Olin kuuntelemassa kotikuntani valtuuston iltakoulua, jonka aiheena oli ”Kunta ja yrittäjät yhdessä Mäntsälän elinvoimaa turvaamassa”. Kysyttiin, miksi palvelusetelihanke ja yrittäjyysvaikutusten arviointi ovat edenneet niin hitaasti kunnassamme. Vastaisin tähän seuraavalla tavalla: Ensinnäkin, vaikka kunnan organisaatio on fyysisesti suhteellisen matala, on sille henkisesti luonteenomaista syvyysulottuvuus, johon hyvätkin esitykset uppoavat. Niitä voidaan nostaa hetkittäin korkeammalle ja siinä onnistutaankin johonkin mittaan saakka, mutta sitten asia painuu jälleen alaspäin eteenpäin vietävien asioiden listalla. Haasteelliset esitykset tahtovat jäädä vellomaan syviin vesiin. Kysymys ei ole siis aktiivisesta vastarinnasta, vaan pikemminkin passiivisesta priorisoinnista.
Kysymys on myös henkilöistä. Tarvitaan oikealla tavalla palavasieluisia ihmisiä edistämään asioita. Ns. virkamiesmäisyys ei riitä. Kysymys on taitolajista: henkilön, joka haluaa tärkeää asiaansa eteenpäin täytyy toimia tahdikkaasti, ei liian innokkaasti, mutta kuitenkin päättäväisesti. Tässä on siis kysymys henkilöstä, joka uskaltaa panna itsensä likoon.
Vielä kiinnittäisin huomiota kunnan palvelujen korostuneeseen sektoroitumiseen. Sektorit ovat sinänsä hyviä asioiden järkkymättömän eteenpäin viemisen kannalta, mutta haasteellisempien hankkeiden osalta yhteistyövaateet kasvavat. Sektoroitumisen tunnusomainen piirre ovat vahvat sektorijohtajat. Näiden reviireille ei hevillä mennä, ei ylhäältä eikä alhaalta. Monet haastavat hankkeet vaativat aktiivista sektorirajojen ylittämistä. Voisi sanoa, että hallinto toimii niin junamaisen varmasti, että rutiinista poikkeavat irtiotot eivät välttämättä onnistu. Paradoksaalisesti järjestelmä ei kaikilta osin toimi, koska se toimii niin hyvin!
Toinen aihe valtuustoillassa koski kuljetusalan yritysten tontteja: kotikuntani on kuljetusyritysten pitäjä. Kuljetusyrityksiä on ainakin 70 kappaletta. Kun tällainen yritys pyrkii ostamaan tontin on edessä monenlaisia haasteita. Kunnan tavoitteena on ostaa maata edullisesti ja myydä sitä jalostettuna järkevällä hinnalla. Yrittäjä haluaisi rakentaa parkkialueen ja huoltohallin kalustolleen. Kysymys on usein vähän työllistävistä yrityksistä. Helposti käy niin, että maa kumipyörien alla on liian kallista, jotta sitä voitaisiin luovuttaa pelkäksi parkkipaikaksi. Toisaalta kuljetusalan yritykset pysäköivät ajoneuvonsa usein tiepuoleen, joka sekään ei ole hyvä ratkaisu. Ratkaisu voisi löytyä yritysten yhteisestä parkkialueesta, joka varustetaan aitauksella ja jonne hankitaan tarvittava vartiointi. Jos tarvitaan kaluston huoltohalli, olisi ehkä syytä pyrkiä muodostamaan yritysten yhteenliittymä, joka lähestyy kuntaa. Voidaan myös ajatella, että maanomistaja X, jolla on omaa kuljetuskalustoa, vuokraa tontiltaan ajoneuvojen parkkitilaa.
Kolmas aihe koski tarjouksia kunnan hankkeisiin: olisi hienoa, jos pienet yritykset keskenään saisivat sovittua yhteisen tarjouksen tekemisen johonkin kunnan tarjouskilpaan. Suomessa on vahva yksinyrittämisen kulttuuri, joka on haaste tällaisille pyrinnöille. Tarjousta tekevien yritysten intressien yhteensovittaminen on erittäin vaativaa. Parasta olisi, että tarjousta tekevät yritykset ryhmittyvät yhden johtavan yrityksen taakse. Tämä edellyttää hyvää valmistelua ja keskinäistä luottamusta.
Muistan tapauksen, jossa muutamat yritykset pyrkivät yhteisellä hankkeella saamaan itselleen tilat. Hyvästä hengestä huolimatta vaikeuksia alkoi vähitellen kasaantua hankkeen ylle ja seurauksena oli epäonnistuminen. Miten hanke onnistuisi? Suuri rakennusyritys otti haasteekseen rakentaa yritystalon, hankki pääomasijoittajan taakseen ja rakensi hallin riskillä yhden asiakkaan varassa. Hyvällä yhteistyöllä hankittiin toinen ja kolmas asiakas. Koko prosessi kesti 2-3 vuotta. Jos jokin pieni yritys lähtee vetämään tällaista hanketta, resurssit (rakennusaikainen rahoitus, tyhjien tilojen sietäminen rakennuksen valmistuttua) loppuvat helposti kesken.
”Kunnan kiinteistö Oy” ei myöskään tänä päivänä ole erityisen houkutteleva ratkaisu. Rahaa saa pankeista matalilla koroilla, jos ja kun luottoa löytyy. Yhteenvetona edellä olevasta voisi todeta, että kuntaorganisaation tulisi nähdä kunnan elinkeinotoiminta elinvoiman lähteenä. Onnistuessaan elinkeinotoiminta luo kaikkia tahoja hyödyttäviä resursseja. Edellä mainittu sektoroituminen luo kuitenkin kuvaa, jossa elinkeinotoiminta on ikään kuin kylkiäisenä kunnan toiminnassa.
Yritysalueet eivät välttämättä ”rintamailla” ole olleet kaavoitusihmisten suosiossa. Jokaisessa kaavoitusalan ihmisessä asuu pieni arkkitehti, joka haluaisi piirtää kaavan uudelle uljaalle omakotitaloalueelle. Tämän rinnalla yritystilat edustavat hiukan liioitellen sanottuna peltihalleja. Pahimmassa tauksessa yritykset sotkevat hienon miljöön. Onneksi tässä asennoitumisessa on tapahtunut parannusta.
Kotikuntani työttömyys on tällä hetkellä - taantuman keskellä - 5,9 prosenttia (toiseksi alhaisin Uudenmaan Ely-keskuksen alueella). Ehkä 95 prosenttia Suomen kunnista toivoisi pääsevänsä tähän työllisyys-tilanteeseen. Hyvä työllisyys on kaiken perusta. Tämä on hyvä muistaa, kun ajatellaan 1990-luvun alkua jolloin työttömyys nousi 20 prosenttiin ja kunnan työntekijämäärä aleni 860:stä 680:een (joista irtisanomisia 118).
Mikään ei ole yrityskontakteissa tärkeämpää kuin kuntakonsernin yhteistyö. Lopputulos on varmasti parempi kuin osiensa summa. Kuntaemon osaset ovat tässä yhteistyössä selkäranka, jonka varaan voi rakentaa melkeinpä minkälaisia unelmia tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti