Yleisessä kielenkäytössä suomettumisena pidetään sitä, että Suomessa jouduttiin ottamaan huomioon lehdistössä ja esim. hallitusta muodostettaessa Neuvostoliiton mielipide. Määritelmä on niin yleisellä tasolla, että se sopii mainiosti propagandavälineeksi. Niinpä melkein mikä tahansa yhteistyö Neuvostoliiton tai Venäjän kanssa voidaan nimetä suomettuneeksi. Tämä on ärsyttävää, mutta sille ei kai mahda mitään.
Suomettuminen koetaan siis niin, että iso valtio painostaa pientä valtiota omaan tahtoonsa. Historiassa on ollut kuitenkin tällaisia painostusasetelmia eri valtioiden kesken tuhkatiheään ilman, että niistä on erityisesti käytetty jotain leimakirvesnimitystä.
Tapana on, että suomettumiskäsitettä käytetään - edellä kuvailluissa puitteissa - varsin keveästi. Siitä on tullut paitsi politiikan myös viihteen väline. Väittäisin että 80-90 prosenttia ”suomettumisesta” on tämän kaltaista haukkumistarkoituksessa levitettyä tietoa tai viihdekäyttöä.
Paavo Väyrynen määritteli taannoin Pressiklubissa suomettumisen seuraavasti: ”Jos oman maan etujen vastaisesti toimitaan toisten valtioiden tahtomalla tavalla, niin se on suomettumista”. Tässä on jo järeämpi argumentointi, koska siihen liittyy vahingon tuottaminen omalle kansakunnalle. Tietenkin tämäkin voi olla ja usein onkin tulkintakysymys. Määritelmä on kuitenkin mielestäni relevantti.
Fennovoima-päätöksen yhteydessä uutisoitiin:
”Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Ville Niinistö arvioi Financial Times -talouslehden haastattelussa, että Fennovoimalle esitetty ydinvoimalupa on merkki Suomen ulkopolitiikan suomettumisesta”. Mistä tässä on kysymys? Mielestäni tämä menee propagandasarjaan. Siinä poliitikko, jonka mielestä on tehty vastenmielinen päätös leimaa turhautuneena päätöksen propagandistisista syistä suomettuneeksi. Itse asiassa poliitikko leimaa tällä propagandallaan itsensä suomettuneeksi, käyttäähän hän tässä Venäjä-korttia toisia suomalaisia vastaan.
Itse rajaan suomettumisen varsin teräväreunaisesti oman maan kansalaisen pyrkimykseksi käyttää vierasta valtiota oman maan kansalaisia vastaan. Ainakin se on kaikkein viheliäisintä suomettuneisuutta. Näin tehdään usein sisäpoliittisista syistä. Tämä suomettuneisuuden peruskäyttö tuli tutuksi varsinkin Kekkosen aikaan.
Usein Kekkonen vapautetaan suomettumissyytöksistä perustellen tätä sillä, että Kekkonen halusi Neuvostoliitto-suhteiden avulla tosiasiassa lännettymistä. Sen sijaan halutaan leimata Kekkosen hännystelijät suomettuneiksi, koska he halusivat olla paavillisempia kuin paavi itse. Näin ”maan isä” halutaan irrottaa kompromettoivasta suomettumisilmiöstä, vaikka siihen ei ole mitään syytä.
Kekkosen oma suomettuminen oli esimerkkinä muille. Neuvostoliiton kanta otettiin huomioon yöpakkasten jälkeen hallituksia muodostettaessa 1960-luvulta 1980-luvun vaihteeseen saakka. Ensin sosiaalidemokraatit olivat hallituspaitsiossa 1958-1966 ja sitten kokoomus 1960-luvun puolesta välistä pitkälle 1980-luvulle riippumatta vaalimenestyksistä. Erikseen on sitten vielä useiden poliitikkojen urakehityksen pysäyttäminen tai jarruttelu nimikkeen ”neuvostovastainen” avulla.
En ole onnistunut löytämään vanhaa Kari Suomalaisen pilapiirrosta (vuodelta 1979?), joka on ehkä kaikkien aikojen paras analyysi suomettumisesta. Siinä kuvataan Johannes Virolaista ja Kekkosta ensin yöpakkasten (1958) aikaan ja sitten ns. juhannuspommin (1979) aikaan. Yöpakkasissa Virolainen meni hallitukseen, jossa oli väitetysti mukana neuvostovastaisia voimia (ja johon ei Kekkosen mukaan olisi saanut mennä mukaan, vaikka se perustui eduskunnan enemmistöön). Hallitus kaatui nopeasti Neuvostoliiton painostukseen. Tätä Kari kuvaa piirroksensa vasemmalla puolella siten, että Kekkonen seisoo ryhdikkäänä Tamminiemen portilla, jossa hän vastaanottaa Virolaisen, joka seisoo päällään!
Juhannuspommissa oli kysymys kokoomuspuolueesta, jota Johannes Virolaisen Suomen kuvalehdessä antaman haastattelun perustella ei päästetty hallitukseen ”yleisistä syistä” (vaihtoehto oli ”sisäisistä” syistä eli sisäpoliittisista syistä). Kaikki tiesivät, mitä yleiset syyt olivat. Kekkonen oli juuri palannut Länsi-Saksasta, jossa hän mm. propagoi suomettumiskäsitteen olemassa oloa vastaan. Palattuaan maahan hän viiveellä reagoi Virolaisen haastatteluun, meni televisioon ja haukkui Virolaisen pystyyn, koska tämä oli aiheuttanut Suomen maineelle ”vahinkoa, jonka laajuutta ja merkitystä on tässä vaiheessa vielä vaikea arvioida”.
Juhannuspommia Kari kuvaa piirroksensa oikealla puolella siten, että siinä Virolainen - vuodesta 1958 oppia otettuaan (!) - kävelee tolpillaan kohti Tamminiemen porttia, jossa Kekkonen ottaa hänet vastaan - ja seisoo päällään. Nerokasta!
Vielä on syytä ottaa esille tämän päivän sovellus suomettumisesta. Kysymys on tietenkin lännettymisestä. Aika ajoin lännettymisessä ilmenevä matelu esim. Yhdysvaltojen ja länsiliittoutuneiden edessä ylittää suomettuneisuuden ”parhaat” saavutukset.
Suomen joillekin johtaville poliitikoille näyttää olevan ominaista, että Suomi-neidon ei anneta seisoa ryhdikkäänä, vaan sen annetaan koko ajan kallistua johonkin suuntaan – yleensä itään tai länteen.
Länsisuhteista ollaan valmiit maksamaan melkein mikä hinta tahansa: on valtava kiire rientää Natoon. Sitä osoittaa esimerkiksi se, että kilvan riennetään vakuuttamaan, että ”ei nyt” (lue: Natoon mennään heti kun aurinko pilkistää pilvien takaa). Natoon hivuttaudutaan periaatteella, että ei kai vain kukaan huomaa faktista ja johdonmukaista lipumista kumppanuuksien ja harjoitusten kautta sotilasliittoon.
Lännestä käsin enemmän tai vähemmän hienovarisesti painostetaan Suomea tekemään oikeita ratkaisuja ja Suomessa eräät sotilaat, poliitikot ja virkamiehet tuskin pystyvät kätkemään riemunkiljahduksia, jotka johtuvat asioiden etenemisestä oikeaan suuntaan.
Pietarin trollit yrittävät vastenmielisesti valheellisella propagandallaan vaikuttaa suomalaisten mielipiteisiin samaan aikaan, kun kotimaiset ”trollit” käännyttävät netin mielipidepalstoilla kotijoukkoja kohti Natoa.
Suomettumiskeskustelu on kuin maatuska. Sen sisältä paljastuu uusia kerroksia. Maatuskan sisäkkäisiä nukkeja kuvataan ”jatkumona”. Sitä se on myös suomettuneisuuden symbolina. Se uusiutuu jatkuvasti eri muodoissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti