Tähyilin pimeälle taivaalle niin kuin monet muutkin 1950-luvun lopulla löytääkseni pienen valopisteen. Ihan en tainnut ymmärtää, mistä oli kysymys, mutta tärkeää oli katsoa samaan suuntaan kuin muutkin.
Ensimmäinen Sputnik (syksyllä 1957) hämmensi mieliä ja herätti pelonsekaisia tuntemuksia varsinkin Yhdysvalloissa. Jos tekokuu lensi taivaalla, eikö siitä ollut lyhyt matka mannertenvälisiin ohjuksiin?
Nyt on jälleen sama tilanne. Venäjän valtiollinen tietotoimisto on ilmoittanut avaavansa yhden toimipisteistään Helsinkiin. On jälleen aika ruveta katsomaan Sputnikin suuntaan ja miettiä mitä näkyy. Tarkastelen aihetta kapeasta ikkunasta, jännittyneen kansainvälisen tilanteen näkökulmasta.
Kieltämättä, kun kuulin asiasta ensimmäisen kerran ajattelin, että sieltä se kaksikärkiohjus (indoktrinaatio + manipulaatio) rupeaa syöksemään viestiä meidän päällemme.
Toisella mietinnällä tuli mieleen, että mitäpä tuosta, en usko, että suomalaisia kiinnostaa, onhan venäläinen propaganda tunnetusti niin räikeää, että kiinnostus lakkaa pikaisesti. Kolmannella mietinnällä päädyin ajatukseen, että tässä on jälleen meille suomalaisille silmienavausmahdollisuus osoittaa itseluottamusta ja itsevarmuutta kohdata vinoutunut vastapuolen/ystävän viesti. Kyllä me pystymme omalla argumentoinnillamme kohtaamaan tällaiset sputnikit.
Mutta sitten tuli neljäs mietintä. Mihin väitetty uusi kylmä sota perustuu? Siihen, että molemmin puolin osapuolijaon mukaisesti ryhmittäydytään kaikilla elämänalueilla toisiamme vastaan. Vastapuolta ei väitetysti kannata kuunnella, koska sieltähän tulee pelkkää propagandaa.
Entä jos kuitenkin kuunnellaan ainakin aluksi, mihin toinen osapuoli perustaa uutisointinsa? Kuulen, kuinka joku jo sanoo, että juuri tuohon ne pyrkivät, pikkusormi on annettu, kohta viedään koko käsi. Hyödyllinen idiootti on koukussa.
Ehkä ei kannata spekuloida pidemmälle, mitä tästä seuraa, vaan pohtia tiedonvälitystä hiukan yleisemmällä tasolla.
Olen miettinyt tätä tiedonvälityksen yksipuolisuutta viime aikoina. Olen monesti väittänyt, että objektiivisuuden tavoittelusta on tietoisesti luovuttu. ”Kaikki” on propagandaa, vain eri asteista! Läntiset tiedotusvälineet ovat sokaistuneet omasta erinomaisuudestaan osoittaessaan helpon tuntuisesti, kuinka venäläiset ovat autoritäärisyydessään ja aggressiivisuudessaan perustavalla tavalla väärässä.
Sitten tulee vastareaktio: onko tunkeutuminen Venäjän iholle kaikilta osin ollut perusteltua? Entä Tsekinmaalle aiotut ohjukset tässä taannoin? Onko lännessä ollut puhtaat jauhot, kun on levittäydytty yhä pidemmälle itään? Tueksi löytyy hyvä pointti: nämä valtiot Itä-Euroopassa ovat itse halunneet kuulua länteen aina sotilasliittoa myöten. Sitä paitsi historia on niiden puolella. Sortovaltaa vastaan halutaan aseistautua, ettei kaikki paha toistu. Kieltämättä kovan luokan perusteita.
Inhorealisti sanoisi kuitenkin, että kaikki eteneminen itään tuskin on ollut hyvää tarkoittavaa. Sitä paitsi se ei ole oleellista, millä mielellä on edetty itään. Kysymys on siitä, miltä se on vaikuttanut idästä käsin. How does it feel? Mielestäni presidentti Niinistö totesi varsin objektiivisesti puheessaan vastikään maanpuolustuskurssilaisille: ”Tämä kehitys (Ukrainassa) oli kuitenkin pahassa ristiriidassa sen kanssa, miten Ukrainan itänaapuri Venäjä asiat näki ja omat etunsa punnitsi. Moskovasta katsottuna EU:n kanssa solmittava sopimus (assosiaatiosopimus) näyttäytyi Ukrainan siirtymänä kohti Eurooppaa, sen yhteiskuntamallia ja vaikutuspiiriä, ja siten Venäjän intressien vastaisena.”
Vaikka useimmat (kuten minä) säilyttävätkin kannan, että Venäjä on menetellyt rikollisesti Ukrainassa, on ehkä syytä kuunnella, miten venäläiset argumentoivat puuhiaan. Ehkä tässä on yksi funktio Sputnikille.
Tietenkin tässä on tämä tasapuolisuusongelma: samaan aikaan, kun Venäjä perustaa toimituksia ympäri maailmaa (käyttäen hyväkseen läntistä tiedonvälityksen vapautta), se yrittää hankaloittaa mahdollisimman paljon läntisten tiedotusvälineiden sijoittumista Venäjälle.
Ehkä asia on nähtävä niin, että Venäjän eskalaation argumentit ovat olleet nyt läntisten arvioiden varassa. Olisiko syytä kuunnella venäläisten omia arvioita heiltä itseltään. Toki Venäjältä välittyy tietoja nytkin venäläisten omana tulkintana ja on käynyt ilmi, että tiedonvälitys on käsittämättömän yksipuolista. Mutta entä jos länteen sijoitettavat toimitukset ovat oppineet jotain: ei täällä kannata harjoittaa poliittista indoktrinaatiota, vaan pyrkiä älyllisesti perustelemaan tekemisiään.
Jos Sputnik lähtee vääristelemään haastateltavien mielipiteitä tai irrottamaan mielipiteet asiayhteydestä ollaan tuhoisalla tiellä. Tietoimisto kompromettoi itse itsensä tällä tiedotuslinjalla.
Yhteenvetona voisi todeta, että asetun alussa esitettyjen ”mietintöjen” kolme ja neljä kannalle: kyllä meillä pitää olla itseluottamusta kuunnella myös vastapuolen perusteluita, vaikka ne eivät kovin analyyttisiltä kuulostaisikaan.
Olemme menettämässä mahdollisuuden käydä avointa keskustelua maailmasta,kun meidän yleinen tavallista rahvasta koskettava informaatio yksipuolistuu pelkän markkinaliberalistisen informaation alaiseksi, kaikki tieto täytyy saada mahdollisimman helposti ja yksinkertaisesti,sitten panikoidaan hysteeristen lööppien vaikutuksesta. Ukrainan kriisin oikea opetus pitäisi maamme turvallisuuden näkökulmasta olla hajautetun yhteiskunnan turvallisuus poliittinen näkökohta. Ruokahuoltomme lämmityksemme ja yleinen järjestys ovat menetetyt seuraavan suuremman rähinän aikana ja tämä on varmaankin venäjän johdon ymmärryksessä. Europpalaisten kuluttaja kansalaisten kohtalo on ankea kun olemme todella uusavuttomia ja viidennen syömättömän aterian jälkeen meistä kuoriutuu alkukantainen peto esiin joka on saanut oppinsa rentouttavan väkivaltaviihteen kautta. Eero Paloheimon teos Suomi mahdollinen maa olisi turvallisuus poliittisen keskustelun näkökulmasta hyödyllistä luettevaa.
VastaaPoista