keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Viidakon lakeja ja puutarhan raivaajia

Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski lainaa kolumnissaan (”Maailman sivu: Vapaa maailma on puutarha viidakon keskellä eikä mikään itsestäänselvyys”) 11.3.2019 amerikkalaisen Robert Kaganin uutta kirjaa The Jungle Grows Back (2018), jossa Kagan kiinnittää huomiota liberaalin demokratian nykytilaan huolien täyttämässä hengessä. Täsmälleen samaan huoleen olen itse kiinnittänyt huomiota kymmeniä kertoja tämän blogini puitteissa. Republikaanien taustajoukoissa toimineena Kaganilla on erilainen lähestymistapa kuin minulla, mutta huolenaihe on yhteinen: miten liberaali demokratia kestää ulkopuolelta tulevan illiberaalin hyökkäyksen?

Joudun turvautumaan tässä Aittokosken lainauksiin kirjasta, mutta katsotaan saanko sen käsiini tuonnempana.

Kagan esittää pikkuteoksessaan (164 sivua) väitteen, että emme ole riittävästi kiinnittäneet huomiota maailman muuttumiseen. Kagania lainaten: ”Valitettavasti pidämme (läntistä) maailmaamme itsestäänselvyytenä”. Hän epäilee, että ”Maailmanjärjestys kuuluu niihin asioihin, joita ihmiset eivät ajattele ennen kuin se ovat mennyttä”. Syyt johdetaan 1990-luvulle ja ajatteluun, että historia on loppunut ja liberaali demokratia on lopullisesti voittanut hegeliläisen henkien taistelun.

Omalta osaltani haluan kiistää ajatuksen, että olisin ollut huoleton liberaalin demokratian kohtalosta tai suhtautunut siihen itsestäänselvyytenä.

Kaganin mielestä illiberaali viidakko on valtaamassa jo kerran suureksi osaksi raivattua liberaalia demokratiaa edustavaa puutarhaa. Eric Hobsbawm arvioi, että 1940-luvun alussa demokratioita oli vain kymmenkunta (hän laski Suomen nipin napin mukaan). Nyt Kagan arvioi niitä olevan satakunta (!). Jos näin on, tilanne ei ole toivoton millään lailla.

Liberaali demokratia on osoittautunut hauraaksi ja tarvitsee puolustajikseen vankkoja moniarvoisen kansanvallan kannattajia. EU:lla on tässä vahva rooli: sen on pidettävä oma pesä kunnossa.

Kagania on pidetty ”neoconina”, uuskonservatiivina, joka oli Yhdysvaltojen ulkopolitiikan haukka 2000-luvun vaihteessa. Haukkojen asenne kiteytyi vuoden 2001 WTC-tornien tuhon seurauksena. Kostonhenki täytti monen amerikkalaisen mielen ja George Bush nuoremman ja hänen harmaan eminenssinsä Dick Cheneyn johdolla valmisteltiin liberaalin demokratian väkivaltainen vientihanke Irakiin. Kagan oli yksi hankkeen tukijoista. Seurausten hintaa maksamme vieläkin.

Amerikkalainen versio liberaalista demokratiasta on kuin norsu, joka Kaganin ja Aittokoskenkin mielestä massallaan vakiinnutti liberaalin demokratian ja kapitalismin läntiseen Eurooppaan - itää ja Neuvostoliittoa vastaan. Tätä ei voi kieltää, joskin liberaali demokratia olisi käsittääkseni muutoinkin tullut vallitsevaksi järjestelmäksi. Tarvittiin kuitenkin USA takaamaan järjestelmän vakiintuminen ja Länsi-Berliinin aseman säilyminen lännen osana. Tätä varten miehitysarmeija sijoitettiin pysyvästi Länsi-Saksaan.

Aittokoski lainaa Kagania: ”Meidän täytyy hylätä kylmän sodan jälkeinen myytti, että liberalismi on ihmisen luonnollinen lopputulema, koska se voitti kommunismin”. Tämä on varmaan tarkoitettu Amerikan suurelle yleisölle. En oikein jaksa uskoa, että tiedostavilla eurooppalaisilla olisi ollut näin naiivi käsitys asioiden kulusta. Kagan menee pitkälle väittäessään, että ”liberaali demokratia on poikkeus, puutarha viidakon keskellä”.

Kagan on valmis sulkemaan Unkarin ulos liberaalien demokratioiden perheestä. Perusteluja löytyy, mutta se on silti helpommin sanottu kuin tehty.

Kagan kritisoi kautta rantain Donald Trumpia siitä, että hän on hylkäämässä liberaalia demokratiaa edustavat kumppanit Euroopassa. Tässäkin hän mollaa ensin Barack Obaman, jonka ”politiikka tarkoitti kolhuja liberaalille maailmanjärjestykselle”. Minusta Obaman politiikka oli enintään varovaista, mutta ei lainkaan sisältänyt Donald Trumpin tyylistä tarkoitushakuista irtisanoutumista kumppanuuksista.

Trumpin ”Amerikka ensin” on omiaan lisäämään autoritaaristen valtioiden (esim. Venäjä, Kiina) itseluottamusta ja liikkumavaraa edunvalvontatavoitteissaan.

Aivan oikein Kagan kiinnittää huomiota Yhdysvaltain vuosikymmeniä kestäneeseen tukeen autoritaarisille valtioille. Ei siis voida sanoa, että Yhdysvallat olisi ollut johdonmukainen puolustaessaan liberaalia demokratiaa. Se on ajanut omaa ”liberaalia” voimapolitiikkaansa välittämättä demokratian toimivuudesta kohdemaissa.

Yhdysvaltojen olisi järkevää puolustaa vallitsevaa läntistä yhteiskuntajärjestelmää jo omien etujensa takia. Siksi se joutuu palaamaan yhteistyöhön, jos vain taloudelliset resurssit antavat myöten.

:::::::::::::::::

Maailmanpolitiikan tulevaisuuden suunnan arvioiminen on vaikeaa, koska eri voimaryhmien edut käyvät ristiin. Sitä paitsi on monia muitakin ulottuvuuksia kuin autoritaarisuus-liberaali demokratia, jotka vaikuttavat kokonaisuuteen: ilmastokysymykset, teknologinen kehitys, kaupan globalisoituminen….

Kagan kaipaa Yhdysvalloilta aktiivisempaa roolia maailmanpolitiikassa Donald Trumpin eristäytymisen sijasta. Jää ainakin Aittokosken kolumnin perusteella avoimeksi ajaako Kagan palaamista Yhdysvaltain vanhaan rooliin demokratian vartijana, johon sekoittuu suurvaltaintressi. Liberaali demokratia ei ole monoliitti vaan hyvin monitahoinen asia. Se sopii esimerkiksi Skandinavian maille, mutta onko siitä vientituotteeksi?

Jää käsitys, että Kagan haluasi kääntää kelloa taaksepäin Yhdysvaltain vanhan monenkeskisyyteen perustuneen vallan suuntaan. Onko liberaali demokratia siis tarjotin, josta voi valita miellyttävimmät osat ja hylätä toiset?

6 kommenttia:

  1. Luettuani Igor Panarinin Hybridisodat teoksen sen teoriasta historiasta ja käytännöstä,eräät historialliset vaikutelmani ovat saaneet vahvistusta.
    Ensiksin blogissa mainitsemasi amerikkalainen uuskonservatiivi vaikuttaja on Lev Trotskin henkinen perillinen,trotskihan ajoi maailmanvallankumousta ja kko maailman saamista samojen periatteiden mukaan hallituksi.
    Panarini vahvistaa itselleni Stalinin historiallista merkitystä ja tehtävää,hän oli vastavallankumouksen toteuttaja,venäläisen ikiaikaisen rtruskilais troijalaisen roomalaisuuden ,jopa genettinen perillinen, olihan hänen genettinen isänsä venäläinen tiedustelu upseeri Przhevalskin syntynt 1839 vanhaan etruski troijalaiseen Dardaanien sukuun.
    Przhelavski kustansi poikansa koulutuksen,tuohon aikaan kalliissa pappiseminaarissa, myös siksi että hänen sosiaalinen isä vihasi tätä.
    Przhlavskin kuoltua,vuonna 88 hänen työtoverinsa ohranan salaiselta osastolta ottivat Stalin ohjaukseensa.
    Stalin soluttautui,tuon aikakauden globalistien vallankumouksellisten piireihin, joista hän joutui välillä kiini ja sai lyhyitä vankeus ja karkoitustuomioita, jotka oikeasti olivat salaisa koulutus ja valmistelu sessioita.

    Tämäntapainen kirja ja kirjoitus olisi ollutviellä puoli vuosisataa sitten monen maailmankuvaa romahduttava,mutta nyt se tekee Stalinin nykyisen aseman Venäjällä paremmin ymmärettäväksi.

    Olen pitemmän aikaa odottanut Stalin kulttin uutta nousua luonnomukaisen,autokratian,ihmisten luontaiseen eriarvoisuuteen uskovan väestön keskuudessa.
    Mitä luontevin paikka Stalinille,symboolina olisi vaikka moottoripyöräkerhon symboolina ja tunnuksena.
    Luettuani Panarinin kirjan en ole enää ollenkaan varma läntisen liberalismin menstymisen mahdollisuudesta, tässä raadollisessa maailmassa.
    Meikäläisessä keskusteluilmapiirissä on näkynyt piirteitä kyseisen kirjan kieltämisestä,se olisi teoksen menestyksen kannalta mitä toivottavinta,silloinhan luotaisiin todellista kysyntää teokselle, juuri niissä marginaalisissa piireissä , joka onkin teoksen varsinainen kohdeyleisö, tutkijoiden lisäksi.
    Panarin muuten totesi olleensa vieraana yhdysvalloissa vuonna 09 teekutsuliikkeen vieraana.
    Yhdysvalloissa myös on menossa valtakamppailu ja kultuurisota,Panarini mainitseman lontoolaisen,uuskartagon ja amerikkalaisen realipääoman välillä, jonka edusmies on Trump.
    Hilary puolestaan oli kytköksissä lontoolaiseen valtapiiriin, mistä Yhdysvallat Trumpin johdolla pyrkii irtaantumaan,väittäähän Panarin Yhdysvaltain keskuspankin olevan lontoolaisen kasaaripankkiirien luomus.

    VastaaPoista
  2. Kirjoituksesi vakuuttaa minut liberaalin demokratian eduista - kaikkine vikoineenkin. En ole koskaan väittänyt sitä voittavaksi hallitsemisen muodoksi. Suurin osa kansakunnista kokee sen omaksumisen vaikeaksi ellei mahdottomaksi. Hyvää kannattaa kehittää, päivittää.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liberaalin demokratian yhtenä perusedellytyksenä on suhtellisen tasainen tulo ja varallisuus.
      Kuten brexitistä havaitsemme,yksinkertaistettu enemmistö on helposti hoopotettavissa,milloin minnekin taploidlehdet sitä tahtovat ohjata,nuo uutiset europan kamaluuksista olivat varsinaisia valeuutisia.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä. Pitää olla pitkäjänteisyyttä kehittää tasa-arvoista sivistysyhteiskuntaa. Onnistumisia onneksi on vakuudeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsitykseni juuri nyt on kuitenkin se, että aiheutuen tuotantotegnologisesta kehityksestä,kapitalismi ei enää tarvitse joukkomittaista sivistynyttä populaa.
      Eikös se ollut kuuluisa Yhdysvaltalainen Brezinski, joka totesi kahdeksankymmenluvulla,väestön hallintaan enää tarvittavan ainoastaan viihdettä, pornoa ja lääkkeitä.
      Panarin kirjassaan totesi passionaarisuuden olevan ihmisyyden yksi keskeinen elementti,tarkoitten yksilöiden halua kilvoitella oman kunnioituksensa eteen, mistä toisaalta seuraa kärsimystä,kuten myös siitä ettei ole myöskään kykyä kilvoitteluun.
      Länsimainen hyvnvointi, on turruttamassa kemiallisesti,mistä kertoo suuret lääkkeiden väärinkäytön luvut,kaikkialla hyvinvoivissa valtioissa.
      Itse satun onnekseni alueella, missä lääkärinä on ossettiasta tullut lääkäri, hän yleensä kuulema käy tylsyyttä ja masennusta sairastavan kanssa,keskustelun ennen kuin määrää poltilaalle mielialalääkkeitä, oli sanonut eräälle rouvalle , älä valita, hanki itsellesi elämä.

      Poista
  4. Toisaalta osaamiseen perustuva yhteiskunta tulee kasvamaan. Pikemminkin ongelma on, että ei löydy ammattitaitoista työvoimaa vaativiin tehtäviin. Polarisaatio kyllä voimistuu ja meidän on huolehdittava siitä, ettei synny "tarpeettomien" ihmisten luokkaa.

    VastaaPoista