perjantai 2. tammikuuta 2015

Suomalaiset ovat realisteja

Täytyy jälleen nostaa hattua suomalaisille. Ylen tutkimuksen mukaan yli 60 prosenttia suomalaisista pitää Venäjän uhkaa epätodennäköisenä. Kaiken sen jälkeen, mitä mediassa on rummutettu voisi kuvitella, että ihmiset olisivat jääneet selkeämmin vyöryn alle, mutta näin ei ole tapahtunut.

Aleksanteri-instituutin muutoinkin realistinen tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro toteaa, että ”suomalaiset osaavat oman historiansa nojalla jo aika realistisesti suhtautua kärjistyneeseen tilanteeseen eivätkä vedä siitä kärjistyneitä johtopäätöksiä”. Olen monesti tuonut esille hyvä yleissivistyksen merkityksen arvioitaessa ihmisten mielipiteitä. Ihmiset osaavat suhteuttaa uutisoinnin omaan reaalikokemukseensa eivätkä lähde paniikkimaiseen hihhulointiin mukaan.

Puolueiden kannattajien välillä erot ovat pienet, joka tarkoittaa, että kansalaiset aika tasaisesti jakavat turvallisuuspoliittisen näkemyksen, mikä on todella hyvä asia. Kangaspuro aivan oikein huomioi, että Nato-hakuisuus liitettynä Venäjä-antipatioihin varmaankin lisää tiettyjen tahojen kokemia uhkakuvia.

Kansalaismielipidettä vasten on syytä peilata presidentin uudenvuoden puheessa esiin nostamia Venäjään liittyviä teemoja. Minulle jäivät mieleen seuraavat: 1) ”Venäjä hyvin tietää, että Suomi on ja pysyy osana länttä”, 2) ”Kaikkina aikoina Venäjä on ja pysyy Suomen naapurina”, 3) Keskusteluyhteydet säilyvät Venäjään tiiviinä, 4) Jatketaan ”kaikkea sitä yhteistyötä, mikä näissä oloissa on mahdollista”.

Kohtien 1 ja 2 symmetrisyys on merkille pantavaa. Vaikka toisaalta presidentti linjaa Suomen länteen selvemmin kuin edeltäjänsä, hän kuitenkin myöntää faktan, joka on Venäjän naapuruus. Näissä oloissa presidentti ei luo Venäjä-suhteisin erityistä lämpöä, mikä on ymmärrettävää.

Nämä ovat tietenkin tulkinta-asioita. Venäjästä jää presidentin tulkitsemana kuva ikään kuin geopoliittisena tosiasiana: emme mahda Venäjän naapuruudelle mitään. Itse näkisin asian niin, että heti, kun on mahdollista, tulisi Venäjää korostaa Suomen mahdollisuutena; suhteet voivat olla muutakin kuin maantieteelisestä faktasta johtuvia. Ja kyllä näissäkin olosuhteissa voidaan tietyin rajoittein harjoittaa yhteistyötä.

Presidentin puhetta on tulkittu siten, että Suomi on kiinnitetty turvallisuuspoliittisesti ja henkisesti länteen. Monet näyttävät haluavan yhdistävän siteen katkaisemista Venäjään jo pelkästään ärsyyntyneisyyden ja Venäjän kelvottoman käyttäytymisen vuoksi. Tätä on vaikeaa ymmärtää.

Näen idän ja lännen suhteissa molempien ”syyllisyyden”. Syyllisyyssuhde on Venäjään päin pahasti kallellaan, mutta ei ole kuitenkaan mielestäni yksipuolisesti niin. Suurvaltapolitiikka ei ole pelkästään ihmisoikeuksia, oikeusvaltioperiaatteita ja moraalisia lähtökohtia. On myönnettävä reaalipolitiikan sanelemat reunaehdot: Venäjä ei esimerkiksi suostu pysyvästi altavastaajaksi sillä tavalla kuin se vuoden 1990 jälkeen joutui. Se tarvitsee respektiä, vaikkakin sen nykyisin harrastamat keinot kunnioituksen saamiseksi eivät lännestä käsin tunnu järkeviltä.

Lännen harrastama ekspansio - Naton laajentuminen - vaikka onkin tapahtunut Itä-Euroopan maiden luvalla ja toivomuksesta ei ole vilpitöntä sekään. Yhdysvaltain tarkoitus on rikkoa Venäjän hegemoniapyrkimykset tunkeutumalla sen lähialueille itsekkäistä syistä omien hegemonisten pyrkimystensä yllyttämänä. EU:ta pidetään Venäjällä – talousunionin lisäksi - myös turvallisuuspoliittisena liittona, joten assosiaatiosopimuskin on Venäjän mielestä uhka.

Presidentti Niinistön kantaa voidaan täydentää ulkoministeri Tuomiojan realismilla, joka on tärkeä lisä Ukrainan turvallisuuspoliittisen kokonaistilanteen arviointiin. Venäjä on uudessa turvallisuuspoliittisessa doktrissaan painottanut Naton merkitystä Venäjän uhkana. Sillä on tätä kautta välillinen ulottuvuus myös Suomen turvallisuuspoliittisiin argumentteihin.

Edellä esitetyn kokonaistilanteen vuoksi Suomella – vaikka onkin osa länttä – on mahdollisuus toimia myös rauhantyötä palvelevana tahona paremmin kuin esimerkiksi Itä-Europan tai Baltian mailla. Tästä näkökulmasta Suomi voi toimia lännen ja idän välillä tulkkina.

Tilanteen haaste on, että meillä joudutaan asettumaan vastakkaisten osapuolien asemaan samanaikaisesti. On hienovarainen taitolaji välttää ”toispuoleisen” näkemyksen liiallinen painotus, koska se ei palvele maamme kokonaisetua. Tämän sanon, vaikka Venäjän aggression tuomitseminen onkin itsestään selvyys.

Ulkopoliittisen instituutin jotkut tahot haluavat nähdä Venäjän kohdistavan suorasukaisesti hyökkäysuhan pelkästään Suomeen ilman laajaa kansainvälistä konfliktia. Tarvitaan Aleksanteri-instituutin kaltaisia yhteisöjä tasapainottamaan mielipideilmastoa.

Median ja kansalaisten enemmistön välillä vallitsee juopa. Lehdistön ja yleensä median paniikki ei ole kuitenkaan tarttunut sen odottamalla tavalla suomalaisiin. Kansalaisten enemmistö vaistoaa Venäjän ja Skandinavian geopoliittisen tilanteen realistisesti. Pystytään näkemään vaaratekijät ja irrottamaan ne suorasta yhteydestä Suomeen.

10 kommenttia:

  1. Taxel eilen haastattelusaan valitti Suomen olevan saari, tällä mieliikuvalla länsimielinen eliittimme luo maallemme epäedullisen geopoliittisen sijainnin.Itse kuvailisin maamme niemekeeksi jolla olisi paljon annettavaa ja puuhasteltavaa Pietarin, ja muiden lähialueiden kehittämisen kanssa,unohtamatta arktisia alueita.Heikki Haapavaara kertoi radiossa amerikkalaisten pitävän jäänmurtamista sotilaallis strateegisena toimintana ja siksi suojaavan sen sektorin omissa käsissään ja siksi sikäläiset murtajat ovat siellä neljäkertaa kaliimpia kuin meillä. Edellä mainituun viitaten odotan jonkinasteista konfliktia helsingintelakan ympärille,silloin valtiojohtomme veripunnitaan,muistissa on myös tapahtumat Rauman sukellluskellojen ympärillä.Katselin Putinin valdain puheen, jossa hän selvästi ilmoitti yksinapaisen maailman olevan historiaa ,ja sekö hänestä tekee meille uhkaavan. Myöskin analyysi lähiidän vakauttamisen tarpeista osui kohdaleen.Multipolarismi olisi parempi tie ihmiskunnan tulevaisuudelle kuin nykyinen washigtonin konsensus, jolle ei muka ole vaihtoehtoa.

    VastaaPoista
  2. Ongelma tahtoo olla se, että ns. "läntinen järkipuhe" ei kelpaa idässä. Venäläiset haluavat pitää venäläisen totuuden omissa käsissä. Kysymys on siis kahden yhteismitattoman eli läntisen ja itäisen järkipuheen yhteensovittamisesta.
    En olisi hirveän huolissani näistä kaupallisista intresseistä. Näen ne silloin, kun ei ole kysymys kriisitaloudesta (vrt kaasu ja Ukraina) pikemminkin etuna, rauhaan sitovana.

    VastaaPoista
  3. Ei ole mielestäni selvää, miten olisi tuota tulkittava, että "vain" 60% pitää Venäjän uhkaa epätodennäköisenä. Itse kuulun niihin, jotka pitävät Venäjän imperialistis-militaristista uhoa erittäin huolestuttavana, mutta en silti olisi Ylen kyselyssä vastannut, kuten jopa kolmasosa suomalaisista, että on "melko tai erittäin todennäköistä", että Venäjä aiheuttaa Suomea kohtaan "turvallisuusuhan lähitulevaisuudessa". En kumma kyllä äkkiseltään löydä Ylen alkuperäisestä uutisesta tai Taloustutkimuksen sivuilta tarkempaa erittelyä kyselun tuloksista (löydätkö sinä?), mutta oletan, että tuohon 60%:n joukkoon pääsi kun vastasi, että "melko epätodennököistä", joka olisi ollut myös oma vastaukseni. Mielestäni siis tuon kyselyn arvo suomalaisten Venäjä-tuntojen mittaajana on hieman kyseenalainen (ja samalla uutisen viestikin), mutta tuollaisella kysymyksenasettelulla Venäjää uhkaavana pitävien osuutta voisi jopa pitää yllättävän suurena ja näin ollen median "pelottelukampanjoiden" olleen onnistuneita.

    "Yhdysvaltain tarkoitus on rikkoa Venäjän hegemoniapyrkimykset tunkeutumalla sen lähialueille itsekkäistä syistä omien hegemonisten pyrkimystensä yllyttämänä. "

    Mielestäni on hieman alentuivasta ja historiallisesti epäoikeudenmuikaista muita osapuolia kohtaan painottaa nimenomaan Yhdysvaltojen toimijuutta. Baltian maiden länsi-integraatiossa Euroopan mailla, etenkin Saksalla, on ollut se aktiivisin ja olennaisin rooli. Ukrainan kriisinkin taustalla on EU:n itäkumppanuus assiosiaatiosopimuksineen, ja USA:n roolin painottaminen salaliittomaisine piirteineen palvelee Kremlin propagandanarratiivia, jolla se pyrkii haalimaan myötämielisyyttä imperialismilleen länsimaissa yleistä anti-amerikkalaisuutta hyödyntäen.

    (Itseäni on suuresti ihmetyttänyt, kuinka moni kriittisyydestään ja edistysmielisyydestään ylpeä vasemmisto-liberaali "rauhanaktivisti" on siirtynyt Putinin taantumuksellisen imperialistis-militaristisen rosvokapitalistihalinnon sympatisoijaksi ja Kremlin propagandan levittäjäksi. Ikään kuin pahuutta ja imperialismia ei voi esiintyä USA:sta riippumatta. Samalla on huvittavaa, että nämä kyyniset "vallankumoukselliset" eivät voi uskoa, että kansa voisi nousta länsimyönteissä hengessä korruptiota, takapajuisuutta ja riistoa vastaan ilman CIA:n masinointia.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olen pettynyt liberalistiseen vasemmistoon. itsekyys ahneus ovat sille nykvaikkayisin ominaisia. Saalistusmentttaliteetti yhteiskunnan tukien sekä epälojaalisuus ja perintöjejen saalistus hajoittavat yhteiskunnan,se on liberalismin todellinen saavutus.Kunniallisuus, arvokuuus ja toisten kunnioittaminen konservativismin hyveeiden muodossa haukutaanpa sitä vaikka putinismiksi .

      Poista
  4. Yli 60 prosenttia pitää uhkaa melko tai erittäin epätodennäköisenä. En ole löytänyt alkuperäistä tutkimusta. Perustelen käsitystäni Venäjä-kammoon ja Nato-mielisyyteen suhteutettuna! Kansalaisten selvällä enemmistöllä on huomattavan realistinen (ei panikoiva) näkemys Venäjästä ja Ukrainan konfliktista.
    Yritän tietoisesti asettua Venäjän näkökulmaan, joka ei ole sama kuin oma mielipiteeni. Putin on korostanut Yhdysvaltoja Venäjän todellisena vihollisena, siksi puhun Yhdysvalloista. Mainitsen kyllä Venäjän asettamana uhkakuvana assosiaatiosopimuksen, jos luit tarkasti blogini.
    Ukrainan kurjuus johtuu siitä, että sekä länsi- että Venäjä-mieliset johtajat ovat olleet korruptoituneita. Hallitukset ovat osin tästä syystä yksi toisensa perään epäonnistuneet.
    Oikeudenmukaisuuskäsitykset ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä, mutta kriisin ratkaisu on reaalipoliittinen asia. Yritän omilla vähäisillä pohdinnoillani päästä eroon juupas-eipäs -väittelystä ja löytää avainta konfliktin ratkaisuun. Aina se ei ole mahdollista läntisen maailman oikeudenmukaisuuskäsitysten kautta (vrt. Kuuban kriisin ratkaisu 1962, jossa mielestäni ydinsodan uhka vältettiin, kun asetuttiin toisen osapuolen asemaan!), kun toinen osapuoli ei hyväksy niitä faktoina.

    VastaaPoista
  5. Ongelmana kriisin reaalipoliittisessa ratkaisussa, jossa asetutaan Venäjän asemaan, on ensinnäkin se, että reaalipolitiikka ei ole mikään metodi tai käytännönfilosofia, josta voisi johtaa "oikeita" ratkaisuja ja toisaalta se, että Venäjän asema, motiivi ja pyrkimykset ovat epäselviä (paljolti tietoisesti strategisen ambiguiteetin ylläpitämiseksi). Mikä kuitenkin on reaalipoliittisesti suhteellisen selvää, on se, että Venäjän asema ja näkökulma eivät ole sama kuin Kremlin puskema narratiivi tai lausuntojen retorinen pintataso, jota olet kirjoituksissasi esitellyt - tai ainakaan tämä ei saisi jäädä asianmukaisesti kyseenalaistamatta.

    Reaalipolitiikan ytimenähän on pidetty amoraalista "likaista peliä": valheita, petoksia, kiristystä, uhkailua, juonittelua, opportunistista riskinottoa ja kyynistä laskelmointia oman edun vuoksi. Mitä jos Putin onkin samanhenkinen reaalipoliittinen peluri kuin Hitler, kannattaako silloin asettua hänen asemaansa virallisen retoriikan pohjalta? Tätä vaihtoehtoa ei voi jättää mahdollisuutena pois reaalipoliittisten lähtökohtien joukosta, sillä huolestuttavan paljon löytyy yhtäläisyyksiä nykytilanteeseen ja he käyttävät samanlaisia taktiikoita:

    "For every warlike speech, there was an invitation to a peace conference. For every uncompromising demand, there was a promise of lasting tranquillity once that last little troublesome problem had been negotiated safely away. He was so successful at it (and Stalin, too was good at this game) in part because his opponents so desperately wanted peace. French politicians like Leon Blum and British leaders like Stanley Baldwin and Neville Chamberlain were as hungry for peace (it was the Depression after all, and both countries had suffered immensely in World War One) as Barack Obama and Francois Hollande are today. Commendably and properly, they wanted to fix their domestic economies, create a more just society at home, repair their infrastructure and cut their defense budgets. They were not in the mood for trouble overseas, and so a cold blooded con man found them to be easy marks."

    Yhtenä reaalipoliittisesti perusteltuna pelkona täten on, että Venäjän toimien liian heikko vastustaminen ja nöyrä liennytyspolitiikka johtaa uusiin konflikteihin, koska rankaisemattomuus lietsoo imperialistista saaliinhimoa. Jos Venäjä olisi vilpittömästi halunnut rauhaa Itä-Ukrainaan, niin varmasti se olisi ihan toisella noudattanut Minskin ja Geneven neuvotteluratkaisuja. USA ilmeisesti silti vieläkin yrittää neuvotteluratkaisua Ukrainan kriisin, vaikka se ei välttämättä ole - reaalipoliittisesti - kovin järkevää tai maailmanrauhaa palvelevaa.

    Kuuban kriisin ratkaisu oli mielestäni esimerkki siitä, että "reaalipoliittisella logiikalla" ydinsodan partaalle eskaloituvaan konfliktiin voidaan löytää ratkaisu ihmiskunnan yleisen edun nimessä tavallaan suurvaltapoliittinen egotaistelu ylittäen. Hrustsovhan hieman otti PR-puolella takkiinsa kun Kennedyn myönnytyksiä ei tuotu julkisuuteen, mutta oli se varmaan siedettävä hinta ihmiskunnan säilymisestä. Ehkä siitä voi ottaa reaalipoliitiikan kannalta myös oppia, että ratkaisu tuppaa kummasti löytymään kun panokset ovat tarpeeksi suuret. Eli Lännen olisi aika pistää Putinille kova kovaa vastaan?

    VastaaPoista
  6. Niin, piti myös sanoa, että Ylen kyselytutkimuksessa vaihtoehto "melko epätodennäköistä" voidaan ehkäpä tulkita aika vahvana kannanottona ulkopoliittisesta uhasta. Pari vuotta sitten olisi varmaan ollut vaikea kuvitella elävänsä maailmassa, jossa sotilaallinen uhka on vain "melko epätodennäköistä". Senkin vuoksi olisi ollut kiinnostavaa tietää ääripäiden ja "melkojen" jakauma kyselyssä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuuban kriisin ratkaisu oli siinä, että Kennedyn neuvonantajat olisivat halunnnet kovan kovaa vastaan aivan kuten nyt vastakkainasettelun halutaan (molemmin puolin ) jatkuvan Ukrainassa. Kennedy teki irtioton tähän asetteluun ja lähes kaikien neuvonantajiensa vastaisesti heitti "oikeudenmukauuskysymykset" sivuun ja tarttui rauhanmahdollisuuteen. Kysymys oli valtiomiesteosta, ei oikeudenmukaisuuskysymyksillä teoretisoinnista. Ja kärsikö lopulta oikeudenmukaisuuskaan?
      Maailmanpolitiikassa suurvaltojen välillä rankaisuperiataate tuskin johtaa muuhun kuin katkeruuteen, jonka seurauksena on uudet konfliktit syttyvät (vrt. ensimmäisen maailmansodan sotakorvausten vaikutukset Saksaan)
      Viimeisimmässä kappaleessa yrität loputtomalla tulkinnalla muuttaa kyselyn tuloksen toiseksi kuin se on. Suomalaiset ovat yllättävän realistista kansaa.

      Poista
    2. Maailmantalous uudistuakseen kaipaa kulotusta sota vauraassa maailmanosassa on juuri sellainen luonnon pystyynkuoleen kultuurin usintamistapa. Seuraileppas Tikka kasvavan nuorison suosikkipelejä, sieltä meille kasvavat uudet häyhät ja rokat. Olen pelotellut näillä puheilla mukavuudenhaluisia porvareita, ja he ovat kalvenneet visioistani,teen näin rauhantyötä.Kultuurimme sotaisuus ei varmaankaan ole sattumaa,peliteollisuus voisi kehittyä myös rakentavampaan elämänhallintaa tukevaan suuntaan.

      Poista