Elokuun 15. päivä julkaistiin laaja tutkimus ”Eduskuntavaalitutkimus 2015: Poliittisen osallistumisen eriytyminen”. Kysymyksessä on neljäs perättäinen tieteellinen työ eduskuntavaaleista. Pääosan tutkimuksesta on rahoittanut oikeusministeriö.
Tutkimuksen oikeastaan merkittävin anti on sen tosiasian vahvistaminen, että poliittinen kiinnittyminen puolueisiin on heikentynyt. Äänestäjät tekevät äänestyspäätöksiään aiempaa lyhytjänteisemmin. Myös pitää paikkansa, että maltillisilla äänestäjillä on vaihtoehtoina useita puolueita, joiden välillä valinta suoritetaan hyvin lähellä vaaleja. Lähestytään amerikkalaista ”poliittista markkinaa”, jossa parhaat tarjoukset viime vaiheessa saattavat näytellä huomattavaa osaa. Huomaan selvän eron omaa suhtautumiseeni, sillä pikakampanjoilla on minuun hyvin vähän vaikutusta. Joskus tuntuu siltä kuin kävelisi vaalien alla poliittisten rihkamakojujen ohi.
Jos ja kun kolmannes äänestäjistä päättää puolueensa kahden viimeisen viikon aikana (ja 10 prosenttia vaalipäivänä), nousee täkyjen tarjoaminen arvoon arvaamattomaan. Kysymys on kunkin puolueen kohdalla tietenkin myös omien joukkojen mobilisoinnista juuri vaalien alla. Tärkeää on virheiden välttely viime hetkillä ja oikeaan osuvat poliittiset avaukset, mutta ehkä sittenkin eniten puolueen johdon onnistunut supliikki ja yleinen esiintymiskyky.
Tietenkin vaalien alla nousee myös populistinen vyöry. Ennenkin yksinkertaistettiin monimutkaisia asioita, mutta nyt siitä on tullut politiikan tavaramerkki Kaikki edellä kuvattu viittaa politiikan pinnallistumiseen. Joku sanoi, että Abraham Lincolnia ei olisi nykyajan mediasirkuksessa valittu presidentiksi, koska hänen ulkonäkönsä ei vastaa sliipattua politiikan myyntimiestä. Harmittavaa, sillä yhteisten asioiden ajamisen ei pitäisi olla kauneuskilpailu.
Olen joskus puolileikilläni miettinyt pitäisikö suosiostaan epävarman puolueen palkata esiintymiskykyinen henkilö puheenjohtajaksi ja vasta toissijaisesti aatteen palon pohjalta.
Myös johtopäätösten tekeminen vuosien 2003 ja 2015 väliseltä ajalta on edellä mainituista syistä vaikeaa sillä muutoksia on jo vuoden 2015 jälkeen tapahtunut merkittävissä määrin. Esimerkiksi perussuomalaisten kannatuksesta olisi mielenkiintoista saada vastaavat jakaumat tämän hetkisen tilanteen pohjalta. Pitäisikö paikansa esimerkiksi tutkimuksen tulos, että perusuomaisten osuus työväen äänistä on 38 prosenttia ? Tuskinpa.
Puoluevalintaan erikoistunut tutkija Jussi Westinen (HS, 16.7.2015) toteaa, että ”eduskunnasta puuttuu työntekijäpuolue”. Ihmiset luokittelevat itsensä työntekijöiksi, mutta arvomaailma on todennäköisesti muuttunut kovasti 1960- ja 70-lukujen työntekijöiden arvoista. Jos ympäristö ja olosuhteet muuttuvat, on vaikeaa ymmärtää, miksi ihmisten poliittinen ajattelu ei muuttuisi. Esimerkiksi ”työväen vasemmistoliitto” on muuttunut vihreiden kaltaiseksi puolueeksi. Kun samaan aikaan vuoden 2015 vaaleissa perussuomalaiset saivat runsaasti työväen ääniä, viittaa se siihen, että ”työläisten” arvomaailma on porvarillistunut. Työntekijäpuoluetta ei entisessä mielessä löydy, eikä sitä kannata ihmetellä.
Ei kannata kuitenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa: kun nämä porvarillistuneet perussuomalaisten kannattajat havaitsivat puolueen pettäneen odotukset, ovat gallup-luvut pudonneet jyrkästi. Samalla puolue on ajautunut ”jytkyntarvekierteeseen”: menestyäkseen jatkossa se tarvinnee kannatuksensa tueksi jonkin populistisen sykäyksen.
Haen vauhtia tähän pohdintaan vanhasta blogikirjoituksestani ”Pitkät jäähyväiset työväenluokalle ja hyvinvointiyhteiskunnalle” (23.9.2013). Tuossa kirjoituksessa lainasin Matti Kurjensaarta 1960-luvun vaihteesta: ”Ajankuva on muotia seuraava, eau de colognelta tuoksuva, valkokauluksinen sosialidemokraatti, jolla on osakehuoneisto, huvila, auto ja purjevene”. Ja sitten oma kommenttini: ”Voi ihmetellä, miten sosialidemokraattien kannatus pysyi pitkään Kalevi Sorsan mainitsemassa `rautaisessa 25 prosentissa´, kun jo 1950-luvun lopulla oli tällaista. No, ehkä kysymys oli työväenjohtajista…. mutta pian yllä oleva oli mahdollista tavalliselle paperityöntekijälle”.
Lainaus jatkukoon:
”Kurjensaari kuvaa työväen katoavaa kulttuuria jo tuolloin hyvin havainnollisesti: ennen olivat tarinakerhot, joissa turistiin, väiteltiin, jutusteltiin, etsittiin onnea..... Nyt tilalle ovat tulleet `työmaakokoukset, kiinteä järjestötoiminta, joukkotiedotusvälineiden tarjoama kevyempi viihteen muoto´. Kurjensaari pohtii: `...olisiko kohonnut elintaso nostanut ne (tarinakerhot) parempiin ravintoloihin....?´ Ja vielä: `Vai johtuisiko se (vapaamuotoisten tapaamisten loppuminen) siitä, että työväenliikkeen luonnekin on muuttunut? On epäkiitollista pohtia ja ottaa kiinteää kantaa, kun tilanne jo seuraavana päivänä saattaa vaihtua ... aivan odottamatta´. Niinpä niin. Ehkä tässä on idut tämän päivän näkökulmaan: ihmisten mielenkiinto on hajonnut kymmeniin erilaisiin kohteisiin, edessä avautuu tapahtumien taivaanranta, globaali päätöksenteko heittää ihmisiä kuin lastua laineilla, kun käynnistetään kolossaaliset irtisanomiset. Kohtalokkaista päätöksistä saadaan kuulla, kun ne on jo aika päivää sitten märehditty isommissa kammareissa”.
::::::::::::::::::::::::::::
Noista päivistä palkkapolarisaatio on edennyt:
Pieni ja keskituloisiin kohdistuvat paineet ovat huomattavat. Elintasomme on rakennettu niin, että useimmilla menee ainakin välttävästi tai kohtuullisesti. Kun sitten näihin ainakin näennäisesti kohtuullisesti pärjääviin ihmisiin kohdistetaan palkanalennuspaineita, pyrkivät he löytämään pelastajan siitä puolueesta, joka eniten lupaa. Vaalien jälkeen on sitten kysymys siitä, kuka onnistuu pitämään lupauksensa, ja kuka on hallitusvastuussa ja kuka oppositiossa. Vaaleissa tämä näkyy tempoiluna puolueiden kannatuksessa. Kokoomuksessa näytetään tehdyn selkeä ratkaisu – tietoisesti tai tiedostamatta – puolue hakee kannatuksensa yrittäjiltä , ylemmiltä toimihenkilöiltä ja johtajilta. ”Työväenpuolue” -slogan on auttamatta vanhentunut. Eikä käytännön politiikkakaan enää mitenkään tue työväenpuolueimagoa.
Kannatuksen laajentaminen työväkeen ei hevillä onnistu, koska vaurastuva - porvarillistuva - työväki ei miellä itseään porvareiksi, hyppäys on liian suuri. Kokoomus pyrkii vielä pääsemään palaselle pieni- ja keskituloisten osalta toivomalla, että yhteiskunnan avun tarvetta tuntevat ihmiset ylpeästi sivuuttavat ”holhouksen”. Valinta vaikuttaa kuitenkin selvältä: kokoomus panostaa hyvin toimeen tuleviin ihmisiin käytännön politiikassa. Kokoomus on eniten vaikuttanut yhteiskunnan polarisoitumiseen, sillä vasemmalla pyritään pikemminkin keskustaan kuin radikalisoitumiseen. Tutkimuksen mukaan kokoomuksen kannatus keskustassa on vähäistä. Puolue pyrkinee yhdistämään 1960-luvun iskulauseen ”dynaaminen konservatismi” hyvin liberaaliin kaupungistuvia ihmisiä palvelevaan politiikkaan. Kun virta kaupunkeihin paremman elämän toivossa kasvaa, odottaa kokoomus kannatuksen satavan omaan laariin.
Kokoomus taistelee äänistä vihreiden kanssa, joiden kannattajista tosin yli puolet sijoittaa itsensä vasemmalle. Vihreissä on runsaasti ylempien tuloluokkien äänestäjiä, myös johtajia. Epäilen, että vihreänä on helppoa olla koska poliittinen sitoutuminen koetaan vihreissä vähäisemmäksi kuin monissa muissa puolueissa.
Keskusta hyötyy siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että ihmiset sijoittavat itsensä hyvin usein poliittiseen keskustaan. Puolueessa on tapahtunut siirtymä vasemmistovivahteisesta (punamulta)politiikasta porvarilliseen suuntaan. Keskusta on siirtynyt yhteiskunnan porvarillistumisen seurauksena oikealle nauttien muutoksen hedelmistä. Kannatus on pysynyt vakaana vuoden 2015 vaalien jälkeen. Toisaalta etenemistäkään ei ole tapahtunut.
Oikeistolaistumistendenssiä on tukenut median oikeistolaistuminen. Näin ihmiset kokevat asian. Median vaikutusta ovat tutkineet Verkkouutiset ja Nykypäivä. Tulos on selvä: kaikkia muita tiedotusvälineitä pidettiin enemmän oikeistolaisina kuin vasemmistolaisina paitsi Yleä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti