”Kasakat, nuo aseistetut rajaseudun asukkaat, taivalsivat pysyviksi jäävät varuskunnat vanavedessään pitkin aroa täsmälleen päinvastaisiin suuntiin kuin idän paimentolaiset kansainvaellusten aikaan. Eipä aikaakaan, kun Venäjä huomasi päätyneensä Kiinan rajanapuriksi.” Näin hahmottaa professori Georgi Derluguian Venäjän laajenemisen itään kirjassa ”Onko kapitalismilla tulevaisuutta?” (Gaudeamus/Vastapaino, 2014).
Entä laajeneminen vastakkaiseen suuntaan? Käytän ohessa osittain lähteenä mainitun kirjan (yhteensä viisi kirjoittajaa) Derluguianin kirjoittamaa osiota. Pietari suuri oli Venäjän 1700-luvun etenemisen arkkitehti. Hän yhdessä Katariina Suuren kanssa loi Venäjän imperiumin, jolle Iivana lll Suuri ja Iivana Julma epäonnistumisistaan huolimatta olivat luoneet pohjan.
Nykytilanteen ymmärtämisen kannalta oleellista on Venäjän vaikutusvallan (etupiirin) länteen laajenemisen tutkiminen 1900-luvulla. Tuolloin läntisten siirtomaavaltojen aluevaltaukset jo purkautuivat tai purkautuminen käynnistyi. Vain Japanin (tilapäisesti) ja Venäjän (puoleksi vuosisadaksi) vaikutuspiirit laajenivat viime vuosisadalla. Yksi toisensa jälkeen imperiumien rakentajat epäonnistuivat (Portugali, Intia, Kiina, Espanja, Turkki, Ranska…..). Ja niin kävi lopulta toki Venäjällekin. Imperiumin vahvistamisen tueksi tarvittiin myös teollista etenemistä.
Voidaan puhua kahdesta teollisen etenemisen mallista, a) länsimaisesta perustuslaillisesta yksityisyrittäjyydestä, jossa omistusoikeus oli turvattu ja b) itäisestä pakottamiseen perustuvasta alueellisesta laajentumisesta ja uusien alueiden talonpoikien alistamisesta keskitetyn hallinnon alle. Idässä kapitalismin sijaan rakentui valtiokeskeinen järjestelmä, jossa valtio itse muuttui suurimittaiseksi yrittäjäksi, jossa laeilla ja asetuksilla vaalittiin uusia moderneja teollisuudenaloja.
Pietari Suuri oivalsi, että uudistukset eivät onnistuisi pelkästään venäläisin voimavaroin. Hän haki lännestä apua (suosikkimaa oli Hollanti!). Erityisesti saksalaisia emigrantteja käytettiin elinkeinoelämän vauhdittajina. Pietari Suuri ja Katariina Suuri toteuttivat tätä politiikkaa käytännössä. Jo tsaarinvallan aikana luotiin edellytyksiä teolliselle kehitykselle, annettiin älymystölle uudistamistehtäviä ja nostettiin koulutettujen erikoisosaajien keskiluokkaista ryhmää. Tämän rakenteen bolsevikit kahmaisivat itselleen 1917.
Vanhan rakenteen päälle ja sijalle luotiin bolsevistinen koneisto: tieteellinen ja teollinen rakenne, entistä kiinteämpi valtiovetoisuus, salainen poliisi, puna-armeija, proletariaatti. Romahtamassa olleet tehtaat saatiin pystyyn aseistautuneen puolueen avulla. Mutta samalla luotiin myös kulttuuri-Neuvostoliitto teattereineen, museoineen ym. Bolsevikit pystyivät taitavan kansallisuusstrategian avulla luomaan uskottavan suojan lukuisille eri kansoille. Leniniläinen kansallisuuspolitiikka vakiinnutti neuvostotasavallat. Johtajat palkittiin, kansallinen kulttuuri pääsi kukoistamaan kouluineen, yliopistoineen jne.
Neuvostoinstituutiot pystyivät luomaan väylän monien tavallisten ihmisien etenemiselle, jota tsaarit eivät pystyneet tarjoamaan eriarvoistavassa, jähmeässä vanhassa järjestelmässä. Elämisen mahdollisuudet laajenivat esim. laajan teknisen koulutuksen kautta.
Ihmisiä vapautui maataloudesta modernin yhteiskunnan palveluksen ja samalla luotiin vaivihkaa yhteiskunnallisen nousun siivittämää yhteenkuuluvuutta, jonka avulla uusi sota kestettiin. Talonpojista tehtiin koneenkäyttäjiä. Ihmisille tarjottiin ydinpalveluina vesi ja sähkö. Neuvostoliitosta luotiin jättimäinen tehdas kaiken rakentuessa valtion varaan. Kaiken kattavana ajatuksena oli kaupungistuminen.
Mutta eikö kaikki tapahtunut mitä suurimman julmuuden sanelemana?
Derluguianin mukaan oli harhaluulo, että julmuudet ja bolsevismin saavutukset olisivat olleet ristiriidassa keskenään moraalisista lähtökohdista. Älymystökerros sai johtotehtävän. Synnytettiin valtava byrokraattinen hallinto, jolla oli diktatorinen johto. Länsimaisen näkemyksen mukaan tässä ei ole toimivan järjestelmän edellytyksiä. Derluguian sivuuttaa Stalinin vainot vähällä huomiolla.
Toki Venäjälläkin on runsaasti liberaalin demokratian kannattajia, mutta useimmat eivät näe sen etuja niin kuin me näemme lännessä. Nykypäivän mielipidetiedustelut osoittavat tämän. Tuoreen gallupin mukaan venäläisen yhteiskunnan pahoja poikia ovat Gorbatsov ja Jeltsin (Levadan kysely: molempiin suhtautuu myönteisesti ainoastaan 22 prosenttia kansalaisista) ja ymmärrystä saavat osakseen Stalin ja Bresnev (viimemainittuun suhtautuu myönteisesti 56 prosenttia!).
Neuvostoliiton aikana luotiin koneistettu armeija, massakulutus (ml. urheilu, ja viihde), yhtäläinen koulutus, korkeakulttuuri ja liukuhihnateollisuus.
Maa onnistui sulattamaan yhdeksi valtioksi monikansallisen yhteisön. Lukuisat valtiot silloisissa kehitysmaissa ottivat enemmän tai vähemmän mallia neuvostososialismista. Kuitenkin Neuvostoliitto tarvitsi vihollisen jo ideologisista syistä. Ja siihen rooliin sopi länsi. Kun sosialistinen ideologia poistui välistä, tulivat tilalle muut perusteet, joita seuraavassa raotan.
Neuvostoliitto ei kuitenkaan selvinnyt ilman länttä. Se maksoi ”vihollisille” kehittyneestä tekniikasta raaka-ainevaroillaan. Vihollisuus tai sen uhka ratkaisi painopisteen raskaan teollisuuden suuntaan kulutustavarateollisuuden sijasta.
Neuvostoliiton parhaat piirteet sopivat teolliseen ympäristöön. Se oli jättimäinen konepaja. Kun tietotekniikan kehittyneimmät edistysaskeleet valloittivat länttä, Neuvostoliitto putosi kärryilta . Se pystyi vastaamaan kilpailuun joillakin keihäänkärkialoilla, kuten avaruusteknologiassa ja ydin- ja aseteknologiassa johtuen valtavista panostuksista ja mahdollisesti vakoilun kautta saatujen tietojen avulla, mutta kuluttajatuotteiden osalta se oli tuomittu häviöön.
Valtiokeskeinen tehdasteollisuus ei pystynyt vastaamaan lännen edistymiseen, vaan jäi yhä kauemmas jälkeen saastuttaen ympäristöä. Pysähtyneen talouden mahdollisuudet luoda nousevaa elintasoa katosivat. Kulutustottumukset johtivat valtavaan eroon lännen ja Neuvostoliiton välillä. Muotitietoinen länsi ei ollut vientituotteissa jäykän neuvostojärjestelmän ulottuvilla.
Kehittynyt tietoliikenne mahdollisti monin verroin paremmat mahdollisuudet lännessä keskinäiseen kanssakäymiseen kuin idässä. Lopulta tiedonkulku kuitenkin läpäisi rautaesiripun ja pirstoi neuvostoimperiumin hämmästyttävän nopeasti. Romahduksen on täytynyt olla sisäänrakennettuna jo pitkän aikaa ennen lopullista sortumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti