F. Michael Higginbotham on kirjoittanut Yhdysvaltain rotukysymyksestä mielenkiintoisen teoksen ”Ghosts of Jim Crow” (2013). Käsittelen ohessa pääosin Barack Obamaan kohdistuvaa ”rotusyrjintää” kirjan pohjalta. Jim Crow oli fiktiivinen hahmo ja rasistinen haukkumanimi 1800-luvulta alkaen. Jim Crow -lakien perusteella harjoitettiin rotusyrjintää lakiin perustuen. Rotusyrjintä perustui valkoisten ja mustien eristämiseen eri tiloihin esim. kouluissa, junissa, busseissa ja muissa julkisissa tiloissa. Lait kumottiin osin 1950-luvulla, mutta lopullisesti vasta 1960-luvulla.
”Ghosts of Jim Crow” kuvaa piilevää ja avointa rotusyrjintää tähän päivään saakka, vaikka itse lait on kumottu kymmeniä vuosia sitten. Kansalaisoikeusliike ja Lyndon B. Johnsonin lukuisat lakiesitykset muuttivat tilannetta perin pohjin 1960-luvun puolivälissä. Tässä viittaan seuraavassa vain mustien äänioikeuskysymykseen.
Mustien äänioikeus on tuore asia Yhdysvaltain historiassa. Vuonna 1965 Voting Rights Act tuli voimaan osana Lyndon B. Johnsonin Great Society-ohjelmaa. Syystäkin Johnson nimesi säädöksen ”monumentaaliseksi laiksi amerikkalaisen vapauden historiassa”. Mutta tästä oli pitkä matka mustan miehen valintaan Yhdysvaltain presidentiksi. Jos 1960-luvun alussa joku olisi ennustanut tällaisen voivan tapahtua, olisi häntä pidetty sekopäisenä.
Tänä päivänä on tuhansia vaaleilla valittua mustia virkailijoita Yhdysvaltain hallinnossa valtakunnallisella tai paikallisella tasolla. Liittovaltion ylimmällä tasolla mustien valinnat ovat olleet vähissä. Vuoteen 2014 mennessä Yhdysvaltain senaattiin on historian aikana valittu 1950 jäsentä. Vain yhdeksän näistä on ollut mustia. Valkoisten on siis ollut vaikea tukea afro-amerikkalaisia ehdokkaita.
Barack Obama valittiin Yhdysvaltain 44. presidentiksi vuonna 2008 (toimikausi alkoi 20.1.2009).
Republikaanien kellokkaat päättivät jo Obaman presidenttikauden alussa, että kaikkea, mitä Obama yrittää esittää, vastustetaan (Newt Gingrich on myöntänyt tämän). Kaukana takanapäin ovat puolueiden ”yhteenpuristumisen” päivät 1950- ja 1960-luvulla, jolloin pääpuolueiden yhteistyö oli vielä mahdollista. Viha Obamaa kohtaan sai siis henkilökohtaisia sävyjä.
Pilkka oli monin osin avointa. New York Post kuvasi piirroskuvassa Obaman apinaksi. Häntä kutsuttiin myös natsiksi ja valkoisen orjuuden kannattajaksi. Hänen syntyperänsä asetettiin monesti kyseenalaiseksi ns. ”birthersien” (Natural born citizen), jonka voisi kääntää vaikkapa ”syntyperäiseksi amerikkalaiseksi”, taholta. Newt Gingrich haukkui häntä ”ruokakuponkipresidentiksi” Obaman puolustaessa jatkoaikaa ruokakupongeille finanssikriisin loppuvaiheessa pitkäaikaistyöttömyyden pysyessä korkealla tasolla. Jopa hänen tutkintotodistuksiaan on asetettu kyseenalaiseksi ilman vähäisimpiäkään todisteita.
Onnettomuudeksi on osoittautunut myös hänen toinen etunimensä Hussein, jonka perusteella häntä ei ole pidetty kristittynä eikä amerikkalaisena, vaan ”jonain muuna”.
Rush Limbaugh epäili hänen uudelleenallokoivan varallisuutta valkoisilta mustille terveydenhuoltouudistuksen avulla. Ei voida toki sanoa, että kaikki Obamaan kohdistuva arvostelu johtuisi hänen rodustaan, osa voidaan nähdä amerikkalaisen poliittisen polarisaation tuloksena. Kyllähän demokraatti Clintonkin kulki melkoisen kiirastulen läpi ennen kuin hän loppukaudellaan lähentyi tietoisesti republikaaneja menettäen samalla uskottavuutensa liberaalien demokraattien joukossa.
Yhteisenä nimittäjänä Obamaa koskevassa arvostelussa on, että hänen on koko ajan osoitettava olevansa ”jotain”, isänmaallinen, lojaali, uskovainen…… Myös Obama on kohdannut stereotypian, jossa ”valkoiset toimivat valkoisina ja mustat mustina”. Esimerkiksi opiskelussa menestyminen on valkoisille kuuluva status. Jos musta menestyy opinnoissaan - kuten Obama on menestynyt – hänen pitää olla aivan poikkeuksellisen hyvä saadakseen valkoisia vastaavan arvostuksen. Toisaalta mustat omaksuvat helposti uhrin roolimallin rodusta johtuen, vaikka mahdollisuudet ovat paremmat kuin koskaan irtautua vankilakierteestä tai välttää epäsosiaalisuutta synnyttävä ympäristö kokonaan. Tätä näkökulmaa on korostanut erityisesti Bill Cosby. Obama on tästä johtuen painottanut henkilökohtaisen vastuun ja menestymisen keskinäistä korrelaatiota.
Viime mainitusta huomiosta huolimatta ”Jim Crowe” -tendenssi tuntuu edelleen Yhdysvalloissa ja on jossain määrin jopa voimistunut oikeistoliikkeen vahvistumisen seurauksena, mustia ei enää eroteta omiin luokkiinsa eikä kahviloita jaeta mustien ja valkoisten kahviloihin, mutta henkisesti erottelua tapahtuu kuten edellä on kuvattu. Barack Obama on toiminut eräänlaisena iskunvaimentimena ja ottanut itse henkilökohtaisesti vastaan monet rasistiset lyönnit. Toivottavaa on, että Obaman kiistämätön iskukestävyys projisoituisi yhteiskunnalliseen ympäristöön laajemmin.
Valitettavasti osassa Yhdysvaltoja juuri mustien menestyminen on ollut punainen vaate. Stereotypiat ovat niin voimakkaat. Obama kantaa tässäkin suurimman taakan oman menestyksensä takia.
”Ghosts of Jim Crow” avaa valaisevasti rotusyrjinnän taustoja. Valitettavasti näinä päivinä ei voi odottaa, että tällainen kirja suomennettaisiin.
PS
Edellä oleva on kirjoitettu kolme viikkoa sitten, siis ennen nykyisiä levottomuuksia St. Louisin esikaupungissa Fergusonissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti