Kuinka paljon on paljon? Harhautetaanko meitä luvuilla?

Valtionvelan arvioidaan nousevan seuraavan nelivuotiskauden aikana 124 miljardiin euroon . Onko tämä paljon? Useimpien mielestä se on liikaa, mutta itse suhtaudun lukuun levollisesti. Paljon suurempi ongelma on, jos budjettialijäämä ei pidemmällä aikavälillä ja systemaattisen selkeästi ala pienentyä nykyisestä 5-6 miljardista eurosta. Absoluuttisista luvuista puhuminen on vaikeaa, koska luvut kasvavat niin suuriksi, että niitä on vaikea hahmottaa ja suhteuttaa mihinkään konkretiaan. Muistan kuinka takavuosina hämmästelin Yhdysvaltain liittovaltion velkaa, joka oli 16 000 miljardia dollaria. Käsittämätön luku. Nyt velka – kun Yhdysvalloilla menee hyvin - on paljon enemmän! Suhteuttamisen tarve on ilmiselvä.

On yksi selkeä valtiollisen velan vertailuperuste ja se on bruttokansantuote. Katselin vuoden 2014 velkasuhde-ennustetta vuodelta 2014 (lopulliset luvut eivät ole vielä käytettävissä) ja se osoitti, että Suomi on sijalla 14 euromaiden vertailussa. Suomen julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen oli 58,9 prosenttia. Seuraavan vaalikauden lopussa, vuonna 2019 sen arvioidaan olevan noin 68 prosenttia (valtio noin 53 prosenttia ja kunnat yhteensä noin 15 prosenttia) . Sattumalta juuri nyt velkatilastossa edellämme (siis sijalla 13) olevan Maltan lukema on 68,6 prosenttia. Pieni ajatusleikki johtaa siihen, että sijoituksemme tällä omatekoisella mittarilla ei heikkenisi lainkaan nelivuotiskaudella. Jököttäisimme edelleen sijalla 14. No, velkasuhde tosiasiassa muuttuu eri maissa eri tavalla ja Suomen aseman pelätään heikkenevän tässä vertailussa.

Tarkoitukseni olikin vain tuoda esille, että erityisen dramaattista muutosta sijoituksessamme ei näyttäisi olevan tapahtumassa, elleivät kasvulukumme aivan nuukahda.

Helsinkiin on nyt New Yorkia matkien hankittu velkakello ihmettelyn kohteeksi. Juuri nyt se on lukemassa 96,3 mrd euroa. Mainittakoon, että Yhdysvaltojen velkakello raksuttaa tätä kirjoitettaessa lukemissa 18 163 591 xxx xxx dollaria (loppuosa vilistää digitaalisessa kellossa niin nopeasti, ettei lukuja kannata merkitä ylös) . Se on siis kasvanut edelleen finanssikriisin päivistä, mutta Yhdysvalloillahan menee hyvin! Samaan aikaan Yhdysvaltojen bruttokansantuotteen kehitystä osoittava kello on lukemassa 17 623 518 xxx xxx dollaria eli velka/bkt on aikapäiviä sitten ylittänyt 100 prosentin rajan.

Lukumagiaa on ehkä siksi pidettävä esillä, että parhaillaan käydään kovaa kamppailua säästämisen/leikkaamisen (uusi nimi on ”sopeutus”) ja velkaelvytyksen välillä. Olen itsekin näistä kirjoittanut. Poliittiset puolueet ovat vaalien alla laatineet miljardien leikkauslistoja ja kilpailevat nyt siitä, kenen arvaus osuu parhaiten kohdalleen. Vastausta on mahdoton antaa, sillä sitä eivät tiedä viisaat tai vähemmän viisaat ekonomistitkaan!

Miltei täsmälleen samaan aikaan kuin leikkausmiljardeja heitellään ilmaan on herännyt vastareaktio joidenkin taloustietelijöiden taholta (esim. Pertti Haaparanta, Matti Pohjola). Useimmat poliittiset puolueet näyttävät kuitenkin luottavan valtiovarainministeriön ennusteisiin ja suosituksiin leikkausten määrästä. Kokoomus jopa tsekkasi omaa vaaliohjelmaansa vastaamaan VM:n lukuja. Kamppailua käydään lähinnä velkarahan käytön jaksotuksesta.

Minulla on taipumusta ymmärtää – tietyin varauksin - oppositioekonomisteja. Valtavirta on vahvoilla, sillä meillä on niukkuustraditio (austerity hienommin sanottuna) taakkanamme. Niukkuutta harrasti jo Snellman tappaen suomalaisia nälkään 1860-lopulla. Sitten tuli Risto Ryti, joka 1930-luvun lamassa näännytti yrityksiä ja maanviljelijöitä. Rainer von Fieandt kävi lapsilisien kimppuun 1950-luvun lopulla ja sitten tulikin Iiro Viinasen vuoro 1990-luvun alussa toteuttaa yhden totuuden politiikkaa.

Haaparannan ja Pohjolan lisäksi Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT:n) ekonomistit puuttuvat hyvin eritellyllä tavalla leikkauslistojen epätoivottuihin vaikutuksiin. PT arvostelee valtiovarainministeriötä kasvun edellytysten aliarvioimisesta. Leikkauksilla on kasvua hyydyttävä vaikutus hetkellä, jolloin nimenomaan tarvitaan kasvusysäyksiä. Pahinta on, jos orastavaa kasvua kutistetaan väärillä toimenpiteillä.

Kun talous normalisoituu taantumasta ja Venäjän kaupan romahtamisesta, voi käydä jälleen niin, että kasvu on suotuisampaa kuin on odotettu. Vaikka PT:llä on ollut taipumusta optimismiin, on sen toisinajattelulle annettava sille kuuluva arvo. PT arvostelee suorasukaisesti sitä, että VM:n kasvuennusteet perustuvat toteutuneiden huonojen vuosien bkt:n kasvuun. VM on ehkä sidottu tähän ajatteluun jo ohjeistuksensa perusteella, mutta muut voivat ajattelun aiheellisesti kyseenalaistaa.

On syytä kiinnittää huomiota esimerkiksi taloushistorian professori Sakari Heikkisen huomioon, kuinka pienillä ennustepoikkeamilla esim. koskien bruttokansantuotteen kasvua tai inflaatiota, voivat muutokset olla merkittäviä vaikkapa kansantalouden kestävyysvajeeseen. Viime vuosina on käynyt päinvastoin ja Suomi on ollut ennusteisin nähden alisuoriutuja.

Kun suurilla velkaluvuilla hekumoidaan, on syytä tuoda esille myös Suomen nettovarallisuuden määrä, joka oli vuonna 2014 lähes 15 miljardia euroa (meillä oli saamisia ulkomailta 686 mrd euroa ja velkoja ulkomaille 671 mrd euroa).

Suomen julkisen sektorin nettovarallisuus on huipputasoa kansainvälisesti mitattuna. Vielä kannattaa muistaa, että eläkerahastoissa on 180 miljardia euroa, josta monet maat voivat vain haaveilla.

Harhautetaanko meitä luvuilla?

Suuret luvut eivät saisi olla propagandan väline, jolla vaikutetaan kansalaisiin. Joillakin voi olla, ja on ideologisia pyrkimyksiä maalatessaan pirun seinälle. Poliitikkojen velvollisuus on suhteuttaa esille ottamansa luvut ja eritellä kansantalouden osatekijöitä kansalaisille ymmärrettävään muotoon.