Punamulta 2.0

Tulevan hallituksen pohjaa on ruvettu spekuloimaan tavan mukaan hyvissä ajoin, vaikka se häiritsee istuvan hallituksen työtä. Yhtenä vaihtoehtona – joskaan ei todennäköisimpänä – on pidetty klassista punamultapohjaa. Pohditaanpa asiaa tarkemmin ottamatta kuitenkaan kantaa hallitusvaihtoehtojen paremmuuteen.

Ensin taustaa…..

Länsimainen hyvinvointiyhteiskunta on kovassa puristuksessa. Aiemmin säälitellyistä ”kehitysmaista” monet ovat ”kehittyvinä” maina heittäneet haasteen kehittyneille länsimaille ja hyvällä menestyksellä. Tietenkin esimerkiksi monet Afrikan maat ovat ns. epäonnistuneita valtioita ja jotkut muut ovat vasta nousussa kohti siedettäviä elinoloja. Myös autoritääriset ratkaisut ovat voittaneet alaa.

Japanin esimerkki tarjosi monelle maalle mainion tavoitteen aikoinaan. Perässä ovat seuranneet Taiwan, Etelä-Korea, Kiina….. ja ehkä saamme nähdä joskus Vietnamin kaltaisen maan nousun.

Tämän päivän haasteena on monien Länsi-Euroopan maiden osalta tehotuotannon siirtyminen Aasiaan ja oman ”valmiin” hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksen vaikeutuminen. Suurimmassa pinteessä ovat olleet kansallisvaltioiden sisällä vasemmistopuolueet, koska niiden katsotaan olevan nykyisen järjestelmän takuutahoina ja jopa luojina. Ratkaisuna monissa maissa on ollut maltillisen vasemmiston yhteistyö oikeiston puolueiden kanssa. Se on syönyt vasemmiston kannatusta, koska sillä ei ole ollut enää tarjota ”omaa” vaihtoehtoa. Useimmat länsimaat ovat toteuttavat kompromissina sosiaalista markkinataloutta eriasteisina versioina, poikkeuksena ehkä anglosaksiset valtiot.

Globaalisti toimiva maailmantalous on ollut hurja haaste ja on saanut monet demokratiat hakemaan tukea toisistaan erilaisine yhteenliittymineen. Tähän palataan tuonnempana. Tämä lyhyt kartoitus on piirretty kevyin vedoin eikä tietenkään ole kuin häivähdys toteutuneesta. Sen on kuitenkin tarkoitus toimia taustana niille pohdinnoille, joilla pyrin löytämään erään vaihtoehdon kotimaan politiikan ”nykymenolle”. Taustaselvitys on ollut paikallaan myös sen takia, että punamulta on historiassa edellyttänyt toimivaa taloutta, kansanvaltaista järjestelmää ja ns. jakovaraa.

Nykymeno on eräänlainen rimpuileva versio vanhasta demokraattisesta hyvinvointiyhteiskunnasta. Haahuilu on saanut monet epätoivoisiksi ja joka tapauksessa turhautuneiksi: tulisi joku ja räjäyttäisi vanhan mallin kappaleiksi tai ainakin dramaattisesti muuttaisi järjestelmää. Tästä vaikeudet alkavatkin, koska haasteeksi tulee, minkä vaihtoehdon nimiin vannotaan. Ehkä kuitenkin vasemmistolaisen vaihtoehdon neuvottomuus on silmiinpistävää – ei ole selvää reittiä osoitettuna. Niinpä on ajelehdittu erilaisten koalitioiden kautta eteenpäin.

Oikealla sivustalla on kehitetty oppeja, joita on otettu käyttöön maailmalla, kuka laajemmin, kuka suppeammin. Katson, että uusliberalistinen rahamarkkinoiden vapauttaminen, tarjonnan taloustiede, tehokkaiden markkinoiden teoria ja valumatalous (trickle-down economics) ovat kaikki uuden kapitalismin tarjoamia ratkaisumalleja, joita on testattu viime vuosikymmeninä. On väärin sanoa, että nämä ovat osa perinteistä konservatismia. Pikemminkin on käynyt niin, että ne ovat tunkeutuneet konservatismin sisälle ja aiheuttaneet suunnattoman määrän sekaannusta ”vanhoillisten” sisällä. Thatcherismin ja reaganilaisuuden ihanne oli ”pieni valtio”. Traditionaaliselle konservatismille valtio taas oli symbolinen, suuri isähahmo. Se oli vertauskuvallisesti ”pää”, jonka varaan yhteiskunta rakentui. Sama valtio- tai yhteiskuntakeskeisyys oli ominaista myös vasemmalla. Yhdessä perinteinen maltillinen vasemmisto ja maltillinen konservatismi muodostivat symmetrisen yhteiskuntamallin, joka toimi vaihtelevalla menestyksellä useita vuosikymmeniä, voidaan jopa sanoa, että aina Bismarckista ja 1880-luvulta lähtien.

Yhtenä ratkaisuna nykyisten ja tulevien ongelmien voittamiseksi näen, että nämä voimat löytäisivät toisensa. Vasemmisto ja konservatismi täydensivät aiemmin toisiaan, kun konservatiivien vaalima ulkoinen ja sisäinen turvallisuus kohtasivat vasemmistolaisen tuloerojen kaventamiseen ja sosiaalisen lainsäädännön kehittäminen perustuvan yhteiskuntakehityksen mallin. Kysymys oli teesi-antiteesi -rakenteesta johon osapuolet sovittautuivat yhteiskuntarauhan aikaansaamiseksi. Asevelisosialistit ja konservatiivit löysivät aikanaan toisensa tästä yhtälöstä.

Entä jos punamulta herätettäisiin henkiin keveistä mullistaan?

Lähtisin liikkeelle äärimmäisen pelkistetystä asetelmasta, eräänlaisesta punamultapäivityksestä, jossa mukana olisivat maltilliset konservatiivit ja maltillinen vasemmisto. Tämä vaihtoehto sulkisi ulos kovan oikeistopolitiikan ja vastaavasti kovan vasemmistopolitiikan.

Asetelma vaatisi vuoden 1903 sosialidemokraattien ohjelman päivityksen nykyaikaa vastaavaksi. Vastaavasti ohjelma vaatisi ”pääoma ilman isänmaata” -reseptin kriittisen tarkastelun. Suomi on liian pieni yksikkö maailmantaloudessa, jotta se pärjäisi globaalin kapitalismin hyökyaalloissa, vaikka Nokia-menestys hetkeksi saikin meidät luulemaan jotain muuta. Nykymenolla meistä on kovaa vauhtia tulossa tytäryhtiötalous. Tälle voimalle pitäisi luoda vastavoima, joka käytännössä merkitsisi yhteiskunnan (valtion) paluuta merkittäväksi omistajaksi tai joka tapauksessa elinkeinoelämän kummisedäksi. Tähän ajatukseen sisältyy konfliktimahdollisuus, koska varsinkin vasemmalla valtio-omisteisuus on arvo sinänsä. Toisaalta on paljon konservatiivisia voimia, jotka haluaisivat, että investointivaraa syntyisi valtioyhtiöiden osakkeita myymällä. Tästä löytynee kompromissi kohtuullisin voimainponnistuksin.

Kuulostaa ehkä hiukan kohtalonomaiselta todeta, että pääomalla olisi tässä mallissa isänmaa.

Edellä kuvatulla konservatiivien ja vasemmiston yhteistyöajattelulla on paljon kritisoijia. Jotkut katsovat, että se on vanhanaikainen järjestelmä, koska siinä valtion rooli on liian keskeinen. Heille heittäisin esimerkiksi Etelä-Korean menestyksen, joka on pitkälti valtiokeskeisen markkinatalouden aikaansaannos.

Yksi kipukynnyksistä olisi suhtautuminen kansainväliseen yhteistyöhön. Todennäköisesti lopputulema olisi EU-yhteistyön jatkaminen, mutta kriittisten äänien saattelemana. Luokan kiltein oppilas muuttuisi itsekkäämmäksi omien etujen ajajaksi. Kansallisvaltioajattelu vahvistuisi, mutta sen rinnalla kansainvälistä yhteistyötä jatkettaisiin voimaperäisesti.

Puolustuksessa nojattaisiin omiin vahvoihin puolustusvoimiin asevelvollisuusarmeijoineen. Puolustusyhteistyö olisi lähialueyhteistyötä. Liittoutumattomuus olisi vahva periaate näkyvissä olevan tulevaisuuden ajaksi.

Uusi punamulta tähtäisi liberaalin demokratian periaatteiden säilyttämiseen yhteiskunnallisten tavoitteiden airueena. Uusi ”ison pään” (vahva valtio) malli ei merkitsisi autoritäärisyyden lisäämistä, vaan päinvastoin kansanäänestystyyppisten ratkaisujen valmistelemista sähköisin keinoin. Tavoitteena olisi nykyistä suorempi demokratia säilyttäen kuitenkin keskeiset osat nykyisestä edustuksellisesta demokratiasta.

Tavoitteena olisi koko maan säilyttäminen asuttuna. Se ei onnistu ilman valtion vahvaa osallistumista elinkeinojen kehittämiseen ja aluepolitiikkaan.

Ongelmaksi koettu eriarvoistumiskehitys saisi uudessa punamullassa erityishuomion. Tärkeintä ei olisi bruttotulojen jatkuva nousu, vaan nettotulojen ostovoiman lisääminen yhteiskuntasopimukseen perustuen. Koska päivitettävä hyvinvointiyhteiskunta olisi muunnos nykyisestä edellyttäisi se luottamusilmapiirin luomista hallituksen sisällä. Se ei voisi merkitä vanhanaikaisen sinulle-minulle -etujen jaon (jakovara) palauttamista. Sitä tuskin muutenkaan tapahtuisi, koska jaettavaa ei juurikaan ole. Valtiontalouden liikkumavaran jakamisesta on siirrytty velkojen jakamiseen.

Keskeinen verotuksellinen muutos olisi pääomatulojen ja palkkatulojen verotuksen välisen eron supistaminen. Veropolitiikan muutokset olisivat kokonaisuudessaan maltillisia. Uusien erityisesti kuntien palveluja lisäävien lakien säätämisessä oltaisiin pidättyviä. Mahdollisesti pieni osa pääomatulojen verosta siirrettäisiin kunnille.

Uusi haaste ja koekenttä punamullalle olisi pienyrittäjyyden tukeminen osana yhteiskuntasopimusta. Pienyrittäjyys on tätä nykyä eräänlainen kansanliike, jota vasemmisto ei voi sivuuttaa.

Mahtipontisia henkilöstöleikkauksia ei toteutettaisi, koska niillä vahingoitettaisiin taloutta. Suhtautuminen julkisen sektorin alijäämään ja julkisen velan tasoon olisi käytännöllinen, ei periaatteellinen. Punamulta investoisi ensisijaisesti kasvuun.

Haasteeksi jäisivät varmaankin suhtautuminen monikulttuurisuuteen, ympäristöasioihin, seksuaalivähemmistöihin, aborttikysymykseen jne. Mikään näistä kysymyksistä ei olisi kuitenkaan kynnyskysymys punamultayhteistyössä.

Konsensuksen vastaisuus on voittanut alaa viime vuosina. Ristiriidat ovat olleet näkyvällä tavalla esillä. Jäljet pelottavat. Punamulta 2.0:n tavoitteena olisi konsensushenkisyyden vahvistaminen, jotta päätöksenteko olisi vakaampaa.