Mediataistelu: Yle vs. Sanoma

”Ylen tulee olla suomalaisen sivistyksen , kulttuurin ja kansanvallan vaalija, kotimaisten kielten tukipylväs ja tiedonvälityksen monipuolisuuden ja laadun varmistaja”. Näin määrittää Ylen aseman ja ohjelmatarjonnan Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi kolumnissaan ”Aika käy vähiin Ylen tehtävän kirkastamiseksi” (HS, 1.2.2015). Tarkoituksena on siis rajata Sanomien kilpailijan Ylen tehtäviä, koska se nykyisellään koetaan mediamaailman norsuksi, joka kaventaa muiden leipää. Mutta onko tämä vain kilpailijan edunvalvontaa?

Itse en yhtyisi kritiikkiin. Yllä olevassa tehtäväluettelossa ei sinänsä ole mitään vikaan. Ylellä on kiistämätön objektiivisuutta tavoittelevan tiedotusvälineen tehtävä erityisesti yhteiskunnallisten ohjelmien kategoriassa.

Uhkaavana koetaan sen reviirin laajentumiset esimerkiksi viihteen puolelle. Tilanne on monisyinen. Saadaanhan merkittävät katsojamäärät nimenomaan viihteen puolelta. Niemi jatkaa: ”(Ylen) johto ei tyydy perustehtävien mahdollisimman hyvään hoitamiseen, vaan tähtää kaikessa ykkössijaan”. Yle pyrkii Niemen mielestä ykköseksi kaikissa ohjelmakategorioissa ja pitää selviönä, että se tavoittelee markkinajohtajuutta ”kaikissa kohderyhmissä.”

Näen tilanteen aika mutkikkaana. Jos Yle pyrkii ”valistus-TV:ksi” sen katsojamäärä saattaa pudota. Viheliäisenä pidän juuri tätä seikkaa, että Yle houkutellaan yhteiskunnalliselle ja kulttuuripuolelle, jolloin hiljainen enemmistö rupeaa arvostelemaan sen ohjelmia ”vähemmän kiinnostavana aineistona”. Ihmiset rupeavat arvioimaan Yle-veron ja katsojakokemuksen suhdetta Ylelle epäsuotuisalla tavalla. Ei ole mahdoton ajatus, että vero koetaan pakkoverona TV-tuotannosta, jolla on selvästi pienemmät katsojaluvut kuin viihdepitoisilla kanavilla.

Oman näkökulmansa asiaan tuo se, että yleinen pyrkimys on viihteellistää asiaohjelmat, jotta ihmiset pysyisivät TV:n ääressä.

Jos joskus ollaan tässä tilanteessa - Yle on saatu hiukan karrikoiden ”tylsien valistusohjelmien” ruotuun - on peruuttelu takaisin viihdetarjonnan tuottajaksi mahdotonta. Sitten ovatkin hyvät neuvot kalliit. Ovatko viihdevetoiset kilpailijat silloin puolustamassa Yleä sen valitsemassa tehtävässä? Jotenkin epäilen, että Ylen tehtävän rajaaminen johtaa sen kannalta huonoon lopputulokseen.

Entä jos käännetään asia toisinpäin. Voisiko Yle ottaa huomioon suurine julkisen tahon tarjoamine resursseineen kaupallisten kanavien liikkumatilatarpeen. Tämä on tietenkin haaste. Miten kilpailla ikään kuin jarrutellen, kun yleensä tänä päivänä vaaditaan uudistumista, vaihtelua tarjonnassa ja kovia katsojalukemia? Siinäpä pähkinä pureskeltavaksi. Lehdistö on kieltämättä ahdingossa. Kaius Niemeä huolestuttaa Ylen laajeneminen digitalisaation myötä yhä uusille alueille, jolloinka muut mediat joutuvat ahtaalle. Niemi on varmaan oikeassa sanoessaan, että ”digitalisaatio etenee seuraavien viiden vuoden aikana vauhdikkaammin kuin koskaan aikaisemmin”. Ja Yle tavoittelee suurta digitaalista yleisöä. Ja sitä kilpailija pelkää jo nyt.

Voisiko Yle olla hitti-TV, vaikka keskittyisikin informatiiviseen tarjontaan? Jos oikein muistan, on eduskunnan istuntojen katsojamäärät olleet parhaimmillaan jopa 400 000 hengen suuruisia. Lukemaa voidaan pitää hyvänä, sillä politiikkaa on pidetty sen verran tylsänä, ettei menestys ole ollut itsestään selvä. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että Yle ei halua rajoittua pelkästään informaatiokanavaksi.

Kaius Niemi katsoo yksinkertaisesti Ylen vaikutusvallan olevan liian suuri mediakentässä. Hän kuitenkin unohtaa, että mediakentässä vaikuttavat monet muutkin voimat, jotka ovat heikentäneet sanomalehdistön asemaa. Juuri digitaalisten sisältöjen läpimurto on elintärkeä haaste lehdille niiden omassa tuotannossa. Kysymys on siitä, onko se kannattavaa liiketoimintaa.

Olen ollut tyytyväinen Ylen yhteiskunnallisten ohjelmien tasapuoliseen asioiden käsittelyyn, vaikka yksittäisissä ohjelmissa onkin sattunut ylilyöntejä. Esimerkiksi Helsingin Sanomien uutisointi joidenkin teemojen osalta on ollut ohjailevaa. Yleensä ottaen linja Hesarissakin on ollut asiallinen. Paperinen HS kuuluu kahvipöytään.

Sanoma Oy:n sähköinen liiketoiminta (nykyisin Sanoma Media Finland Oyj) on ollut jatkuvien muutosten pyörteissä. Se tuottaa kaupallista televisio- , radio- ja online-toimintaa. Tavallisen median kuluttajan näkökulmasta jatkuvat muutokset toiminnassa heijastavat sen vaikeuksia kilpailuympäristössä.

Entä Yle?

Ylen Teema on loistava dokumentti/asiaohjelmakanava, kunhan vain muistaa säilyttää tasonsa. Areena taas on mahtava väline siirretyn katsoja- ja kuuntelijakokemuksen mahdollistajana. Sanoisin, että Ylen ohjelmien välitys tietokoneen kautta, on omassa kokemusmaailmassani aivan ratkaiseva. En katso televisiovastaanottimesta ohjelmia juuri lainkaan. Ekstrana se mahdollistaa Ylen ohjelmien katsomisen läppärin nettiyhteydellä kesäasunnolla ilman TV:tä. Toki monet muutkin kanavat (mm. MTV3, Sub ja Ava) ja median välineet kykenevät samaan.

On ollut hienoa kuunnella Yle Puheesta uusintoja talven ohjelmista kesäaamuisin mökillä.

Edellä oleva on ehkä hiukan keskiverrosta poikkeavan näköradion katsojan tarkastelukulma. Maallikkona en pysty näkemään TV-toiminnan suuria strategisia linjauksia tulevaisuudessa. Mutta kun muistaa 1960-luvun minimaalisen tarjonnan, on vaikeaa olla ihastumatta nykytarjonnan eliksiiristä.

Läheskään kaikkea tarjontaa en kaipaa. On hienoa, kun en tunne tarvetta (enää) seurata sarjafilmejä, visailuja, tosi-TV:tä ym. Ylen vahvuutena ovat edelleen uutis- ja ajankohtaisohjelmat ja hyvä niin!

Ratkaisu Kaius Niemen esille ottamaan mediataisteluun on varmaankin siinä, että Yle ottaa ylivoimaisten, joskin pienentyneiden resurssiensa takia – tavalla tai toisella - huomioon koko mediakentän ja sovittaa oman tarjontansa siihen ilman, että välttämättä tinkii keskeisistä tavoitteistaan.

PS

Blogikirjoitukseni valmistumisen jälkeen oli HS:n mielipidepalstalla (2.2.2015) Ylen johtajan Atte Jääskeläisen vastine Niemen kirjoitukseen. Hän ottaa esille kilpailijansa Sanoma Oy:n haasteina 1) internettarjontaan sopeutumisen, 2) kovaan kaupalliseen kilpailuun vastaamisen, 3) kaupallisten kanavien uutispalvelujen vaikeudet. Ylen roolia Sanoma Oy:n haastajana hän ei pidä ratkaisevana. Ylellä on omat ongelmansa: 1) toimintojen supistaminen resurssien vähenemisen takia, 2) kaikille suomalaisille tarjottavan yhteiskunnallisen ohjelmapalvelun vaatimus (ei pystytä keskittymään kaupallisempaan tarjontaan).

PS

Ylen aamu-tv:ssä 3.2.2015 Kaius Niemi jatkoi hyökkäystään. Ihmettelen hänen Yle-kammoaan. Pelon markkinaosuuksien hukkaamisesta täytyy olla suuri, samoin itseluottamuksen puutteen oman toiminnan menestymisestä. Minusta näyttää siltä, että Sanoma Oy on vaalien alla käynnistänyt mediapelin omien etujen ajamiseksi Ylen kustannuksella. Tämä ei kuulosta kaikilta osin reilulta.