Vuoto

Ylen A-studiossa käytiin keskustelu aiheesta ”Hornetit Itämeren yllä” 29.1.2015. Keskusteluun osallistuivat Jussi Niinistö, Pertti Salolainen, Heidi Hautala ja Hufvudstadsbladetin Yrsa Grüne. Keskustelun vetäjänä oli Sakari Kilpeläinen. Aiheena oli siis ilmaharjoitus siihen liittyvine oheiskysymyksineen.

Asiaa ei tahtonut riittää tunnin pituiseen ohjelmaan, kun keskustelijat eivät tunteneet tarpeeksi seikkaperäisesti teemaa. Sitä paitsi koko asia on Suomen ulko- ja puolustushallinnossa keskeneräinen, piti ottaa kantaa asioihin, joiden selvittely edelleen jatkuu.

Toimittaja Kilpeläisestä jäi vaikutelma, että hän yritti puristaa osanottajilta haluamiaan mielipiteitä. Tyylinsä mukaisesti hän alkoi inttää eikä luovuttanut missään vaiheessa, vaikka keskustelu ei edennyt hänen haluamaansa suuntaan. Miksi yritetään löytää ”totuus” asiasta, jossa sitä ei ole? Miksi ei edes yritetä sietää epävarmuutta? Kilpeläisellä oli varmaan tavoitteena räjäyttää lottopotti, olla juuri se toimittaja, joka paljastaa, mistä tässä ilmaharjoituksessa oikein on kysymys. Hän epäonnistui selkeästi.

En ole koskaan ymmärtänyt Heidi Hautalaa. Hän käyttäytyy ”hillityn panikoijan” tavalla, ei tiedä asioista, mutta spekuloi säikkynä loputtomasti. Hautala luo miltei joka lauseessa arvailemiaan uhkakuvia, jotka hän jättää roikkumaan ilmaan. Venäjä on Hautalan musta piste. Venäjää voi aiheellisesti arvostella rankasti, mutta Hautalalla kritisointi on tunneperäistä, asenteellista, kaiken kattavaa ja sävytöntä. Hän muistuttaa hedelmättömässä yksisilmäisyydessään Sofi Oksasta. Tämän ajattelun mukaan virolaiset ovat synkässä Venäjä-pelossaan oikeassa ja me suomalaiset olemme sovittelevuudessamme kaikessa väärässä. Tekopyhyydessään hänen kaikki puheensa viittaavat Natoon liittymisen kannatukseen, mutta sitten hän kaiken varalta ilmoittaa, ettei ”ole vielä päättänyt”.

Jussi Niinistö ja Pertti Salolainen yrittivät käynnistää A-studiossa keskustelun UTVAssa tapahtuneesta vuodosta, mutta Kilpeläinen - ehkä tiedostamattaan – ohjaili keskustelua väljemmille vesille. Niinpä aivan oleellinen asia eli luottamuksellisen keskustelun vuoto UTVAsta Helsingin Sanomiin jäi lähes kokonaan käsittelemättä. Tämän asian käsittelemättä jättäminen on anteeksiantamatonta, jos halutaan edetä tutkivan journalismin tietä kohti jossain häämöttävää totuutta.

Tässä on kaksi eri näkökohtaa: ensinnäkin Naton kannattajat ja Naton vastustajat. Oliko vuodon ydinasia se, että joku halusi kompromettoida presidentin ja ulkoministerin? Nämähän kysyivät ”selvästä asiasta” eli puuttuivat Naton kannattajien mielestä ”jo sovittuun” harjoitusten jatkumoon. Tosiasiassa presidentti ja ulkoministeri halusivat aivan perustellusti selvittää, mistä tarkalleen ottaen oli kysymys.

Sitten oli toinen näkökohta, jossa vastakkain ovat media ja poliitikot. Vuodon jälkeen media on ollut haluton ottamaan esille vuodon vastaanottajan eli Helsingin Sanomien roolia. Tästä halutaan vaieta tai sitten naureskella vuodolle mitättömänä asiana samaan aikaan, kun median edustajat syyttävät vuodon aiheuttamasta sekasotkusta poliitikkoja. Tosiasiassa vuodon tapahduttua median on ollut helppoa paisuttaa sotkua, joka alun perin oli lähinnä myrsky vesilasissa.

Kuva: Erja Tikka

Tässä on unohdettu, että kysymys on turvallisuuspolitiikasta. Turvallisuuspoliittinen vuoto on paljon vakavampi asia kuin useimmat muut tahalliset tietovuodot. Median olisi luullut kantavan vastuun tässä asiassa. Mutta näinhän se ei tehnyt aivan ilmeisistä syistä: media (tai osa siitä) ei myöskään halunnut asetettavaksi harjoituksia kyseenalaiseksi, olivathan ne yksi askel sen mieleiseen suuntaan eli kohti Natoa.

Jos vuodon avulla paljastetaan rikos, on se tietenkin jalo teko. Nyt ei kuitenkaan ollut tästä kysymys, ei likikään: vuoto itse oli rikos.

Vuoto oli näiden kahden näennäisesti erillisen asian (liittoutuminen vs. liittoutumattomuus ja median tarkoitusperät vs. UTVA:n luottamukselliset keskustelut) saumakohdassa. Siksi näitä asioita olisi pitänyt nostaa esille toisiinsa liittyen edes jonkinasteisen objektiivisen tiedon saavuttamiseksi. A-studio ei ollut tästä kiinnostunut.

Vuodon ainoa positiivinen funktio saattoi olla se, että se ”paljasti” jakautumisen Suomen poliittisessa päätöksentekojärjestelmässä liittoutumis/liittoutumattomuuskysymyksessä. Sekin oli tosin selvillä jo muista yhteyksistä.

Jos UTVA on paikka, josta jatkossakin voi vuotaa tietoa, ei siellä kukaan voi keskustella luottamuksellisesti. Haluan korostaa käsitettä luottamuksellinen, en käsitettä salainen. Demokratian selkeä pelisääntö on, että keskustelut ovat luottamuksellisia ja päätökset (tai esitykset toiselle viranomaiselle) julkisia. Jos tätä periaatetta olisi noudatettu, ei olisi todennäköisesti syntynyt mitään hässäköintiä.

Mutta vuotajilla ja vuodon vastaanottajillahan saattoi olla juuri päinvastainen tarkoitus: toimia tarkoitushakuisesti ja nostaa melu asiasta.

Jos UTVAssa ei tapahdu tervehtymistä, siirtyvät asiat käsiteltäväksi jonnekin muualla ja silloin on vaara, että sekä keskustelut että päätökset ovat salaisia.