Vladimir Putinin puheenvuoro venäläisille historioitsijoille, jossa hän puolusti ns. Ribbentrop-sopimusta (elokuu 1939) , on herättänyt paljon puhetta ja kohua. Tavanomaiseen tyyliin uutisotsakkeissa on vielä terävöitetty Putinin lausumia ja pyritty kytkemään ne nykypäivään.
Puhe olisi toki saanut jäädä pitämättä. En puolustele sitä millään tavoin, mutta erittelen hiukan. Tulkitsen niin, että puheessa oli hiukan retorinen sävy: kun Venäjää (Neuvostoliittoa) uhataan, se puolustautuu. Olen pyrkinyt näissä blogeissa kyseenalaistamaan itsestään selvyyksinä pidettyjä asioita. On tavallaan pakko, koska uutisoinnista on kadonnut suuri osa objektiivisuuteen pyrkivästä analysoinnista.
Itä-Euroopassa ollaan ärtyneitä, koska kyseinen hyökkäämättömyyssopimus ja erityisesti sen salainen lisäpöytäkirja kohteli kaltoin Puolaa ja Baltian maita, joihin tuolloin - pöytäkirjan mukaan - luettiin myös Suomi. Lisäpöytäkirja on historiassa mistään piittaamattoman voimapolitiikan symboli.
Vaikka läntisen näkemyksen mukaan Putin on tällaisissa lausumissa todella heikoilla, niin tahdon vähän avata tätä asiaa. Otan ensin esille Ulkopoliitisen instituutin aina valppaat tutkijat, jotka kommentoivat herkästi Venäjää koskevaa uutisointia.
Tällä kertaa asialla on virolaistaustainen Krista Raik. Hän toteaa: ”Länsi on viestinyt, ettei se lähde sopimaan mistään etupiirijaosta”. Raikin mielestä etupiiriajattelu on haluttu jättää historiaan. Mitenkähän on? Käsitettä etupiirijako tai -ajattelu ei lännessä käytetä, mutta en yhtään ihmettele, jos Venäjällä Naton etenemistä se rajoille pidetään lännen etupiirin laajentamisena.
Mitä Putin sanoi? Olen mediatietojen varassa, joten kommentoin tällä varauksella. Putin totesi, että ”tutkimus on osoittanut , että sellaiset metodit (etupiirit) ovat osa tuon ajan ulkopolitiikkaa”. Tässä ei varmaankaan ole erityistä huomautettavaa, sillä toisen maailmansodan alla turvallisuusajattelu Saksan aggressiivisten toimien takia muuttui. Ainakin minun saamani tiedon mukaan Putin liitti huomionsa tuon ajan poliittiseen logiikkaan, eikä mihinkään muuhun.
Selvää on, että Venäjä pelkäsi Saksan hyökkäystä, eikä ollut valmis vastaanottamaan sitä ainakaan syksyllä 1939. Toisaalta myöskään Saksalla ei ollut valmiutta hyökätä Venäjän kimppuun. Molemmille sopi hyökkäämättömyyssopimus. Lisäpöytäkirja on räikeä loikkaus itsenäistä Puolaa ja itsenäisiä Baltian maita kohtaan (ml. Suomi). Suurvaltapolitiikalla haluttiin uhrata pikkuvaltiot suurvaltojen turvallisuuden alttarille.
Putinin puheenvuoron ratkaiseva lause kuului tietojeni mukaan seuraavasti: ”Mitä väärää siinä on, jos Neuvostoliitto ei halunnut taistella?” Tässäpä pohdittavaa. Venäjä ei oikeastikaan halunnut taistella Saksaa vastaan (mutta Suomea vastaan kyllä ja Saksa Puolaa vastaan), ei ainakaan tuossa vaiheessa. Lausahduksella Putin osoitti hyväksyvänsä Neuvostoliiton menettelytavan.
Suursodan kynnyksellä sodan uhan logiikka toimii omalla tavallaan. Pikkuvaltiot joutuvat usein suurvaltojen etujen jaon välikappaleiksi. Putin lähtee puheenvuorossaan puolustuksellisesta asetelmasta. Neuvostoliitto ei halunnut sotaa, mutta se tulkitsi Saksan haluavan sitä ennemmin tai myöhemmin. Siksi sille sopi keskinäinen sopimus. Sille, että pikkuvaltiot jauhautuivat tässä rikollisessa sopimuksessa pirstaleiksi ei tietenkään annettu mitään arvoa. Putin kanta on selvä: sopimus oli puolustuksellinen.
Miksi sitten lisäpöytäkirjaan sidottiin pienten valtioiden kohtalo? Siksi, että Venäjä ei luottanut pieniin valtioihin, että ne pystyisivät puolustamaan oman valtionsa aluetta suurvalta-Saksaa vastaan. Venäjä pelkäsi, että näiden maiden aluetta käytetään hyväksi hyökättäessä Neuvostoliiton kimppuun. Siksi piti saada etelässä rajat vastakkain Saksan kanssa ja muodostaa tulppa Saksan etenemiselle Suomen kautta. Suomea koskevan ajatuksen esitti jo Boris Jartsev vuosien 1938-39 salaisessa diplomatiassa, joka osoitti, että Stalin ja Molotov olivat hajulla Saksan pyrkimyksistä jo hyvissä ajoin.
Hyökkäämättömyyssopimus ei estänyt ennakoidun uhan toteutumista. Saksa hyökkäsi Baltian alueiden ja Puolan kautta, kun ne sijaitsivat suoraan Berliini-Moskova -linjalla. Ero läntisen ajattelun ja Putinin ajattelun välillä on tietenkin se, että lännessä vuoden 1939 etupiirisopimus on koko ajan jyrkästi tuomittu. Putin ei sitä halua tehdä, vaan kuvaa sopimuksen oikeutusta välttämättömänä turvallisuustakeena.
Monet pyrkivät kytkemään hyökkäämättömyyssopimuksen ja Putinin tokaisut tämän päivän kontekstiin. Konkreettisesti se ei onnistu, koska Venäjältä puuttuu sopimuskumppani. Kiina sopimuskumppanina taitaa olla liian kaukaa haettu….
Eri asia on, että jo pelkkä etupiiriajattelun koetaan lännessä luotaantyöntävältä. Sen käyttö hyväksyttävänä osana valtakuntien turvallisuusajattelua ei käy. Lisäksi on selvää, että lännessä pelätään uuden etupiiriajattelun leviämistä. Mutta silloin tullaan kiistaan, mikä on Naton leviämisen funktio. Etupiirit näyttävät kohdanneen Ukrainassa.
Putinin ajattelun muuttuminen käy ilmi Helsingin Sanomien artikkelissa ”Ujo uudistaja jakaa nyt Eurooppaa” (9.11.2014), jossa kerrataan Putinin vuonna 2001 antamaa haastattelua Helsingin Sanomille. Silloin hän sanoi: ”Kaikki meidän ponnistelumme tähtäävät nyt siihen, ettei Euroopassa olisi minkäänlaisia jakolinjoja”.
Ajattelutavan muutos on aivan selkeä. Rohkea tulkinta muutoksesta voisi olla seuraava: Putin nosti venäläisten elintasoa jättiharppauksin 2000-luvun vaihteesta lähtien. Kuitenkin ihmiset vaativat lopulta enemmän kuin pelkästään kohtuullista toimeentuloa, he vaativat esimerkiksi demokraattisten oikeuksien laajentamista. Vuoden 2011 duuman epärehellisten vaalien aikaan Putinin suosio oli alhaisimmillaan. Duuman vaalien jälkeen hän ryhtyi - omaa kannatusta nostaakseen - voimakkaasti korostamaan nationalismia, venäläistä arvopohjaa ja länsivastaisuutta.
Lännelle kärsityt tappiot (Naton ja EU:n laajeneminen) nostettiin tikun nokkaan ja lännen pysäyttämispaikaksi valittiin Ukraina – eikä missään tapauksessa yllättäen. Selityksiä on varmaan muitakin: Venäjällä on nyt enemmän itsevarmuutta kuin 1990-luvulla tai 2000-luvun alussa ja ne venäläiset tahot, jotka ovat kokeneet menneet vuosikymmenet menetyksinä ovat nostaneet profiilia.
Etupiiriajattelun paluu on yksi – mutta vain yksi – mahdollinen tulevaisuuden trendi euraasialaisissa suhteissa. Selvältä näyttää, että rauhanomaiseen ratkaisuun ei päästä, jos Venäjän intressejä ei huomioida tavalla tai toisella – olivatpa ne lännelle kuinka haasteellisia tahansa.
Putinin ,meillä vaijettu valdain puhe on korulauseetonta analyysiä maailman tilasta,sen yksinapaisen järjestyksen murtumisesta, läntisten resurssien huvetessa julkisella puolella sekä ilmeisestä haluttomuudesta pitää julkisia yhteiskuntarakenteeita pystyssä. Uutisviestinnän ja viihdemaailman kautta massojen silmille luodaan marginaalisista mutta myyvistä uhkakuvista todellisia mörköjä. Kun katsoo RTn uutisia huomaa eron niissä ollaan taisteluiden ja mellakoiden keskellä,kun meillä näytetään tapahtumia sivusta ja ainoastaan siistittyjä seurauksia. Vääristävä peili joka meillä näytää kieroutuneen kuvan varsinkin venäjästä on sen seuraaminen neuvostoliittoprisman kautta. Esimerkiksi puheet venäjän mafiasta ovat taas yleistyneet, siinä ilmiössä yhdistyivät läntiset pelkotilat idän mysteerin johdosta sekä aitojen kommunismiin uskovien perus venäläisten pelko uutta yrittäjä sukupolvea kohtaan. Kuvaava on puhe Tambovin mafiasta,kun tuolla alueella vallankumouksen aikana ja sen jälkeen olivoimakas sosiaalivallankumouksellisen antonovin karisman ympärille muodostunut kultti bolsheviikit aloittivat sen yritteliäisyyden leimaamisen mafiameinigiksi.Vaikka turvallisuuden tunteemme heikkenee lisi maailmaa katsottava useiden ikkunoiden kautta, siksi kummastelen päättäjiemme nyreyttä samaisen rt toiminnan aloittamiseksi mys suomen kielellä.
VastaaPoista