Tommi Uschanov puuttui mielestäni hyvin vakavaan ja mielenkiintoiseen aiheeseen Hesarin kolumnissaan ”Meidän pitäisi olla ylpeitä vankiloistamme” jokin aika sitten. Useat kansainväliset tahot ovat kiinnittäneet myönteistä huomiota skandinaaviseen (ml. Suomi) vankeinhoitoon. Uschanov vertaa vankiloidemme saamaa huomiota koulujärjestelmämme saamaan huomioon ulkomailla. Toki kiinnostus on monta kertaluokkaa pienempi.
On verrattu Skandinavian maiden vankiloita eräiden länsimaiden vankiloihin. Mistä ero esimerkiksi Yhdysvaltoihin , Englantiin ja sanokaamme Baltian maihin johtuu? Peruskysymys kuuluu kai, että mitä ongelmia vankiloissa hoidetaan? Muistuu mieleeni Yhdysvaltojen vankilalaitoksen joitakin tunnuspiirteitä. Ensinnäkin vankilat tuntuvat USA:ssa olevan osa sosiaalipolitiikkaa. Epämääräinen aines hoidetaan tieltä pois pistämällä heidät vankilaan: pienestä rikkomuksesta iso tuomio. Ainakin takavuosina Yhdysvalloissa ihmeteltiin, miksi vankimäärä kasvaa, vaikka rikollisuus monilla alueilla on vähentynyt. Syyksi on esitetty, että vankilat ovat bisnestä USA:ssa. Vankilat tarvitsevat asiakkaista ollakseen kannattavia. Tämä selittäisi ainakin osin suuren vankimäärän (kymmenkertainen Suomeen verrattuna).
Mustien prosentuaalinen osuus vankiloissa on hämmentävän korkea. Ainakin yhdessä vaiheessa tuntui siltä, että vankilalla korvattiin köyhien mustien sosiaaliturvaa. Ehkä syvällisemmässä mielessä kysymys on myös yhteiskunnan suhteesta yksilöön. Voidaan lähteä siitä, että vankilatuomio on monissa maissa pelkästään eristävä rangaistus. Toinen vaihtoehto on skandinaavinen malli, jossa ihmiset pyritään ”yhteiskuntakelpoistamaan”, jolloin uusintarikollisuus vähenee. Tämä on iso haaste ja varmaan säästökuurien kohdatessa yhä suurempi ongelma. Itse asiassa juuri tätä kirjoittaessani on julkisuudessa esillä 3-4 vankilan lopettaminen. Ja se, mistä joudutaan henkilökunnan osalta tinkimään on juuri siviiliin valmentaminen. Onko vankiloista tulossa jälleen pelkkiä säilytyspaikkoja? Mitätöimmekö vankeinhoitomallimme esimerkkiluonteen?
Entistä suurempi osa vangeista pyritään sijoittamaan avovankiloihin. Tässä on kaksi näkökohtaa: toisaalta avovankilan odotetaan helpottavan sopeutumista siviiliin ja toinen on sitten tuttu säästötavoite.
Suomen vankeinhoidolla on hyvä maine myös rikollisten keskuudessa. Moni rikokseen sortunut haluaisi kärsiä tuomion Suomessa, jos se vain on mahdollista.
TV:stä tuli vastikään mielenkiintoinen ohjelma, jossa mm. lahjontarikoksista tuomittu Arto Merisalo kertoi vankilakokemuksistaan Suomessa. Pinnalta katsottuna hän antoi kuvan, jossa vankilaa hallitsevat osin vankien itsensä asettamat käyttäytymissäännöt, ja jos ei osaa sopeutua niihin toiset vangit rankaisevat. Myös toisiin vankeihin kohdistuvaa kiristystä ilmenee enemmän tai vähemmän satunnaisesti.
Kokonaisuudessaan Merisalo antoi kuitenkin myönteisen kuvan Suomen vankilaoloista. Vankila-ajan jakautuessa useampaan osaan ja useampaan vankilaan ainakin osa vankeudesta näytti hyvin vapaalta ja seesteiseltä. Erityisen mielenkiitoinen paikka oli vankilan kappeli, jossa vanki saattoi syventyä hengellisten tarpeiden tyydyttämiseen. Vankeinhoidossa on kysymys siitä, miten vankila valmistaa rikollista siviiliin. Onko vankila erityisesti säilytyspaikka vai onko se paikka, jossa voi kehittyä ihmisenä ja ammatillisesti? Neljäkymmentä vuotta sitten muistan TV-ohjelman, jossa haastateltiin Suomen silloin aika epäinhimillisiä vankilaolosuhteita. Kun haastattelija kysyi vanginvartijalta, miksi vangille ei anneta valmiuksia selvitä siviilissä, vaan hänet ensisijaisesti suljettiin yhteiskunnan ulkopuolelle, tuli vastaus, että se juuri oli tarkoituskin.
Voisiko siis suomalainen vankeinhoito-osaaminen olla vientituote? Siihen tarvittaisiin Uschanovin kaipaamia aloitteita johtavilta poliitikoilta. Nyt asia lähinnä vaietaan. Vielä kovempi kysymys: onko meidän taas vesitettävä yksi vahvuutemme säästöjen alttarille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti