Timo Vihavainen kirjoittaa blogissaan, että roskaväen valta on palannut. Hänen mukaansa poliittinen korrektius estää meitä sanomasta, että roskaväki on roskaväkeä. Hän kytkee roskaväen käsitteen huonouteen. Korrektissa puheessa huonoja ei saa sanoa huonoiksi.
Vihavainen ajattelee, että on syytä paljastaa totuus mielenosoitusten takaa. Puheet jalosta yhteiskunnallisesta taistelusta ovat usein sievistelyä, demokratian väärin käsittämistä. Roska on roskaa.
Kytken tässä roskaväkikäsitteen Ranskan vallankumoukseen, josta se ainakin minulle on tutuin. Muutkin kuin Vihavainen ovat käsitelleet roskaväkikäsitettä kyynisesti. Muistan kuinka opiskeluaikana luennolla professori Aira Kemiläinen kertoi, että Ranskan suuren vallankumouksen roskaväki oli ärsyyntynyt ja käyttäytyi väkivaltaisesti, kun ihmisillä oli nälkä! Paljastavaa, sillä sanoessaan tuon hän naurahti itsekseen.
On kiva keksiä uusia selityksiä vanhoille historiallisille tapahtumille. Vihavainen yrittää sanoa, että miksi emme oikeasti käytä roskaväestä nimeä roskaväki, kun se sen ansaitsee. Erityisesti etniset ryhmät osoittaessaan mieltään tuntuvat kuuluvan tähän ryhmään. Pelkäänpä, etten voi erottaa "kansaa" ja "rettelöitsijöitä" Vihavaisen tavoin.
Mikä on ”vanhanaikainen” selitys Ranskan suuren vallankumouksen roskaväelle? Minusta sitä voidaan selittää kansalaisten lopullisella kyllästymisellä Versailles´n 10 000-päisen hovin tuhlaavuudelle. Vai oliko kyseessä irrationaalinen mellakka, eräänlainen ”a rebel without a cause”? Enpä usko. Ludvig XIV, tuo kuuluisa ”aurinkokuningas” on tuhlaavuuden ääriesimerkki. Hänen seuraajansa Ludvig XV ja Ludvig XVI olivat eräänlaisia surullisen hahmon ritareita. Heillä kummallakin oli syvällä sisimmässään halu ajatella koko kansan etua, ehkä jopa valistusaatteiden nimissä, mutta kaikki heidän pyrintönsä kääntyivät itseään vastaan. Kuningasvallan puolustajat olivat itsepintaisempia kuin kuninkaat itse. Heikkotahtoiset Ludvigit horjuivat uudistajien ja säilyttäjien välissä loputtomien kompromissien keskellä.
Eräässä aikaisemmassa blogikirjoituksessa luonnehdin Ludvig XVI aikaa seuraavasti:
”Selvältä näyttää, että yksinvaltius säilyi liian kauan. Modernit kansanvallan elementit söivät monarkian perusteita. Näiden voimien välissä kuningas oli voimaton, epätoivoinen ressukka. Neuvojia oli liikaa, erilaisia valtaryhmittymiä oli liikaa. Näissä koettelemuksissa Ludvig jauhautui päättämättömäksi häviäjäksi.”
Ja edelleen:
”Kaiken jälkeen häpeä oli se tunne, joka jäi ristiriitaiselle kuninkaalle päällimmäisenä mieleen. Oliko hän se kuningas, jonka täytyi alistua vapauden ja tasa-arvon nimissä aatelin häikäilemättömästi nimeämälle ”roskajoukolle” ja olla nöyryyttävästi viimeinen itsevaltias kuningas?”
Oliko alkeellisen parlamentarismin vaatiminen Ranskassa jokin sattuman oikku historiassa? Ei ollut, kyllä ihmiset vihdoin halusivat oikeutta omille pyyteilleen. Olihan Englannissakin edetty, miksei mannermaalla?
Entä roskaväen käytännön saavutukset? Toki he sortuivat väkivaltaan, mutta mielestäni eivät tällöinkään olleet mitään pelkkää irrationaalista rähinöitsijäporukkaa. He huutelivat alhaisen sivistystasonsa takia kuningattarelle hävyttömyyksiä. Marie Antoinette oli pelkkä itävaltalaislutka. Äärimmillään päitä katkotiin ja ripustettiin seipään nokkaan. Roskaväkeä on helppo arvostella nimenomaan karkeudesta ja sivistymättömyydestä. He huusivat ilmoille sen, mistä olivat jääneet paitsi!
Ja tietenkin heillä oli nälkä.
Eikö väkivallan määrä ole lopulta suoraan verrannollinen demokraattisten uudistusten viivästymiseen vuosilla, jos ei peräti vuosikymmenillä (Venäjä, Ranska….)? Lopulta malja läikkyi yli.
Minusta vallankumouksen roskaväki oli ainakin osittain etujoukkoa! He olivat niitä, jotka uhrautuivat toisten puolesta. ”Ne toisetkin” olisivat halunneet olla mukana, mutta itsesäilytysvaisto, perhesyyt tai pelkkä rohkeuden puute estivät heitä osallistumasta vuoden 1789 levottomuuksiin. Totta kai joukossa oli pelkkiä rähinöitsijöitä, mutta sen kieltäminen, etteikö roskajoukko olisi oikeutetusti vaatinut aatelisten oikeuksien purkamista ja kansalliskokouksen koollekutsumista on pelkää panettelua.
Miten usein historiassa toistuukaan tämä, että rajallinen joukko on barrikadeilla ja muut peesaavat! Melko naiivin käsityksen mukaan Venäjän lokakuun vallankumous oli muutaman epäuskottavan vallankumouksellisen vallankaappaus, jolla ei ollut kansan tukea ja jota tavallinen kansa katseli silmät pyöreinä sivusta. Ei nyt sentään. Etujoukon takana olivat valtavat kansanjoukot, jotka halusivat muutosta. On eri asia, mitä sitten tapahtui.
Kirjamessuilla pari vuotta sitten pari tutkijaa esitteli tutun teeman: yliopiston kapinallisten pieni joukko yritti saada aikaan kumouksen vallankumouksellisilla aatoksilla 1970-luvun vaihteessa. Mutta he olivat vain pieni mitätön vähemmistö. Aivan oikein kuulijakunnasta nousi esille tuon ajan elänyt ”tavallinen” opiskelija, joka sanoi, että etujoukon takana oli iso määrä opiskelijoita, jotka taistelivat yhtä lailla opiskelijoiden etujen puolesta vanhakantaisia rakenteita vastaan (joskaan ei välttämättä sosialistisin tunnuksin), mutta eivät välttämättä olleet kamppailevissa etujoukoissa. Monet niistä eduista, joiden puolesta silloin taisteltiin, ovat nyt monien opiskelijoiden käytössä! Jälleen tarvittiin roskajoukko kärkeen!
Myönnän, että kuuluin peesaajiin, en ollut eturintamassa, mutta juuri sen takia kuvittelen tuntevani ilmiön laajuudesta jotain.
Entä jos tuo Ranskan suuren vallankumouksen etujoukko - se roskaväki - projisoitaisiin historian kulussa tähän päivään? Ketä he olisivat? Kyllä he olisivat tavallisia työtätekeviä ihmisiä, joista ei päältä tiedä ovatko he yläluokkaa, yhteiskunnan hyväosaisia, hyvin toimeentulevia duunareita, kaupan kassoja, siivoojia tai henkensä pitimiksi työskenteleviä pätkätyöläisiä. Roskajoukko – minä muiden mukana – on täällä kaiken muun porukan keskellä, sillä senhän puolesta alkuperäinen roskajoukko taisteli sitä itsekään välttämättä tiedostaen: he ”keksivät” sosiaalisen koheesion, jonka avulla liberaalissa demokratiassa heikoistakin lähtökohdista saattoi nousta mille yhteiskunnan portaalle pystyi tai halusi. Ranskassa demokratian juurtuminen oli työlästä, mutta Yhdysvaltojen ”ranskalainen” demokratiasovellus toimi paremmin.
Tietenkin Maidanin tai Tahrinin aukiolla, Rinkebyssä, Tampereella (!) tai jossakin muualla tapahtumien keskiössä on kaikenlaista porukkaa. Nykypäivänä joukot saattavat sekoittua etujen ajajien, rähinöitsijöiden ja vahingontekijöiden sekavaksi joukoksi, josta on vaikeaa saada mitään otetta. Maidanissa oli varmasti uusnatseja ajamassa omia tavoitteitaan. Sosiaalisen median avulla porukka saadaan salamana kokoon ja pesuveden mukana tulee kaikenlaista sakkia. En yritä puolustella pelkkiä rähinöitsijöitä.
Kun ihmiset menevät kadulle heillä on suuri odotus muutoksesta, mutta välttämättä mitään muutosta ei tapahdu, tai jos tapahtuu, tapahtuu epätoivottavaan suuntaan. Vihavaisen ajattelu saattaa johtaa päätelmään, jossa sakki kadulla on ”roskajoukkoa”, jos positiivista muutosta ei saada aikaan, mutta muuttuu hyveelliseksi kansannousuksi, jos tavoitteet toteutuvat.
Fergusonin ryöstelijät ovat saaneet osakseen ”roppakaupalla ymmärrystä”, sanoo Vihavainen. Ehkä ovatkin – ja monesti älyttömistä syistä. Mutta kuka heitti ensimmäisen kiven, kuka ampui ensimmäisen, ei vaan kuuden perättäisen laukauksen sarjan, yhteen ihmiseen? Hätävarjelun liioittelua? Pelkkä raaka murha? Mistä on kysymys? On selvää, että white backlashin (valkoisten vastaiskun) varjo vaikuttaa taustalla. Kansalaisoikeusliikkeen saavutusten vastareaktio lyö kasvoille. Oliko Ferguson a rebel without a cause? Tuskinpa.
Mikä on tulevaisuuden yhteiskunnan kauhukuva? Että meillä on oikeasti roskajoukkoa (huono-osaisia, rettelöitsijöitä, ryöstäjiä)? Voin sanoa, että tällainen yhteiskunnallinen tilanne ei välttämättä ole kaukana, jos ei huolehdita siitä, että ihmisillä on etenemisväylät yhteiskunnassa. Jos en väärin ole ymmärtänyt, niin suuri osa juuri käydyistä budjettineuvotteluista keskittyi koulupudokkaiden – potentiaalisen ”roskajoukon”! – mahdollisimman vähäisenä pysyttämiseen.
On hyvin vaikeaa, jollei mahdoton tehtävä, eritellä roskajoukkoa osana ”demokratian vääristymää” tai osana oikeutettua taistelua parempien elinolosuhteiden puolesta. Juuri mahdollisimman laajamittaisen kansanvallan ja sivistysvaltion tavoitteena on taistella demokratian vastaisia ilmiöitä vastaan. Kun Vihavainen erottelee – Ranskan vallankumouksen väkivallantekoihin viitaten – kansan roskaväestä, asettaa hän itselleen lähes mahdottoman tehtävän.
Vihavainen yrittää siis erottaa toisistaan ”roskaväen” ja ”kansan”. Mutta entä jos kysymys on rauhallisesta mielenosoituksesta, joka esim. provokaation seurauksena leimahtaa väkivaltaiseksi. Veikkaan, että selvittelyt vievät pitkän aikaa, kuka on syytön ja kuka syyllinen, kuka on ”kansaa” ja kuka on ”roskajoukkoa”.
Kysymys on lopulta asenteesta: voit nähdä mielenosoittajajoukon ensisijaisesti rähinöitsijöinä tai ensisijaisesti oikeuksiaan puolustavina kansalaisina. Kun tilanne karkaa käsistä, ulkopuoliset tahot ratkaisevat kantansa kukin oman asennelokeronsa tai perusmielipiteensä mukaisesti. Lopputulos ratkaistaan oikeudessa – eikä sekään ole välttämättä vapaa asenteista ja mielipiteistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti