Kaija Korhonen kirjoittaa HS:n vieraskynäpalstalla 24.9.2014 autoritäärisen hallinnon haasteista liberaaleille demokratioille Euroopassa artikkelissa ”Putinin malli leviää monissa Euroopan maissa”.
Artikkeli innosti pohtimaan laajemmin niitä syitä, jotka ovat johtaneet autoritäärisyyden suosion kasvuun.
Arkihavainto on, että jokamiehen puheissakin puhutaan päättämättömyydestä kansanvaltaisessa järjestelmässä. Näin tapahtuu myös Suomessa, jossa liberaalilla demokratialla on pitkä historia.
Olemmeko väsyneet demokratiaan? Poliitikkojen kinaaminen ja päätösten loputtomalta tuntuva vatvominen on kyllästyttänyt ihmisiä: ”tulisi Kekkonen ja sanoisi, mitä pitää tehdä”.
Ongelman ratkaisun ytimessä on varmaan jonkinlainen demokratian uudistaminen. Erityisesti sosiaalinen media kehittyneissä demokratioissa haastaa kansanvallan. Some sekä nopeuttaa että sekoittaa viestinkulkua. Se myös yksilöllistää yhteydenpitoa, mutta voisi toimia järjestäytyneesti toteutettuna uuden demokratian siemenenä.
Jotenkin kuitenkin epäilen tällaisen sosiaalisen median avulla toteutetun suoran demokratian toimivuutta. Ihmiset ovat väsyneet yhteiskunnan monimutkaisuuteen. Keskustelut ja päätöksenteko hoidetaan usein netin kautta yksinkertaisilla huitaisuilla, jotka johtavat vihapuheisin ja kansalaisten polarisoitumiseen.
Kokonaan toisenlainen ongelma on mielestäni Korhosen mainitsemissa Turkissa, Makedoniassa, Serbiassa, Bulgariassa, Romaniassa ja Unkarissa (huh, tulipa listasta pitkä!). Ja tietenkin on pidettävä mielessä Ukraina. Osa edellä mainituista on vasta EU:n ehdokasjäseniä, mutta oleellista em. listassa on se, että EU:ssa tai lähellä sitä on noin runsaasti epädemokraattisia maita. Tämä herättää monia kysymyksiä.
Kansanvaltainen järjestelmä ei ole missään vaiheessa juurtunut em. valtioihin. Osa on ollut entisiä sosialistisia maita ja muut kehittymättömiä demokratioita. Myös Kreikkaa voitaisiin tarkastella osana tätä maaryhmää. Se saisi ymmärtämään paremmin niitä vaikeuksia, joita on ollut ”vanhan” EU:n ympärillä.
On siis muodostunut kaksi blokkia joista toisessa on perinteiset demokratiat ja toisessa uudet kypsymättömät näennäisen kansanvaltaiset valtiot. Kuitenkin näitä pitäisi EU:ssa johtaa yhteisillä periaatteilla. Kun tähän lisätään jo valmiina vanhan EU:n sisällä oleva etelä-pohjoinen ulottuvuus ja ristiriita on ongelmia aivan riittävästi.
Tämä ei kuitenkaan riitä. Vanhoissa EU-maissa on tapahtunut irtiottoja kansanvaltaisesta järjestelmästä äärioikeiston suuntaan. EU:n perinteinen kansanvaltainen järjestelmä uhkaa murentua sisältä päin. Mureneminen on oikea sana, koska demokraattiset periaatteet ovat EU:n ytimessä. Askel uuteen suuntaan olisi liittovaltiokehitys, mutta se on monen tuskan päässä toteutumisesta.
Korhonen aivan oikein mainitsee, että ”yksinvaltaisuuteen pyrkivät johtajat pitävät kiinni demokratian kulisseista”. He istuvat kahdella tuolilla yhtaikaa, pitävät kiinni demokratian reunasta ainakin näennäisesti ja samaan aikaan harjoittavat kansanvallan vastaista autoritääristä vallanpitoa.
On kiduttavaa ajatella, että demokratian juurtuminen ongelmamaihin voi viedä kymmeniä vuosia. Historian tarkastelu osoittaa, miten nykyiset demokratiat vasta hitaasti sopeutuivat kansanvaltaan (Saksa, Suomi esimerkkeinä). Sitten on vielä esimerkkejä hyvin epävakaista demokratioista, kuten Italia.
Jotenkin hätkähdyttävää on katsella Unkarin kehitystä, jonka olisi odottanut omaksuvan demokraattiset periaatteet ensimmäisten joukossa Itä-Euroopassa, mutta ei, Unkari näyttää päinvastoin esimerkkiä kuinka matkitaan autoritäärisiä malleja (Venäjä, Turkki, Kiina……).
Hyppääminen pikaisesti autoritäärisestä mallista (suoran) demokratian sovelluksiin on mahdotonta. On siis pakko hyväksyä pitkät siirtymäajat. Voin olla nytkin liian optimistinen, sillä jos nykyinen liikehdintä jatkuu niin demokraattisimmissakin valtioissa ollaan tulossa ”ongelmamaita vastaan” eli liikkumassa autoritääriseen suuntaan. Autoritäärisesti johdetuissa maissa pyritään perustelemaan älyllisesti olemassa olevaa järjestelmää tehokkuuden nimissä. Jos tehokkuutta – todellista tai näennäistä - voidaankin saada aikaiseksi, tapahtuu se usein kansanvallan kustannuksella (vrt. Unkarin kansalaisjärjestöjen kohtelu).
Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg epäilee Hesarissa 27.9. 2014, että päätöksenteon hitaus länsimaissa kriisitilanteissa johtuu demokratian hitaudesta. En epäile häntä demokratian vastaisuudesta, mutta itse asia on haaste kansanvaltaisen järjestelmän reaktio- tai pikemminkin ennakointikyvylle. Demokratiaa on siis kehitettävä nopeamman päätöksenteon suuntaan, muutoin se näyttää saamattomalta autoritääristen vaihtoehtojen rinnalla.
On selvää, että vanhat demokratiat eivät voi jäädä makaamaan tuleen. On pakko saada demokratia alhaalta ylös -liikkeeseen, jotta torjutaan epädemokraattiset vaihtoehdot ja tarjotaan toimiva esimerkki takaiskuja demokratiassaan kärsineille maille.
Seuraavassa muutamia haasteita ja mahdollisia etenemisväyliä:
Sähköisten äänestysmenetelmien käyttöönotto on kiduttavan hitaasti etenevä prosessi. Se voisi lisätä nuorten äänestysaktiivisuutta. Äänestysprosentit on saatava korkeammiksi, mutta se ei toteudu, jos ihmiset eivät tunne, että aktiivisuudesta on hyötyä.
Yhtaikaiset valtiolliset ja kunnallisvaalit + kansanäänestykset joistakin konkreettsista asioista voisivat toimia motivoijana aktiivisempaan poliittiseen osallistumiseen. Skandinaaviset pitkät listat voisivat olla vaihtoehtona nykyiseen jossain määrin popparivetoiseen ehdokasasetteluun, vaikka tiedänkin, että niitä laajasti vastustetaan.
Äänestäjiä on palkittava suoremman vaikutusvallan kanavilla, nykyinen välillinen demokratia ei riitä. Valitettavasti Sveitsin kaltaiset kansanäänestykset sopivat vain pitkän demokraattisen kulttuurin maihin. Alhaisetkin äänestysprosentit voidaan hyväksyä Sveitsin kaltaisessa maassa, kun kansanvaltainen ympäristö on muutoin kunnossa.
Kysymys on toki syvällisemmistä muutostarpeista. Ymmärrän niin, että kysymys on tämän päivän ihmisen todellisuuden tajuamisesta. Tekninen ympäristö on muuttanut ympäristöä rajusti, mutta ihminen on kaikesta huolimatta se hidas osa yhteiskuntakonetta.
Autoritääristen vaihtoehtojen torjumiseksi tulisi ottaa huomioon muutamia tärppejä. Vannon jälleen hyvän yleissivistyksen nimiin:
Ihmisten osaamiserot näyttävät kasvavan: jotkut vain sisäistävät nopean kehityksen paremmin kuin toiset. Ainoa toimiva lääke tähän on kattava yleissivistys, joka valitettavasti on joiltakin osiin murtumassa.
Koulutus modernisoituna. Suorakaiteen muotoiset 1800-luvulta periytyvät koululuokat eivät ole tämän päivän ratkaisu. Niillä vain hallitaan järjestystä paremmin. Työn ja opiskelun ylivoimaisesti nykyistä parempi niveltäminen toisiinsa on avainasia. On ymmärrettävä, että opiskelu ja työ ovat tulevaisuudessa entistä enemmän lomittain ja päällekkäin toimivia asioita.
Aivan varmaa on, että uudet käytännöt vaativat huomattavaa panostusta tuetun opetuksen ja itseopiskelun järjestämiseen. Muutoin polarisaatio jyrkkenee. Eksyin aika kauas autoritäärisyys – demokratia akselilta, mutta oikeastikin pidän demokratian juurihoitoa välttämättömänä.
Säälittävä demokratia? Juuri sellaiseksi kansanvallan vastustajat haluavat painaa demokratian. Juuri siksi tarvitaan demokratian itsepuolustusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti