Vuosi 1968 oli ylioppilasnuorison vallankumouksellisen nousun aikaa. Vietnamin sodan vastaisuus, Pariisin levottomuudet , Prahan kevät ja nuorison voimanosoitukset ympäri läntistä maailmaa muodostivat kehyksen tuon ikimuistettavan vuoden muutostrendeille. Hurjimmillaan maailma näytti mullistuvan aivan konkreettisesti.
Ruotsi ei ollut uuden aikakauden avaaja, mutta länsinaapurimme radikaalit nuoret olivat nopeita omaksujia ja seuraajia. Niinpä ruotsalaiset ylioppilaat olivat jo keväällä 1968 valmiina toimintaan. Vietnamin sodan vastaisuus konkretisoi toiminnan suunnan. Heidän mielestään sota oli osoitus teollisuuskapitalismin häikäilemättömyydestä. Tätä ajattelun punaista lankaa sovellettiin ruotsalaiseen yhteiskuntaan.
Ruotsissa sosiaalidemokraattien yhteistyö pääoman kanssa oli luonut selvän inhon kohteen, jota vastaan vasemmistonuoret hyökkäsivät. Olof Palmen johtama opetusministeriö oli arvostelussa tikun nokassa. Palme oli uudistamassa opetusta ja uudistukset eivät vastanneet vasemmiston tavoitteita. Palmen suunnitelmia pidettiin byrokraattisina ja niitä pidettiin osoituksena kapitalistisesta hyötyajattelusta. Suoraan sanottuna kysymys oli – väitteen mukaan - pääoman ja työväenliikkeen epäpyhästä allianssista.
Vallitsevassa yhteiskunnallisessa ilmapiirissä pieni vasemmistolainen vähemmistö yritti saada haltuunsa keskusteluhegemonian. Päämäärä oli varmaankin aito: koettiin, että työläiset oli alistettu vuosikymmenien ajan ”järkeistämisprosesseihin”. Nyt samaa pyrittiin soveltamaan opiskelijamaailmaan. Korkeakoulujen opintosuoritukset muuttuisivat tämän mukaan yhä enemmän teollisuusproletariaatin työn kaltaisiksi suoritteiksi. Radikaalit halusivat vapaasti valittavia opintoja, joita opiskeltaisiin ”omaan tahtiin”. Pois pakkopulla! Vapaus ennen kaikkea!
Itse asiassa opiskelijoiden tavoitteissa oli osin vanhoja sivistysihanteita. Palme vain näki, että työelämässä ei ollut paikkoja kaikille valmistuneille humanisteille ja yhteiskuntatietelijöille: tarvittiin suunnitelmallisempaa opiskelijoiden valmistumisprosessia. Myös monet professorit – jotka eivät jakaneet muutoin vasemmisto-opiskelijoiden näkemyksiä – kritisoivat ankarasti Palmen suunnitelmia. Opiskelijat laajensivat vapauden vaatimuksen koko yhteiskuntajärjestelmää koskevaksi. Tietenkin professorit kannattivat opiskelijoiden tavoitteita vain valikoiduilta osin. He eivät tukeneet opiskelijoiden osallistumista yliopistojen hallintoon.
Toukokuun alussa 1968 poliisit hyökkäsivät Sorbonnen yliopistoon kukistaakseen opiskelijoiden kapinan. Ruotsalaiset opiskelijat olivat heti ajan tasalla ja käynnistivät oman mielenosoituksen - ja mellakan – Båstadissa. Keskellä Pariisin väkivaltaisia mielenosoituksia käynnistivät tukholmalaiset oman manööverinsa ja valtasivat 24.5. ylioppilaskunnan talon.
Joku irvileuka totesi jo vuoden 1848 levottomuuksien aikaan, että ”kun ranskalainen näytelmä halutaan esittää ruotsiksi, se menettää käännettynä aina paljon”. No, ehkä oli onni, että pariisilaisen näytelmän eliksiiriltä vältyttiin.
Ylioppilastaloon virtasi lisää väkeä pitkin 24. päivän iltaa ja lopulta paikalla oli 600 ihmistä, joukossa tunnettujakin henkilöitä – muitakin kuin vasemmistolaisia - jotka halusivat antaa tukensa opiskelijoille. Olof Palmea vaadittiin paikalle. Kun lastenhoito (!) oli järjestetty, syöksyi opetusministeri paikalle (vaimo Lisbet oli synnytyssairaalassa).
Palme oli tulta ja tappuraa, eikä antanut puheessaan periksi aikomuksistaan. Joitakin vuosia sitten Suomenkin elokuvateattereissa nähtiin laadukas Palme-dokumentti, jota olen useissa yhteyksissä kehunut. Siinä on hieno kuvaus valtauksesta. Palmen rohkea murtautuminen vellovan ylioppilasjoukon läpi esiintymislavalle ja hänen mistään periksiantamaton puheensa demokratian puolesta (ja väkivaltaa vastaan) on Palmen ja dokumentin tähtihetkiä.
Palme oli sinänsä omaksunut vaikutteita sekä kotimaisilta että ulkomaisilta vasemmistoradikaaleilta ymmärtäen nuoria, mutta nyt oli kysymys hänen omasta opetusministerin rootelistaan, jonka tavoitteet hän oli kiteyttänyt mielessään.
Vaikka Henrik Berggren Palmen elämäkerrassa sanoo, että opiskelijat olivat ylioppilastalolla Palmea vastaan (”Lopeta!”, ”Puhu lyhyesti!”), olin kuulevinani dokumenttifilmiltä suosionosoituksia opiskelijoiden itsensä taholta tuona ikimuistettavana iltana. Palme joka tapauksessa suutahti vastarinnasta ja antoi palaa: ”puhukaa te vallasta ja muusta niin paljon kuin haluatte; kun kyseessä on demokraattisen hallitustavan vartioiminen, minä edustan Ruotsin kansan ylivoimaista enemmistöä”.
Palmen puhe polarisoi suurta yleisöä: radikalisoituminen kiihtyi, samoin vastustus, kuten muuallakin, mutta samalla Palmen rohkeus sai voimakasta tukea kansalaisilta.
Myöhään illalla 600 miehittäjän joukko lähti kaupungille, pysähtyen useissa paikoissa hakiessaan työväestön sympatiaa joukkovoiman käytölle. Runsaslukuinen poliisi oli hälytysvalmiudessa. Paluu tapahtui kuitenkin ylioppilastalolle melko vaimeissa merkeissä. Enin into oli puhkuttu ulos ja väsykin painoi.
Kaiken jälkeen Ruotsin kesä 1968 oli hyvin seesteinen. Oli aika valmistautua syksyn parlamenttivaaleihin.
::::::::::::::::::::::.
Valtauksen saama tuomio kansalaisilta oli jyrkkä. Mielenosittajia pidetiin hemmoteltuina hyvinvointiyhteiskunnan kasvatteina, jotka eivät osanneet antaa arvoa heitä hyödyttäville palveluille.
Jotkut porvaripuolueita edustaneet tosin oivalsivat, että käymällä opiskelijoiden puolelle, he voivat rokottaa sosiaalidemokraatteja, olihan opiskelijoiden kritiikin kohde nimenomaan demarit. Porvaripuolueiden kannatukseen vaikutus oli kuitenkin vähäinen.
Mielenkiintoista koetussa tapahtumasarjassa oli, että monissa muissa länsimaissa syntyi vastareaktio vasemmistosuuntaukselle ja valtaan nousivat konservatiivihallitukset (myös Suomessa vastareaktio oli selvä, vaikka ei realisoitunut hallituskokoonpanossa silloisessa suomettuneessa ilmapiirissä).
Palmella oli suuri ansio sosiaalidemokraattien suureen vaalivoittoon syksyllä 1968. On vaikea kuvitella, että joku puolue demokraattisissa maissa saavuttaisi sellaisen ylivoiman kuin mitä sosiaalidemokraatit Ruotsissa saivat. Demarit saivat yhden kaikkien aikojen suurimmista voitoista, 50,1 prosentin kannatuksen. Näytti siis siltä, että ruotsalainen yhteiskuntamalli absorboi itseensä kansainvälisen vasemmistoprotestin. Voitaneen sanoa, että Palme henkilökohtaisesti otti pehmeästi vastaan vasemmiston aggressiiviset iskut.
Ehkä 1970-luvulla Palme oli mahtavimmillaan. Vallan lakipisteessä häneen hiipi vallantäyteys. Palme kertoo dokumentissa, että hänestä on ärsyttävää, kun hän joutuu pidättelemään sanaista arsenaaliaan, koska vastustajaa kohtaan voidaan alkaa tuntea sääliä! Palme oli pidetty, mutta myös vihattu mies, osin omasta syystään – sanallinen haavoittaminen puri ja poliittinen ylivoima teki loput.
::::::::::::::::::::
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Myös Suomessa ”Vanha” ylioppilastalo toimi maailmankatsomuksen avartumisen foorumina. Nuoriso otti kantaa demokratiakysymyksiin, militarismiin, nälänhätään, Vietnamin sotaan, köyhyyteen……
Tämän kaiken huipentumana opiskelijat valtasivat ”Vanhan” ylioppilastalon 25.11.1968. Vanhalla piti olla HYY:n virallinen 100-vuotisjuhla seuraavana päivänä, mutta epävirallinen tilaisuus esti juhlallisuudet. Virallinen tilaisuus siirrettiin muualle. Minua on aina häirinnyt Vanhan valtauksen mainostaminen spontaanina tapahtumana, jota ei kannattanut ottaa kovin vakavasti. Puuhamiehet ja erityisesti -naiset näkivät ilmeisesti paljon vaivaa, jotta tilaisuus toteuttaisi tarkoitusperänsä: haluttiin, että Vanha on opiskelijoiden oma talo. Paikalle toki osui satunnaisia kulkijoita, joille tilanne oli vähemmän totinen.
Valtauksen perimmäisenä tarkoituksena oli – kuten Ruotsissakin - yliopistodemokratian lisääminen. Itse valtausiltana yleispoliittisena alkanut tilaisuus muodostui puolen yön jälkeen vasemmiston voimannäytökseksi.
Mistään valtarakenteiden kumouksesta ei ollut kysymys: ylioppilaskapina integroitiin osaksi normaaliyhteiskuntaa Ruotsin tapaan, mutta ehkä on oikein sanoa, että yleinen radikalisoituminen (yli)politisoitui samalla….
Ylioppilastalon valtaus oli yksi osa kansainvälistä ylioppilasliikehdintää. Kun tänään puhutaan eliitin eriytymisestä, niin tuolloinkin 50 vuotta sitten oli kysymys protestista valtaa pitäviä vanhoja ja vanhoillisia vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti