Älyköt ja populismi

Suhtautuminen Donald Trumpin voittoon jakaa älymystöä. On niitä (varsinkin Yhdysvalloissa), jotka ovat kannattaneet ”Movement Conservatismin” vallankumousta pitkään. He ovat Trumpin takana tai ainakin kuvittelevat olevansa. Toisen ryhmän muodostavat ne, jotka ovat suhtautuneet kriittisesti tai kauhistuneesti Trumpin voittoon. Lisäksi on niitä, jotka arpovat mielessään, mitä mieltä he voisivat olla.

Vaalien jälkeen on ilmennyt mielipiteiden muutosta siihen suuntaan, että Trumpille vaalien edellä rukkaset antaneet tahot ovat opportunistisesti kääntämässä kelkkaansa ja ovat enemmän tai vähemmän valmiit hyväksymään Trumpin ja jopa liittoutumaan hänen kanssaan.

Puutun seuraavassa paitsi Trumpin vakiintuneiden kannattajien mielipiteisiin niin erityisesti takinkääntäjien mielipiteisiin, koska vastaavaa on historian kuluessa koettu monta kertaa aiemminkin. Esimerkiksi Suomessa Lapuan liike oli anti-intellektuaalinen kansanliike, joka alun perin ei herättänyt myötätuntoa älyköissä. Kai Donner oli varmaankin tunnetuin intellektuelli, joka asettui liikkeen taakse. Lapualaisten paras kausi kesti niin lyhyen aikaa, että laajempaa älykköliikettä ei ehditty nähdä.

Lännessä (sekä USA:ssa että Euroopassa) monet älyköt tunsivat 1930-luvulla suurta myötätuntoa työläisvaltio Neuvostoliittoa kohtaan. Stalin otti kaiken irti näistä Leninin (väitetysti) jo aikoinaan pilkkaamista ”hyödyllisistä idiooteista”. Albert Einstein ilmoittautui hänkin sosialismin suosijaksi. Eivät nämä älyköt viehättyneet tietenkään Stalinin väkivallasta (josta he eivät tienneet, tai jota he aluksi joko vähättelivät tai sitten ummistivat siltä silmänsä), vaan siitä lupauksesta, jonka maailman ensimmäinen sosialistinen valtio antoi.

Vaalien lopputuloksen yllätyksellisyydestä johtuen monet Trumpin vastustajat heräsivät myöhäisessä vaiheessa tapahtuneeseen. Niinpä aiheutui melkoisen sekasortoinen mielipiteiden vyöry osan jyrkimmistä Trumpin teilaajista peruessa puheensa.

Intellektuellit eivät ole historiassa ihan ensi kertaa vastaavassa tilanteessa, jolloin joudutaan miettimään, mitä niellään uudesta eliksiiristä. Käytän ohessa osittain lähteenä aikakauslehti Atlanticin artikkelia ”Trump´s Intellectuals” (syyskuu 2016). Atlantic kertoo Czeslaw Miloszin kirjasta ”Captive Mind” (1953), jossa kuvataan puolalaisten intellektuellien vetoa stalinismiin. Selitykseksi Milosz esittää, että intellektuellien mielestä politiikka ennen toista maailmansotaa oli niin mätää, että venäläisten herruudessa ei voinut seurata pahempaa! En ryhdy arviomaan paljoko tässä on tekosyytä ja paljonko halua päästä valtaan uusissa olosuhteissa. Vastaavaa voivat sanoa Trumpin älyköt: vastavalittu presidenttihän on sanonut, että Yhdysvaltain johtajat ovat epäonnistunut lähes kaikessa. Niinpä trumpmieliset intellektuellit ovat voineet perustella kantojaan sillä, että huonompaa ei voi seurata, pysytään mukana.

Mitkä muut syyt saavat älyköt kääntämään rekensä Trumpille myötämieliseksi? Yksi syy voisi olla, että intellektuellit ovat ihastuneet kahlitsemattomaan energiaan, joka pulppusi Trumpin vaalikampanjasta. Sanalla sanoen koettiin, että kysymys oli poikkeuksellisesta dynamiikasta. Toinen syy voisi olla se, että Trumpilla ei ollut aiempaa roolimallia (kaukaista Andrew Jacksonia ehkä lukuun ottamatta) esikuvanaan. Hän tarjosi ainutlaatuisen kokemuksen, joka ihastutti monia. Ja kolmas syy voisi olla, että Trump paljasti, että keisarilla ei ole vaatteita. Tällä tarkoitan, että älyköt alkoivat äkkiä tuntea huonoa omaatuntoa, koska olivat menettäneet kannatusta ajaessaan vain rikkaiden asiaa.

Yksi älykköjen heräämisen syy voisi olla, että yhtäkkiä olikin muodikasta ”kuulua massoihin”. Massat anastivat vallan eliitiltä, niinpä oli hienompaa ja älyllisesti perustellumpaa liittyä eliittejä (siis heitä itseään) vastaan taisteleviin massoihin. Eri asia on, että osa tuoreista älypääkäännynnäisistä saattaa sittenkin pitää etäisyyttä kaikkein populistisimpiin aatoksiin. Virtahan voi kääntyä. Joka tapauksessa populistisista lupauksista otetaan se irti, mikä voidaan. Perusteltua on epäillä, että massojen kaappaus on tilapäinen voitto.

Trump on markkinoinut ajatusta, jonka mukaan eliitti pistetään sivuun ja tilalle tulee ”kansalaisten luonnollinen oikeus hallita itseään” (huh!). Tämä tukee ajattelua, jonka mukaan poliittista järjestelmää ei voi korjata, vaan se tulisi heittää yli laidan ja korvata uudella (neutronipommi, joka räjäyttää eliitin, mutta jättää rakennukset pystyyn!). Sama kohtalo odottaa mediaa, joka suosii eliittiä ja on osa eliittiä. Keinot ovat tietenkin täysin auki. Media toistaa viestiä, jonka mukaan Trumpilla on edessään 4000 hallintovirkamiehen nimittäminen (saman verran kuin Obamalla on hallintokoneistossaan). Missä on poispyyhkäisy? Eikö tavoitteena oleva ”pieni valtio” edellytä nimitysvaiheessa roimaa karsintaa?

Älymystö siis hakee uusia asemia uudessa hallinnossa. Osa kieltäytyy tukemasta uutta hallintoa, koska tuntee sen epäonnistuvan. Osa on muuttanut Trump-vastaisen mielipiteen ja hakeutuu yhteistyöhön ja osa Trumpin alkuperäisistä kannattajista taistelee vallasta keskenään. Onko mielensä muuttajien kohdalla kysymys opportunismista vai periaatteettomasta ihmismielen joustavuudesta uudessa tilanteessa?

Trumpin ”ohjelma” voidaan tiivistää sanapariin Suosio = Totuus. On vaikea mennä sanomaan, että kansan valinta oli väärä, niin tiukasti Trump on sitonut menestyksensä kansan (tai pikemminkin valitsijamiesten!) enemmistön tahtoon. Joka tapauksessa Obaman edistyksellinen hallinto on Trumpin tulkinnan mukaan etääntynyt perustuslain periaatteista. ”Make America Great Again” -slogan edellyttää, että kelvoton eliitti työnnetään syrjään. Hillary Clinton toi vaaliväittelyissä perustellusti esille useita kertoja, että Yhdysvallat on jo suuri. Obaman näytöt ovat melkoiset: 15 miljoonaa uutta työpaikkaa, työttömyys 4,9 prosenttia ja bkt:n kasvu lähes kolmen prosentin vauhdissa. Miten Yhdysvalloista tehdään tämän päälle suuri? Retoriikassako?

Jos rikkaan eliitin tilalle tulee ”kansakunnan suvereniteetti”, niin miten eliittiä kohdellaan uuden presidentin ohjelmassa? Trumpin tavoitteena on verotuksen ylimmän marginaaliprosentin alentaminen. Miten tämä sopii yhteen eliitin ahtaalle puristamisen kanssa?

Niinpä niin. Älyllinen opportunismi viettää nyt riemujuhliaan, kun osa älyköistä peruu kiireesti aiempia uuden hallinnon vastaisia lausuntojaan. Perin inhimillistä, mutta samalla periaatteetonta touhua.

Äärimmillään kysymys on typeryyksien – esimerkiksi tulevan presidentin katteettomien väitteiden ja moukkamaisten, epä-älyllisten solvausten - älyllistämisestä. Niille etsitään jokin ”merkitys”, syy, jolla perusteella ne ovat muka hyväksyttävissä. Lievimmillään kysymys on tulevan presidentin peesauksesta, myötäkarvaan silittämisestä, jolla yritetään välttää näppien palaminen.