-alainen.

13) Asiantuntijatahojen taustat tulee aina ottaa huomioon (mistä ne saavat rahoituksensa ja mitä mahdollisia sitoumuksia niillä on keskenään ristiriidoissa oleviin osapuoliin). Asiantuntijan lausunto on myös mielipide eikä välttämättä enempää.

14) Suomi näyttää olevan pitkällä Nato-kumppanuuden tiellä. Hiljaa hivuttaminen Nato-jäseneksi on kansanvaltaisten periaatteiden vastaista. Kansalaiset asetetaan tapahtuneiden sopimuspohjaisten päätösten eteen ilman laajaa demokraattista keskustelua tai valmistelua. Päätöksiä ketjutetaan taaksepäin alun perin tehtyihin päätöksiin ilman, että näiden todellisia tarkoitusperiä on alistettu aikanaan avoimesti keskustelun kohteeksi: ”asioista on jo sovittu aiemmissa päätöksissä”.

15) Suomen on syytä ajatella ensisijaisesti omaa etuaan erilaisissa kriisien painostus/pakotetilanteissa. Suomella ei ole tarvetta käyttäytyä Nato-maiden tapaan. Euroopan yhteisön sisällä Suomen tulee painostaa muita maita todelliseen rauhantyöhön kompromisseineen (tällä mielipiteellä ei ole yhteyttä minkään poliittisen ryhmän kantaan Suomessa).

16) Viime aikojen kehitys on osoittanut, että kriisien määrä on lisääntynyt. Ne ovat rakenteeltaan yhä monimutkaisempia. Ei voida mennä esim. Yhdysvaltain selän taakse ja ajatella, että siellä on turvallista toimia. On vaara, että liittoutumisen kautta joudutaan sitoutuneeksi konflikteihin, joihin sitoutumattomana maana ei tarvitse ottaa kantaa. Konfliktiin osallistuvat maat voivat katsoa, että olemme Naton kautta sitoutuneet sotaan, vaikka emme siihen itse osallistu konkreettisesti. Pelkkä sanallinen tuki voi altistaa esim. terroritekoihin.

17) Yhdysvaltain ja Naton politiikka ei ole ”suhdanteista” vapaa. Pelkästään vallanvaihdos Yhdysvalloissa voi luoda tilanteen, jossa vaaditaan suurempia sotilaallisia panostuksia, kuin mihin olemme varautuneet (syytökset ”vapaamatkustajuudesta” Naton sisällä).