tiistai 7. huhtikuuta 2015

Pelkäämmekö itse luomiamme uhkakuvia?

Ohessa pieni näyte länsimaisesta uutisoinnista:

”Venäjä varoitti länsimaita yrityksestä palauttaa vallattu Krimin niemimaa Ukrainalle, lisäämästä joukkoja Baltian maissa tai avustamasta Ukrainaa aseellisesti. Venäläisten mukaan Baltian maissa on samanlainen tilanne kuin Ukrainassa, missä asiat "johtivat Venäjän toimiin".

Ellei venäläisten toivomuksia huomioida, on Venäjä valmis kaikkiin mahdollisiin toimiin, niin ydinaseiden käyttämiseen kuin ei-sotilaallisiinkin operaatioihin”

Ohessa esimerkki vastauutisoinnista:

”(Putinin tiedottajan) Dmitri Peskovin mukaan (edellä kuvattu) länsimedian uutisointi on hyvä esimerkki Venäjän demonisoinnista ja lännessä vallitsevasta hysteriasta. Hän kiistää uhkailun.

He kirjaimellisesti vääristelevät tilannetta itse omissa tiedotustarkoituksissaan, heitä ei ohjaa mikään perustavanlaatuinen fakta. Sitten he säikkyvät omia kirjoituksiaan, Peskov toteaa.

Tällaisia juttuja ei pitäisi ottaa vakavasti.”

Siinä kaksi versiota samasta aiheesta. Kumpaa uskoa? Ensimmäisellä tavoitellaan sensaatiota, jossa Venäjän ilmoitetaan käyttävän ydinaseita, jos sen etuihin puututaan riippumatta siitä, onko kysymys Nato-maasta vai ei. Toisessa valetaan öljyä laineille ja todetaan kysymyksessä olevan lännessä harjoitetun Venäjän-vastaisen hysterian. Miten tällainen tilanne on päässyt syntymään? On totta, että amerikkalaiset viranomaiset ja venäläisten tiedustelujohto ovat tavanneet ja mielipiteenvaihtoa meneillään olevasta jännityksen lietsonnasta on käyty.

On mahdollista, että venäläinen osapuoli on varoittanut Natoa toimenpiteistä esimerkiksi Baltiassa, mutta venäläisen osapuolen valtuuksista ei ole mitään tietoa. Kannattaa yleensäkin suhtautua varauksella tällaisiin keskusteluihin ja niistä välitettyihin tietoihin. Niissä esitetyt mielipiteet voivat olla muunneltuja tai manipuloituja. Varoitukseksi voidaan sanoa sitä tai tätä. Julkisuuteen tullessaan ikävät tulkinnat kielletään, koska virallisesti mitään ydinuhkailua ei ole esitetty.

Miksi sitten Putin veti esille ydinaseiden käytön mahdollisuuden Krim-dokumentin yhteydessä (jota sitäkin on Dmitri Peskovin mukaan on tulkittu väärin)? Mietin asiaa länsimaisittain. Lehtitietojen mukaan Krim-dokumentissa ei tullut esille ainuttakaan uutta tietoa, joka olisi muuttanut käsitystämme siitä, mitä Krimillä tapahtui. Niinpä arvelen, että Putin tarvitsi skuupin sekä omille kantajilleen että läntisille vastustajilleen. Tällä ydinaselausahduksellaan hän sai valtamedian huomion kiinnittymään dokumenttiin. Siinä kaikki.

Kriiseissä asiantuntijalähteinä käytetään kenraaleja ja muuta sotilasjohtoa. Heillä on tietenkin edut valvottavanaan, jotta oma iskukyky säilyisi. Heihin on lyöty asiantuntijan leima, mutta he toimivat omassa asiassaan omaksi edukseen. Kotimarkkinoille tarvitaan potentiaalisen vihollisen iskukykyä liioittelevaa informaatiota, jotta puolustusmäärärahoja voitaisiin nostaa. CIA harjoitti kylmän sodan aikana todistetusti systemaattisesti Neuvostoliiton asevarustelun liioittelua ja armeija kiitti. Samaa lienee harjoitettu Neuvostoliitossa.

Kysymys alussa esitetyissä lainauksissa on jälleen kerran uutisoinnista, josta ei jää juuri mitään käteen. Ihmisten pelottelua tällainen tietenkin palvelee, jos se on jommankumman tai molempien osapuolien tarkoitus.

Lännessä on tapana suhtautua Venäjällä esitettyihin mielipiteisiin ikään kuin ne olisivat yhtä vakavasti otettavia kuin aikoinaan Pravdassa esitetyt kommentit. Kun mielipiteitä eri tasoisesti (ja osin tietenkin tarkoituksella) levitetään, päästään niistä tekemään helposti iso juttu, vaikka sanojalla ei olisi juurikaan sanomiseen riittävää arvovaltaa.

Kaiken tarkoituksena näyttää olevan jännityksen lietsominen. Onhan tässä (tosin epävakaasta) suursodasta vapaasta rauhantilasta jo saatukin nauttia. Historian valossa tässä ei tietenkään ole mitään mullistavaa. Aina on joku osapuoli, joka tuntee jäävänsä alakynteen, mutta joka kuvittelee itsellään olevan voimaa kestää kriisi tai konflikti paremmin kuin vastustaja.

Kierre on valmis, kun jompikumpi tai molemmat osapuolet rupeavat uskomaan itse synnytettyä hysteriaa. Seuraavaksi sitten omasta toimesta synnytettyä hysteriaa ruvetaan pelkäämään.

Selvää on, että sotilaallisen voiman lisäämisellä pyritään pitkällä aikavälillä vahvistamaan omaa poliittista agendaa. Yhdysvallat on jo pitkään harjoittanut tätä strategiaa ja nyt Venäjä pienen tauon jälkeen on lähtenyt samalle tielle. Lähi-idässä on vuosikymmenien ajan ärsyynnytty Yhdysvaltain päällepäsmäröinnistä. Yhdysvaltain vaikutusvallan kasvu on nähty yleisen länsimaisen turmeltuneisuuden lähteenä ja osin – mutta vain osin - sen takia muslimien ääriryhmät kapinoivat.

Myös Venäjä on kokenut Yhdysvaltain etenemisen olevan pois itseltään ja on reagoinut tähän viime aikaisella tavalla. Suurvaltakäytökseen kuuluu historian valossa juuri tällainen tappion kokemisen siirtäminen aggressioksi toista osapuolta kohtaan.

Venäjän strateginen lähtökohta voisi olla lännen etenemisen pysäyttäminen ensisijaisesti ja toiseksi jo menetettyjen asemien ainakin osittainen takaisinsaaminen. Onko Venäjän politiikka ekspansiopolitiikkaa? On vaikeaa nähdä Venäjän etenemistä tapahtuvan sen rajoilta länteen, mutta vaikutusvaltaa se haluaa Euroopan asioihin. Kysymys lienee pitkäkestoisesta prosessista, joka jäänee päälle, jos jännityksen lieventämisen läpimurtoa ei saada aikaiseksi. Ja juuri nyt se ei tunnu todennäköiseltä.

Paras apu akuuttiin kiistaan myös lännen puolelta olisi tilanteen jäädyttäminen ja ratkaisujen löytäminen vähä vähältä hiertäviin ongelmiin (kuten Ukraina). Tärkeintä olisi hysterian lietsonnan lopettaminen. Kirjoitukseni alussa esitetyt sanailut ovat juuri esimerkki paniikin lietsonnasta, josta on vain haittaa.

Myös Suomen pitäisi nyt jäädyttää oma tilanteensa. Tähän vaiheeseen sopii erittäin huonosti Nato-spekulaatiot. Onko se niin vaikeaa toimia liennyttäjän roolissa omalla esimerkillä (siis lopettamalla liittoutumisspekulaatiot)?

On siis olemassa ristiriita median hätäisten reaktioiden ja kriisin tosiasiallisen pitkäkestoisuuden välillä. On täysin mahdollista, että Venäjä koettelee myös Suomea, mutta sekin on historiassa koettu monta kertaa, joten siitä ei tulisi vetää äkkijohtopäätöksiä ajautumalla vastakkaisen leirin eturintamaan.

3 kommenttia:

  1. Huomasitko Putinin huvittuneen ilmeen,kun hän palasi,ehkä pitkäksi venähtäneeltä ryyppyreissuulta, siinä hänen lähipiirissä on varmasti analysoitu eurooppalaisten medioiden henkistätilaa. Venäjällä andropovin ollessa kgb n johdossa tehtiin kyseisessä organisaatiossa kauaskantoinen päätös irtautua marxismi leninismistä. Tuolloin keskeisten organisaation jäsenten jälkikasvu usutetiin Spenglerin ja eritoten Haideggerin filosofian pariin, mikä oli lännessä mustamaalattu natsiyhteyksiensä kautta. Siksi me täällä rappeutuneessa ja mukavuudenhaluisessa maailmassa emme ymmärrä tälläkertaa tällaista inhaaitää. Kuten Taanila myös on todennut ryssä on meille aina vääränlainen ja petää aina ja pahinta on joss se ei hyökääkään. Haideggerin suomalainen nykyselittäjä on muuten Tere Vaden.

    VastaaPoista
  2. Heideggerin käsitys Weimarin tasavallasta ehkä ohjaa ajattelemaan kriittisesti hänen demokratiakäsityksestään. Mielestäni Weimarin tasavalta oli mainettaan parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heideggerilla on monia kohdaleenkin osuvia teemoja ,hänen liberalismi kritikisään. Suurin ansio on hänen edistämänsä työn ja ponnistelun arvon ymmärtäminen olemisen pohjana, hänhän vei johtamansa filosofian laitoksen maallecruumiillisen työn pariin jossa päivät fyysisesti ahkeroitiin ja illat opiskeltiin, näin kyetiin huijaamaan elimistöä, kun eräs oppimisen ja ideoinnin perusedellytys saattaa olla fyysinen väsymys, kun muinoin ihminen petojen ja ihmispetojen kanssa kamppaillesaan viimevoimilaan keksi jipon jolla pelastautua. Kovin monet keksinnöt ovat syntyneet ruumiillisen aherruksen keskellä. Heidegger erosi natsipuolueesta vastalauseena juutalaisvainoille, hänestä olisi pitänyt mieluummin mosia kermaperseporvareita.

      Poista