Muutama vuosi sitten oli pinnalla keskustelu suomalaisten mököttämisesta julkisissa liikennevälineissä. Ei juteltu ventovieraiden ihmisten kanssa, ei naurettu, eikä iloittu. Satuin lomailemaan juuri silloin New Yorkissa. Täytyy sanoa, että missään en ole nähnyt niin omiin oloihinsa uppoutuneita ihmisiä kuin New Yorkin metrossa. Todennäköisesti molemmat havainnot ovat liioiteltuja. Julkisten liikennevälineiden kestokäyttäjänä en ole tuntenut itseäni ahdistuneeksi esimerkiksi junamatkustajien hiljaisuuden takia.
Hiljaisuus ja omissa ajatuksissa oleilu tulkitaan helposti tyytymättömyydeksi elävään elämään. Pitää olla ulospäin suuntautunut ollakseen onnellisen oloinen. Erilaisissa onnellisuustutkimuksissa (YK, OECD) olemme viime aikoina sijoittuneet sijoille 7-8, onpa oltu kolmenkin kärjessä joskus. Suomalaisista ehkä huokuu ”sisäinen onnellisuus”, tyytyväisyys, jota ei kailoteta ulospäin. Tunnistan itseni tästä arviosta.
Ketkä osallistuvat julkiseen keskusteluun esimerkiksi netin kautta? Voi olla, että korostuneesti kriittiset ja tyytymättömät ihmiset. Voi olla, että ”paremmin tietävät” kertovat muille, miten maa makaa ja miten asioiden pitäisi olla. Tyytyväiset antavat kritiikin mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, koska hahmottavat paremmin kokonaisuuden?
EPSI Rating on useilla eri mittareilla mitannut ihmisten tyytyväisyyttä elämään Euroopan alueella. Suomi on 0-10 -asteikolla jaetulla ykköstilalla Ruotsin ja onnellisuuskisat yleensä voittavan Tanskan kanssa arvosanalla 8.0. Hyvä näin, sillä media seuraamalla tätä ei kyllä voisi uskoa. Ehkä se on niin, että vain huono uutinen on hyvä uutinen. Saamme siis jatkuvasti kuulla, kuinka surkeita olemme talouden hoidossa ja asioiden organisoinnissa. Kaikki on kuitenkin suhteellista: olemme saavuttaneet tason, jolle ihmiset osaavat sisimmässään antaa arvoa. Sivumennen kyllä ihmettelemme, miten Suomi voi saavuttaa kolmen A:n luokituksen luottoluokittajilta, eihän tulos sovi yhteen arkihavainnon kanssa. Tietenkin on tuotava esille varaumia: EPSIn haastattelukysely on vuodelta 2013. Mitenkä kävisi, jos kysely tehtäisiin nyt? Olen seurannut EPSIn kyselyjä aikaisemminkin ja pannut merkille, kuinka tulokset heittelevät kyselystä toiseen. On siis syytä suhtautua varovaisesti näihin kyselyihin ja suhteuttaa ne muuta kautta saataviin tietoihin.
Yksi syy Skandinavian maiden tyytyväisyyteen – ja tätä pidän tieteellisestikin todistettuna – on ”luottamusyhteiskunnan” vahvuus. Luottamusyhteiskunnan pätevä mittari on luottamuksen mittaaminen ventovieraaseen ihmiseen (joka voi olla palveluja tarjoava viranomainen). Kun voi luottaa, kasvaa tyytyväisyys. Suomalaiset ovat keskimäärin luottavaisia. He ymmärtävät, että erehdyksiä voi sattua ja luottamuksen voi pettää, mutta periaatteessa ei epäillä esim. viranomaisen toimia. Päinvastaisessa tapauksessa esimerkiksi Venäjällä (tai Yhdysvalloissa) ilma on sakeana salaliittoteorioita. Epäilysten ykköskohde on usein se taho, jonka pitäisi olla kaikkein luotettavin eli viranomainen.
Hyvinvointiyhteiskunnan näkökulmasta on ollut tärkeää, että suomalaiset ovat olleet selkeästi verrokkimaita tyytyväisempiä esimerkiksi julkiseen liikenteeseen, terveydenhuoltoon(!), peruskouluun ja rikospoliisiin.
Mutta voiko tilanne muuttua? On selvää, että suomalaiseen lintukotoon on hiljalleen hiipinyt tietty epäily, ettei elämä ja oleminen olekaan ihan niin siloista kuin olemme kuvitelleet. Suhtautumisemme asioihin on muutoksen alla. Voidaan valita tietysti kyyninen, mitätöivä ajattelu: ”kyllähän tämä tiedettiin”, mutta yhtä hyvin voidaan ajatella positiivisesti tulevaisuuteen suuntautuen.
Olisiko meillä kaksijakoinen suhtautuminen tyytyväisyyteen. ”Virallisesti” ajattelemme (antaessamme esimerkiksi haastattelua), että olemme suht tyytyväisiä, mutta epävirallisesti käsi puristuu löyhästi nyrkkiin taskussa. Sama ilmiö tulee esille nettikeskustelussa: virallisesti voimme omalla nimellä käyttäytyä korrektisti, mutta nimimerkin takaa voidaan laukoa asiattomia.
EPSI-ratingin rankkausta voidaan myös tarkastella eri maiden välisten erojen näkökulmasta. Bulgarian arvosana 4,8 kertoo paljon yhteiskunnallisesta tilanteesta, mutta toisaalta EU-maiden kesiarvo oli 7,1, eli ei hassumpi. On myös helppoa havaita karttagrafiikan avulla, että pienten maiden kansalaisten tyytyväisyys voittaa isojen maiden tyytyväisyyden. Kompakti koko ehkä luo hallittavuuden tunnun sekä oman elämän osalta että yhteiskunnallisesti.
Korkean elintason maissa juuri eläkkeelle siirtyneiden onnellisuus edustaa huippua. Voisin asian juuri kokeneena vahvistaa. Tanskalaiset eläkeläiset ovat tyytyväisimpiä: arvosana oli 8,6. Toisaalta koko EU-alueella 16-24 vuotiaiden tyytyväisyys oli tasolla 7,6, joka antaa toiveita paremmasta tulevaisuudesta.
Vallitsee näennäinen paradoksi: onnellisimmat/tyytyväisimmät ihmiset asuvat hyvin usein maissa, joissa on korkein veroaste. Joko ihmiset rakastavat veroja tai sitten luottamus verojen ja hyvien palveluiden välillä on säilynyt korkealla tasolla. Veikkaisin syyksi tätä jälkimmäistä.
On hyvä, että näiden kansainvälisten tutkimusten myötä saadaan perspektiiviä oman elämän tarkasteluun ja hallintaan, vaikka kysymys on tietenkin keskiarvioista, joka saattaa peittää alleen hyvin tyytyväisten ja hyvin tyytymättömien syvän kuilun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti