Poliittisten lupausten alennusmyynti

Yhdysvaltain presidentinvaaleissa vallitsee loogisen ajattelun alennusmyynti. Tuntuu jopa naurettavalta ajatella, että eri asioiden välillä vallitsisi joki järkeen perustuva yhteys. Seurauksena on punaista lankaa etsivän turhautuminen. Mitä ihmiset oikein odottavat? Otan tähän kommentoitavaksi joitakin julkisuudessa olleita lausahduksia. Oheiset mielipiteet ovat Seura-lehden artikkelista (”Donald Trumpin puheista 98 prosenttia on tutkitusti puppua – USA:n kahtiajako syvenee” ) satunnaisesti otettuja pätkiä ihmisten haastatteluista.

”Vaikka Obama on ollut melkein kahdeksan vuotta presidenttinä, USA:ssa on edelleen paljon rasismia” (opettaja Anna Teeple).

En viitsi tuomita kovin voimakkaasti tällaisen ajatuksen vilpitöntä lausujaa, mutta kysyn onko tämän kaltaisilla odotuksilla mitään pohjaa. Siis valitaan musta presidentti ja ajatellaan, että hän onnistuu rasismin kitkemisessä perustavaa laatua olevalla tavalla. Demokratia on ihan hyvä asia, mutta sen avulla näköjään luodaan katteettomia odotuksia, joita sitten presidenttikausien jälkeen väyrysmäiseen tapaan ihmetellään: eihän tässä näin pitänyt käydä. Presidentti Obamaa tästä on turha syyttää, mutta häneen rasismin vastaisessa työssä epäonnistuminen projisoidaan.

:::::::::::::::::::

”Hänen (Barack Obama) kautensa alussa odotukset olivat mielettömän korkealla. Mutta Yhdysvalloissa on edelleen isoja ongelmia tulonjaon kanssa. Keskiluokka on ahtaalla. Jopa jotkut demokraatit ovat sitä mieltä, että Obama petti keskiluokan” (professori Juhani Aunesluoma).

Mitähän tähän kommentoisi? Republikaanit, jotka ovat tehneet vuosikymmeniä kaikkensa tuloerojen leventämiseksi, ihmettelevät nyt ”yllättyneinä” monien valkoisten surkeaa asemaa. Demokraatit ovat taistelleet tuloerojen kaventamisen puolesta, mutta ei sillä ole näköjään mitään merkitystä. Oleellista on, että Trump on yllättänyt sekä omat (republikaanit) että vieraat (demokraatit) ja yhtäkkiä sympatisoi globalisaation kurjaan asemaan ajamia valkoisia keskituloisia ja köyhiä. Miten tässä näin kävi? Peluri yrittää huipulle päästäkseen mitä tahansa keinoa!

Republikaanien touhusta tulee mieleen seuraava aatos: ensin yritetään selvitä vuosikymmenien ajan tuloeroja suurentamalla, ja kun se ei auta, valitaan linjaksi tuloerojen pienentäminen, jonka toteutumisesta ei tosin ole mitään takeita. Sitä paitsi ovatko Trump ja republikaaninen puolue-eliitti tästä asiasta samaa mieltä? Ensin mainitussa vaihtoehdossa saatiin ihmiset uskomaan, että jossain sateenkaaren päässä on amerikkalainen unelma, mutta kun se ei ole toteutunut, suututaan koko muulle maailmalle ja ruvetaan rakentamaan omaa lintukotoa eli eristäytyvää Amerikkaa. Nykytodellisuus haasteineen on lisännyt ”kengänkiillottajasta miljonääriksi” -sloganin toteutumisen vaikeuskerrointa dramaattisesti.

Niin kauan kuin kysymys oli pelkästään demokraattien huolesta koskien suuria tuloeroja, olivat korjaustoimenpiteet silkkaa sosialismia, mutta nyt yhtäkkiä tulojen vuosikymmeniä jatkuneesta taantumisesta on tullutkin yhteisesti hyväksytty ongelma, johon täytyy saada korjaus. Mutta nyt se vain kaiken jälkeen on tuskallisen kauan kestävä prosessi.

::::::::::::::::

”Yhdysvalloissa on paljon valkoisia miehiä, joille musta presidentti oli kauhistus. Nyt he haluavat palata normaaliin tilanteeseen. He haluavat presidentiksi valkoisen miehen. (opettaja Anna Teeple).

Tämä on melko puhdas ”white backlashin” (valkoinen vastaisku) -sovellus! Ja mitä tästä seuraa? Veikkaisin, että rotulevottomuudet tulevat yleistymään 1960-luvun tapaan, jos Donald Trump valitaan presidentiksi, niin vahvasti hän on painottanut ”kuria ja järjestystä”. Epätoivoiset ihmiset eivät omassa umpikujassaan katso väkivaltaisen toiminnan seurauksia, he ovat ”mallioppijoita” tai desperadoja.

Barack Obaman mustamaalaaminen on nyt trendi, jolle ei löydy pohjaa tosiasioista. Hänen uudistuksensa ovat onnistuneet vähintään keskivertoisesti, ellei paremminkin. Kun mustan presidentin toimikaudella. Etniset ristiriidat ovat kasvaneet kaikkialla maailmassa, on helppoa syyttää värillistä presidenttiä kaikesta pahasta.

Mitä tulee Lähi-idän sotkuiseen tilanteeseen, niin presidentti George Bush nuoremman ideologissävyinen ristiretki alueelle 2000-luvun alussa loi edellytykset omalta osaltaan nykytilan kauheuksille. Obaman tehtäväksi on jäänyt selvitä ongelmista parhaaksi katsomallaan tavalla.

:::::::::::::::::::::::::

”Donald Trump on leimannut julkisuudessa meksikolaiset rikollisiksi ja vaatinut muslimeille maahantulokieltoa. Trump on jopa arvostellut oikeuden tuomaria epäpäteväksi, koska hänellä on latinotausta” (Seura-lehden toimittaja).

Kun aiemmin on vallinnut poliittinen polarisaatio, niin nyt polarisaatiota laajennetaan uskontojen ja eri kansanryhmien väliseksi. Koko turvallisuustilanteen kaoottisuus luo tilaisuuden ”kuri ja järjestys” -agendalle, joka ei välttämättä ole lainkaan oikea tapa lähestyä ongelmia. Trumpin yksinkertainen kostonhimoisuus saattaa pahimmassa tapauksessa kärjistää turvallisuusuhkia.

::::::::::::::::::::::::::

”He (äänestäjät) vastustavat ”korruptoitunutta” Washingtonia ja sen voideltuja poliitikkoja” (Seura-lehden toimittaja).

On totta, että kongressiin on vaikeaa tulla valituksi, jos ei ole miljonääri. Raha virtaa lobbaajien kautta pankeilta ja rahoitusmarkkinoilta sekä erilailta eturyhmiltä poliitikoille. Kuitenkin Washingtonin leimaaminen pelkäksi korruptiopesäksi on vahvaa liioittelua. Syntipukki vaikeuksiin on haluttu löytää Capitolin kukkulalta - ja se on löydetty.

::::::::::::::::::

”Yhdysvalloissa on yhä enemmän ihmisiä, joita ei voi suostutella faktoilla. Ääripäiden välillä kommunikaatio on mahdotonta” (Seura-lehden toimittaja).

Pitää paikkansa. Alun perin puoluepoliittinen polarisaatio on levinnyt nyt rivikannattajien keskuuteen. Bernie Sanders ja Donald Trump ovat olleet uskottavia sanansaattajia. Totuus on ensimmäinen häviäjä näissä vaaleissa. Kun vielä pari vuotta sitten uskoin erilaisiin ”totuudentsekkausyhteisöihin”, on niistä nyt tullut vain yksi osa tarinankerrontaa.

::::::::::::::::::

”Ajatellaan, että Trump-ilmiö kertoo äänestäjistä, jotka eivät enää halua äänestää perinteisiä republikaaneja. Jos Trump häviää vaalit, hän vetää samalla republikaanit mennessään” (Juhani Aunesluoma).

Tässä on ainakin osa villakoiran ytimestä: Trump on republikaanien ehdokas olematta oikeasti republikaani. Voittaessaan hän imee puolueeseen runsaasti sellaisia, jotka eivät aiemmin kuvitelleet äänestävänsä republikaaneja. Hävitessään hän sekoittaa republikaanisen puolueen pitkäsi aikaa.

::::::::::::::::::::::::

Voisiko siis Yhdysvaltain puoluekartan napaisuus vaihtua? Vaihtuivathan puolueiden kannat koskien rotukysymystäkin? Etelän rasistiset demokraatit kääntyivät republikaanien kannattajiksi Lyndon B. Johnsonin kansalaisoikeusuudistusten seurauksena. Demokraatit taipuivat rotujen välisen sovun kannalle, ja etelän republikaanit pitivät rasismistaan kiinni.

Olemme kaikkialla läntisessä maailmassa saaneet tottua äkillisiin puoluekartan muutoksiin. Yhdysvallat noudattelee tätä yleismaailmallista muutosta reaaliajassa. Kun kaksipuoluejärjestelmässä on vaikeaa synnyttää populistista puoluetta, tapahtuvat muutokset johtavien puolueiden välillä ja sisällä. Teekutsuliike oli/on populismin airut ja Trump jatkaa sen viitoittamalla tiellä.

Viimekätinen vanhan poliittisen kentän järisyttäjä on globalisaation läpimurto. Mikään ei ole kuten ennen kansallisvaltioissa. Paradoksaalisesti Donald Trump yrittää palauttaa Yhdysvaltain sisäänpäin kääntyneisyyden (America first), rikkauden (se on nytkin rikas) ja suuruuden (se on nytkin ykkössuurvalta).

Yhdysvallat on jo nyt sitä, mihin Trump yrittää sitä puheissaan viedä – maailman johtava suurvalta. Tämän lupauksen hän pitää, menen siitä takuuseen. Sen sijaan kuvitelma, että Yhdysvalloilla on jokin ennenkuulumattoman suuri tulevaisuus edessään, ei ole tästä maailmasta.

Olemme siirtyneet uuteen poliittisen kulttuuriin. Suurpuolueet eivät välttämättä pysty enää määrittämään ehdokkaidensa (Trump, Sanders) mielipiteitä. Kongressissa on yhä vaikeampi sopia mistään konkreettisesta, merkittävästä asiasta; syksyllä on jälleen tiedossa repivä budjettiriita. Kongressin johtavat poliitikot ovat menettäneet asemiaan eivätkä enää hallitse laumaansa. Seurauksena on tuskallisia neuvotteluja pienimmästä yhteisestä nimittäjästä.

George Bush nuoremman heikkotasoinen ja ideologian läpitunkema valtakausi aiheutti lähinnä kaaosta. Samaan aikaan tapahtui republikaanien radikalisoituminen (josta merkit tosin näkyivät jo Clintonin presidenttikausilla). Republikaanien establishmentti (puolueen vaikutusvaltainen ydin) menetti vastaavasti vanhaa arvostustaan. Molemmat puolueet heikkenivät, ja niitä heikennettiin. Samassa tahdissa poliitikoista muodostui sylkykuppeja. Washingtonista tuli kirosana, jonka päälle muun muassa Trump nyt mielellään sylkee. Negatiivinen, poliittiseen vastustajaan kohdistuva viesti on nyt vallitseva. Puolueen oma ohjelma pitää päätellä vastustajaan kohdistuvan syyttelykampanjan läpi.

Trumpin populistin elkeet saattavat kaatua hänen päälleen, niin kuin perussuomalaisille on käynyt Suomessa. Jos hän onnistuisi jollain ilveellä pääsemään presidentiksi, joutuisi hän ennen kokemattomaan kompromissimyllyyn, jossa häntä kampittavat sekä omat että vieraat.

PS

Tämä on 999. blogikirjoitukseni.