Vielä on kesää jäljellä

Kajakki lipuu täysin tyvenessä. Melojen liike lakkaa. Täytyy oikein kuunnella hiljaisuutta. Kesä on jo tappion puolella. Minä – kevätihminen - yritän löytää perusteluja, miksi syyskesä voisi olla paras vuodenaika. Ei se loppujen lopuksi vaikeaa ole. Olin vain tottunut siihen, että työt alkoivat kuin nakutettu ensimmäinen elokuuta. Siihen loppui kesä mökkiviikonloppuja lukuun ottamatta!

Siistissä sisätyössä ei edes huomioinut loppukesän hukkaantumista töiden keskellä. Työ vei mennessään. Nyt eläkeläisenä pystyy suunnittelemaan tekemisensä väljemmin.

Syksyn puuhat pyrkivät mieleen. Pitää laittaa vene ja kajakit talviteloille. Vielä olisi suunniteltava jäteveden käsittelytoimet yhdessä mökkitalkkarin kanssa. Metsurin hommiakin ehtii varmaan tehdä, kun ilman viilenevät. Mutta mustikanpoiminta taitaa jäädä väliin tältä kesältä sattuneesta syystä. Mutta eipä kiirehditä asioiden edelle.

Pari viikkoa sitten oli kuulemma lämpimin viikon jakso kymmeniin vuosiin. Ja kovastihan sitä toivottiinkin kylmän kesäkuun jälkeen. Helteet tekivät hyvää, sillä puuhailu kuumuudessa jäi nyt vähemmälle. Sitä enemmän tuli uitua.

On kuulemma meri-ihmisiä ja järvi-ihmisiä. Olen tietenkin järvi-ihminen. Olen ollut sitä jo lähes 60 vuotta, sillä pikkulapsena kotimme yläkerran ikkunasta näkyi luonnonkaunis Kuolimojärvi, puhdas kuin mikä. Joku sanoi, että vedet suodattuvat Salpausselän hiekkakerrosten läpi kirkkaina Kuolimoon. Nyt ollaan sitten tilanteessa, jossa järven puhtaana säilymisen puolesta taistellaan. Tein heinähelteillä mukavan havainnon: vesi oli ihan pohjan väristä ja pohja näkyi viistosti 6-7 metriä eteenpäin. Pois oli ruskea väri.

Parasta on, kun pystyy lomittamaan city-ihmisen ja mökki-ihmisen roolit. Kysymys ei ole missään tapauksessa ääripäistä. Pikemminkin nämä kaksi täydentävät toisiaan: suurkaupungin hälinä ja toisaalta erämaamökin hiljaisuus. Kummallekin löytyy tilaus.

Olen lintujen amatööribongaaja.

Komea, mutta varovainen kuikka ui keskellä selkää, eikä päästä lähelleen, ei edes kunnon kuvausetäisyydelle. Seuraa kymmenien metrien sukellus. Punakaulainen, kuhmupäinen härkälintu on pikkuisen rohkeampi. Kuolimon kanadanhanhet pääsivät myös kuviin. Helppoa ei ole linnuillakaan. Naapurimme on nähnyt minkkipariskunnan . Ainakin rantasipin pesä hävisi sen sileän tien. Joutsenet ovat upea jokakesäinen ilmestys järvellä, joskin jätän varauksen linnun käytöksestä. Ehkä se tuntee oman arvonsa ja käyttäytyy tarvittaessa hyvinkin röyhkeästi muita elollisia kohtaan.

Elokuun pimeitä, pehmeän lämpimiä iltoja kannattaa odottaa. Pihavalot vain päälle ja sitten ihmettelemään vallitsevaa tunnelmaa, pimeyttä, valoa ja hiljaisuutta. Aivan erityisen hetken tarjoaa soutelu auringon laskiessa, jolloin pilvet heijastuvat tyynen järven pintaan. Kauempana kuikka uiskentelee miltei keskellä 800 metriä leveää järvenselkää.

Joku voi kokea mökin pimeyden ja valot aavemaisina. Itse asiassa joku vieraamme kerran sanoikin, että hän ei uskaltaisi olla yötä yksin mökillä, vaikka naapurit eivät ole kaukana. Joku toinen taas – kuten minä – viihtyy äänettömässä korvessa.

PS

Kahdessa ensimmäisessä kuvassa polarisaatiosuodin

Linnut järjestyksessä:

1) Härkälintu

2) Kandanhanhet

3) Kuikanpoikanen

4) Kuikka