Mihin suuntaan Suomen pitäisi kumartaa, entä mihin suuntaan pyllistää? Yhä enemmän tulee esille, että selkä ei pysy suorassa, vaan paniikin vallassa tehdään pakkoliikkeitä.
Meillä alkaa olla kohta sama tilanne kuin aikoinaan Neuvostoliiton kanssa. Nyt ilmansuunta on vaihtunut ja kumarretaan länteen ja syvälle. YYA-sopimuksen aikaan vastenmielinen nöyristely Neuvostoliitolle sai järkyttäviä mittasuhteita.
Miksi Suomen pitää aina olla kallellaan johonkin suuntaan? Miksi se ei voi seistä tukevasti omilla jaloillaan ja piut paut välittää jokaisesta yskähdyksestä, joka maailmalta kuuluu: ”Suomen maine on saanut kolahduksen.”
Tätä vauhtia olemme pian tilanteessa, jossa puheiden pitää olla oikeaoppisia, ja jos ne eivät ole, niin Setä-Samuli rankaisee.
Hälytyskellojen pitäisi soida. Esimerkiksi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Arkady Moshesin käyttämät puheenvuorot ovat hämmästyttäneet ainakin minua. Miksi eduskunnan suurimmaksi osaksi rahoittaman ns. asiantuntijaelimen edustaja arvostelee suorasukaisesti ulkoministeriä maan edun vahingoittamisesta? Suoralta kädeltä hän ilmoittaa, että ulkoministerin lausunto pakotekysymyksen yhteydessä on tehnyt hallaa Suomen maineelle. Tässä alkaa olla samoja piirteitä kuin YYA-sopimuksen aikaan. En tietenkään halua rajoittaa sananvapautta, silloinhan sortuisin samaan kuin Moshes, jota arvostelen, mutta minulla on oikeus olla ottamatta vakavasti tällaisia ns. asiantuntijamielipiteitä ja ulkoministeri on ottanut saman kannan.
Pidän erittäin tärkeänä, että ”paljastui”, että Suomen ulkopoliittisessa johdossa on erilaisia näkemyksiä. Luultavasti totuus tai osatotuus tuli julki vahingon kautta. Julkitullut keskustelu vastaa myös suomalaisten – sekä poliitikkojen että tavallisten kansalaisten - mielipiteitä. Meillä on selvästi erilaisia näkemyksiä pakotteista. Teeskentely samanmielisyydestä ei palvele Suomen etua.
Tämä keskustelu heijastaa laajempia näkemyseroja koskien esim. Natoa. Tässäkään en näe mitään ihmeellistä. Erilaiset näkemykset on tuotu julkisuudessa esille jo aiemmin.
Oli myös tärkeää, että venäläisille välittyi viesti suomalaisten ajatusten kirjosta. Mitä tulee rauhanvälitystehtäviin Ukrainassa, niin jos joku on ottanut nokkiinsa Suomessa käydystä keskustelusta, niin kyllä rauhanvälittäjiä löytyy paikkaamaan Suomen jättämää ainoalaatuiseksi kuviteltua aukkoa!
Mitä tästä opimme? Ensinnäkin ulkopoliittinen linja kanonisoituu helposti jäykäksi ulkopoliittiseksi rakenteeksi, joka ei salli poikkipuolisia mielipiteitä. Tällainen kaavamaisuus ei sovi ulkopoliittisen suunnan määritteeksi tulevaisuudessa. Esimerkiksi Nato-kysymyksessä pitää sallia aito kansalaiskeskustelu.
Toiseksi kankeasta ulkopoliittisesta linjasta voi tulla lyömäase toisinajattelijoita vastaan, kuten YYA-sopimuksen kaudella tapahtui. Vastuullisten henkilöiden pitää olla itsekriittisiä, ettei tällaista pääse tapahtumaan.
Näin pitkällä ei onneksi olla nyt. Erimielisyys Venäjä-pakotteista naamioitiin koodiksi, jonka mukaan hallitus oli täysin yksimielinen pakotteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti