Ylen Ykkösaamussa 14.2.2015 Martti Ahtisaari vahvisti sen, mikä oli ennestäänkin selvää. Hän on tavattomasti kallellaan läntiseen turvallisuusyhteistyöhön. Hän toteaa painokkaasti, että hänen Nato-myönteinen kantansa ei johdu Venäjän uhasta. Kuitenkin hänen Venäjä-käsityksensä on suoraan sanottuna synkeä.
On aika vaikea yhdyttää hyvin monien suomalaisten Nato-kantaa, joka perustuu Venäjän pelkoon Ahtisaaren vakuutuksiin, että hänen Nato-kannallaan ei ole yhteyttä Venäjään. Moni varmaan käyttää Ahtisaaren nyt muotoilemaa kantaa oman Nato-myönteisen käsityksensä tukena: Nato näyttääkin olevan rauhanorganisaatio!
Mielestäni Ahtisaarella on Naton kohdalla sokea piste. Hän näkee Naton auvoisena rauhanjärjestönä, jolla on vain puolustuksellisia pyrkimyksiä. Kyllä Nato on poliittinen ja sotilaallinen liittoutuma. Se on harjoittanut sotilaallista toimintaa mm. entisen Jugoslavian alueella.
Nato on säilyttänyt itsellään ydinaseilla suoritettavan ensi-iskun mahdollisuuden.
On vaikeaa ymmärtää Ahtisaaren käsitystä Natosta yksipuolisesti rauhanturvaorganisaationa. On se sitäkin, mutta näkemys on erittäin kapea-alainen. Kylmän sodan päättyminen muutti Naton asemaa jossain määrin, mutta nykyinen jännittynyt tilanne on uudelleen korostanut Naton luonnetta sotilaallisena liittoutumana. Tätä muutosta Ahtisaari ei tunnu noteeraavan, vaan hän arvioi Natoa edelleen välikauden (jännityksen laantumisen kauden) näkökulmasta.
Sokea piste ulottuu myös Naton laajenemiseen Venäjän ”iholle”. Kyllä se on fakta jo pelkästään maantieteen näkökulmasta. Yhdysvaltain pyrkimykset sijoittaa ohjustukikohta Tsekkiin (josta se toistaiseksi - onneksi – on luopunut) osoittavat konkreettisesti, että kysymys on valtapoliittisesta asetelmasta. Yhdysvallat haluaa sijoittaa ohjukset yksin ilman Naton kollektiivista päätöstä, vaikka esimerkiksi Angela Merkel on halunnut päätöksestä keskusteltavan Naton piirissä. USA pelkää Naton eripuraisuuden jarruttavan sen operointia Euroopassa.
Tämä on yksi Naton kipupisteistä: USA saattaa sijoittaa aseistustaan Venäjän naapureiden alueelle (Ukraina!), jolloin seuraamukset saattavat kaatua Naton eurooppalaisten jäsenvaltioiden niskoille. Tätä eurooppalaiset liittolaiset eivät halua.
Ahtisaari ihmettelee, mitä pelkäämistä Venäjällä on Natossa. Uhan leimaaminen ”täydeksi roskaksi” osoittaa huonoa arvostelukykyä. Olen monta kertaa näissä blogikirjoituksissa tuonut esille kuinka tärkeää vastakkainasettelussa on toisen asemaan asettuminen. Ahtisaarella ei saavutuksistaan huolimatta ole näköjään edellytyksiä asettua Venäjän asemaan. Nyt ei ole kysymys siitä, etteikö Venäjä olisi ansainnut sen tuomion, minkä se on suurimmalta osalta kansainvälistä yhteisöä saanut, vaan siitä, että asiat eivät välttämättä ole niin kuin ovat, vaan miltä ne näyttävät.
Venäjä ei mielestäni teeskentele, kun se näkee itsensä saarrettuna. Se on tosiasiallinen tunne ja johtuu toisaalta Venäjän heikkouden kaudesta ja toisaalta sen nykyisestä vahvistumisesta. Se on totta, että Venäjän asenteeseen liittyy paljon hysteriaa, panikoitumista ja järjetöntä uhittelua. Mutta emme me sitä saa pois heiltä vain kertomalla, että heihin ei kohdistu uhkaa.
On tapahtunut vastavuoroinen ilmiö: Venäjän heikkouden aikana Nato on edennyt sen tuntumaan ja EU sen vanavedessä. Venäjä taas on jaloilleen päästyään ruvennut reagoimaan tapahtuneeseen länsimaiden luuloteltua, että liberaali demokratia ja länsimaiden tahtoon taipuminen on Venäjällä voittava kanta.
Oma johtopäätökseni on, että tilanne muotoutui vähitellen yhä painostavammaksi Venäjän kannalta ja lopulta Ukrainan tapahtumaketju laukaisi pinnan alla jo pitkään muhineen räjähdysherkän tilanteen.
Lisäksi Venäjä - päästyään 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä taloudellisesti jaloilleen - on alkanut haikailemaan entisen suurvalta aseman (= vaikutusvallan kasvun) perään, joka on fakta. Uusi Venäjän haluama asetelma vaatii pitkähkön sopeutumisajan, jonka aikana jännitys voi kiristyä monta kertaa.
Ahtisaari ei ole varsinainen moralisti kansainvälisissä konflikteissa, mutta ovatko hänen ajatuksensa juuttuneet liiaksi Yhdysvaltain hallitseman yksinapaisen maailmankäsityksen kauteen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti