Aamuviideltä vallitsee täydellinen hiljaisuus, menen laiturille ja lähestyn sen levennettyä päätyä. Arvelen, että paras tapa valokuvata on viistosti kohti aamuaurinkoa. Usva loittonee sitä mukaa, kun sitä lähestyy. Silti en näe vastarannan metsää.
Tiedän, että usvan takana vastarannalla on 88-vuotias mies. Hän on valinnut paikakseen mökkinsä miltei koko kesäksi. Käyn joskus kuuntelemassa tarinoita. Jotkut niistä kuullostavat uskomattomilta, mutta en anna sen häiritä.
Tajuan, että tässä on vielä vanhaa mökkielämän tuntua, joka loittonee meistä kovaa vauhtia. Se on puurtamista, mutta on se myös viipyilyä, tulevan mietiskelyä. Kun soutelee tai ajaa hiljalleen moottoriveneellä pitkin rantoja – ei liian lähellä, koska se olisi tungettelevaa, vaan sopivan matkan päästä - huomaan, että mökeillä ei ole ketään. Missä he ovat? Päättelen, että ihmiset ovat aivan liian kiireisiä viipyäkseen rannalla kovin monta päivää kerrallaan.
Edellisenä iltana naapurin mökillä oli saunottu ”pitkän kaavan mukaan”. Itseenikin se on tarttunut: ainakin kaksi pitkää jäähyä tai uintia….ja saunan päälle pitkiä lukutuokioita, kunnes aivan luonnostaan uni tulee silmään.
Eilen, ennen nukkumaanmenoa päätin käydä ulkona elokuun leppeässä, pimenevässä illassa. Sytytin pihavalot, menin rantaan ja kävelin laituria pitkin. Myös vastarannalla piha- tai mökkivalot syttyivät… samat neljä valopilkkua, kuten ennenkin. Sillanpääläistä pohdintaa… mitähän vastarannalla oli tänäänkin puuhattu, olivatkohan pihan rantaan vievät portaat valmistuneet….
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti