Tapaus Airiston Helmi on herättänyt valtavaa huomiota viime päivinä. Enemmän kuin itse tapahtuman yksityiskohdat minua kiinnostaa mekanismi, jolla synnytetään sensaatiota ja aiheutetaan huolta, hysteriaa ja paniikkia.
Tietenkin median tehtäviin sananvapauden vallitessa kuuluu vapaa tiedonvälitys, vaikka joukossa saattaakin olla spekulaatioita. Vastuunsa kantava media kuitenkin karsii epävarmimmat ja spekulatiivisimmat tiedot pois uutisoinnistaan.
Oma tietämykseni Airiston Helmi -tapauksesta on mediatietojen varassa (tai pikemminkin niistä vedettyjen päätelmien varassa). Joudun ottamaan tämän huomioon kirjoittaessani. Mistäpä minä tietäisin, mistä viime kädessä on kysymys. Siksi yritän pysyä siinä, mitä tiedetään.
Minkään tahon ei kannata kiirehtiä asioiden edelle. Spekulaatioilla voidaan aiheuttaa melkoista vahinkoa kansalaiskeskustelussa. Kun suurin osa netin kannanotoista tapahtuu nimimerkin suojissa, on kirjoittaja tosiasiassa vastuista vapaa. Lisäksi on otettava huomioon erilaiset trolli-ilmiöt: asioihin voidaan vaikuttaa tarkoitushakuisesti nettipalstoilla harhauttamalla julkista keskustelua.
Peräänkuuluttaisin median vastuuta. Kyllä esimerkiksi Helsingin Sanomien Airiston Helmelle uhraamat 13 sivua neljässä päivässä ovat huikea tapahtumalle osoitettu huomio. Voidaanko tätä perustella pelkästään lukijoiden tiedon tarpeella, vai onko mukana halua herättää huolta ihmisissä, jotta he olisivat alttiimpia esimerkiksi turvallisuuspoliittisen linjan muutokselle Helsingin Sanomien haluamaan suuntaan?
Erikseen ovat sitten iltalehtityyppiset aviisit. Sanoma konsernissa näyttää työnjako järjestyvän niin, että Helsingin Sanomat kirjoitta asioista vähän maltillisemmin kuin Ilta-Sanomat. Ilta-Sanomissa spekulaatiot viettävät riemujuhliaan. Mitään kiveä ei jätetä kääntämättä, jotta lehteä myytäisiin maksimaalisesti. Oikein pahaa teki lukea Airiston Helmi -tapauksessa spekulaatiorummutusta. Kaikki oli pöydällä aina Ahvenanmaan valtausta myöten: kysymys kuului, kuka ehtii ensin? Myös Medvedevin ja Sipilän lehdistötilaisuus uutisoitiin epämiellyttävän negatiivisessa sävyssä sivuuttaen kaikki Suomen ja Venäjän väliset positiiviset asiat ajanhukkana.
Ns. asiantuntijat ovat luku sinänsä. Jos sattuu olemaan tavallista reippaammin kantaa ottava asiantuntija saa odottaa melkein mitä tahansa ”analyysiä”. Asiantuntija voi esiintyä myös anonyymina halutessaan olla tavallista railakkaampi arvauksissaan. Sehän tässä onkin epämiellyttävää, että tarkemmin asioita seuraava lukija huomaa pian, että asiantuntija käyttää ilmaisuja liian rempseästi. ”Asiantuntija” on taikasana, jonka taakse kätkeytyy usein kaikkien selkeimmät ohilaukaukset.
Kannattaa kiinnittää huomiota viranomaisten toimintaan. Meilläkin luottamus viranomaisiin on heikentynyt, mutta ei läheskään siinä määrin kuin monissa muissa maissa. On onni, että meillä on pääsääntöisesti viranomaisluottamus säilynyt. Airiston Helmi -tapauksessa mielestäni viranomaiset ovat hyvin rajanneet tutkimukset faktojen varaan, ei yhtään enempään. Supon mukana olo tutkimuksissa on vain eduksi.
Myös useimmille johtaville poliitikoille annan synninpäästön. Useimmat ovat käsittäneet, että nyt ei ole oikea hetki levittää jostain huhumyllystä kuultuja väitteitä. On selvää, että jotkut haluavat profiloitua ”totuudenkertojiksi”, voidakseen joskus sanoa: ”mitä minä sanoin”.
Meillä on kuitenkin sellaisiakin kansanedustajia, jotka aivan oikein ovat kiinnittäneet yleisellä tasolla huomiota ulkomaalaisomistukseen turvallisuuspoliittisista näkökohdista lähtien. Tällä ei kuitenkaan välttämättä ole mitään tekemistä Airiston Helmen kanssa.
Valtionjohto on hyvin ymmärtänyt vastuunsa ja on ollut erityisen varovainen kannanotoissaan, mikä on esimerkillistä: nyt ei ole syytä herättää huolta kansalaisissa, kun näytöt puuttuvat. Rahanpesusyytökset ja kirjanpitorikokset ovat sitten erikseen. Niiden tutkiminen vaikuttaa erittäin perustellulta. Vasta kun aineisto on perattu, on mahdollista nähdä – jos silloinkaan – mistä oli kysymys.
Viimeisenä ryhmänä ovat tavalliset nettikirjoittajat, jotka nimellä tai nimimerkillä ovat avanneet sanaisen arkkunsa. Kommentit on laadittu usein suurten tunteiden vallassa. Medvedev leimasi – tietämättä nettikirjoittelun luonnetta - uskaliaimmat väitteet helikopterien maahanlaskupaikoista vainoharhaisiksi. Moni sanoo tähänkin: valehtelee se kuitenkin.
Onneksi nettikirjoitteluun sisältyy myös vastuuntuntoisten kansalaisten maltillisia kannanottoja, jotka saavat uskomaan, että yleissivistys on vielä vahvoilla Suomessa.
PS
Hesarin artikkelissa ”Airiston oppi: Venäjältä puuttuu sotadoktriini” 28.9.2018 asetetaan aivan oikein kyseenalaiseksi ”sotastrategiset” helikopterien laskeutumispaikat, jotka on merkitty oikein värillä, että ne huomataan sekä Moskovassa että Helsingissä. Medvedeviä nauratti pääministerien tiedotustilaisuudessa varmaan osin senkin takia, että he osaavat tehdä nämä asiat hieman taitavammin, kuin mitä jotkut suomalaiset kuumakallet luulevat.
HS:n artikkelissa puhutaan venäläisistä ”poliittisista yrittäjistä”, joiden arvellaan pyrkivän Kremlin suosioon tekemällä enemmän tai vähemmän oma-aloitteisesti ”hyviä palveluja” Venäjän johdolle. Ihan kaikkea se Putinkaan ei ehdi kontrolloimaan. Tässä voi olla jotain perää joissakin julkisuudessa olleissa tapauksissa, mutta tätäkään linjaa en lähtisi ilman vähäisimpiäkään todisteita etenemään Airiston Helmi -tapauksessa.
Kiinittäisin tässäkin tapauksessa huomiota sananvapuden rinnakkaisilmiöön sananvastuuseen.
VastaaPoistaMediassa on nimetty se freelance toimittaja joka on pitänyt esillä tekstissä mainittua yritystä ,sen ensimetreistä alkaen, nyt hän on päässyt tavoitteeseensa,ilmeisesti hänellä on joitain henkilökohtaisia ambitioita suhteessa alueeseen.
Toistakymmentä vuotta sitten Lappeenrannassa ajettiin nurin iiInkeriläis venäläinen yrittäjä Larissa Lisisitsyn,vastaavanlaisella kampanjalla, hän oli tukkurina toteuttamassa meikäläisen elektoniikan vientiä venäjälle, hän oli parhaimmillaan suomen eniten verojamaksava nainen.
Oikeusprosessin aikana hänen lapsensa otettiin huostaan, myös mies joutui pidätetyksi.
Kuitenkin hänet jouduttiin vapautamaan kun mitään merkittävää moitetta ei löytynyt, hän sai lopulta yleltä vain kymppitonnin vahigonkorvaukset.
Vastaavanlainen hysteerinen tapahtuma oli Kouvolan ns Kiinakeskuksen tapaus, sitäkin epäiltiin ties minkälaisista rikoksista.
Maamme yritysilmapiiriä ei suotta pidetä maailmalla ogelmalisena,sanoisn vanhan sanonnan kateus vie kalat vesistä.
Mielstäni yhteiskunnan tulisi korvata täysimääräisesti aihettoman kohtelun kohteeksi joutuneille ihmisille,silloin maatamme voitaisiin kutsua oikeusvaltioksi, nyt emme selvästikkään sellainen ole.
Myös tapaus Auer tuo ja osoittaa ogelmia sananvastuun suhteen, mielestäni olisi oikeudenmukaista, jos hänellä raakaa bisnestä tehneet tahot, lähinnä lehdet joutuisivat maksamaan hänelle korvausta hänen käyttämisestään, aihettomasti lehtien levikkin lisäämisessä.
Ensin tutkitaan ja sitten vasta....
VastaaPoistaMinulla on kyllä suhteellisen korkea käsitys Suomen oikeuslaitoksesta.