Luokkatietoisuuden paluu?

Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä alettiin puhua yhteiskuntaluokista siihen malliin, että vanhat ajat tulevat mieleen. Tämä kehitys liittynee yleiseen yhteiskunnalliseen eriytymiskehitykseen, yksinkertaisemmin sanottuna polarisaatioon. Syntyy ryhmiä, jotka ovat jääneet ”huomaamatta” paitsioon, mutta jotka nyt ovat yhtäkkiä esillä.

Meille, jotka olemme kirjoittaneet vuosia yhteiskunnan pilkkoutumisesta tällainen ajattelu ei tule yllätyksenä. Vihdoinkin aletaan oivaltaa, mistä kiikastaa. Tosin liian pitkälle vedettyjen johtopäätösten kanssa pitää olla varovainen. Eriytymiskehitys ei pääty luokkiin, vaan räätälöityy osin yksilötasolle saakka. Kysymys kuuluu: miten juuri minun käy? Mystinen osa tätä kehitystä on ollut ihmisten myöhäinen herääminen tosiasioiden edessä. Poliittinen valveutumattomuus on nähdäkseni ollut syynä siihen, että on uskottu amerikkalaisen unelman hämäriin lupauksiin liian kauan. Seurauksen on ollut muun muassa teollisuustyöväen vihasävytteinen turhautuminen ja syyllisten etsintä.

Fiksuimmat yrityselämän johtajat ovat tajunneet polarisaation negatiivisen vaikutuksen oltuaan itse sitä aiemmin kiihdyttämässä. Onko huoli syvemmässä katsannossa aitoa, vai vain liiketoiminnan sujumisen häiriöihin kiinnittynyttä pinnallista kohinaa, jää arvioitavaksi. Ongelmien suuruus vaatisi kuitenkin laajamittaista työnantajien ja työntekijöiden suhteiden uudelleen arvioimista. Paikallinen sopiminen on tässä vain yksi osatekijä.

Mistä tämä luokkien uusi tuleminen sai alkunsa? Sanoisin, että valveutuneiden populistien esille ottamien teemojen lisäksi yhteiskunnallinen ”luokkaliikkeen” syntyminen voidaan kohdistaa yhteen henkilöön eli Bernie Sandersiin, joka taistellessaan Hillary Clintonia vastaan keräsi hulppeat 13 miljoonaa demokraattien ääntä. Sanders ei ole populisti siinä mielessä kuin me sen tänä päivänä tunnistamme. Hän ei ole ahdas nationalisti eikä kaikille kaikkea lupaava poliittinen broileri, vaan ”kypsässä” iässä (74 vuotta) oleva poliitikko, joka aiheutti maanjäristyksen amerikkalaisessa poliittisessa kulttuurissa. Vihattu sosialismi oli yhtäkkiä salonkikelpoista, siitä saattoi olla jopa ylpeä.

Sandersin iskulause ”Enough Is Enough” muistutti Suomen sosiaalidemokraattien iskulausetta sotien jälkeen, ”Jo riittää!”. Sosiaalidemokraatit kohdistivat lausahduksen kansandemokraatteja vastaan, Sanders sydämetöntä oikeistoa vastaan. Viime talvena ja keväällä kirjoitin useita kirjoituksia joko Sandersista tai Sandersia sivuavista teemoista.

Ehkä muutama lainaus noista kirjoituksista on paikallaan:

”Yhdysvallat tarvitsee tätä miestä, siitä olen satavarma. Ja juuri kun ihmiset ovat menettäneet kaiken toivonsa, että Yhdysvallat pääsisi irti miljardöörien lobbauksesta, ja että äänestämisellä olisi jotain merkitystä, tulee kuin tyhjästä mies, joka sanoo: ”ei näin, pojat!” Sanders on osoittanut, että ihmeiden aika ei ole ohi. Mies avaruudesta on tullut ja moni amerikkalainen päästelee tahattomia naurahduksia miettiessään, miten tähän mieheen pitäisi suhtautua. Että ihan oikea ”kommunisti”, ja vahvoilla USA:n presidentinvaaleissa!”

Hän löi korville kaikkia niitä, jotka kuvittelivat, että vain suuryritysten tuella voidaan päästä presidentiksi: ”Sanders on kerännyt vaalikassansa muutaman kympin lahjoituksina tavallisilta kansalaisilta, joka on uskomaton valtti hänen satoja tuhansia dollareita - muun muassa pankeilta - saaneisiin vastustajiinsa verrattuna. Suuren rahan valta on oikeasti kyseenalaistettu?!”

Sitten otin kantaa teoreettiseen taistelupariin Sanders – Trump seuraavasti: ”Sanders kokee kampanjansa omien yhteiskunnallisten tavoitteidensa edistäjänä ja pyrkii painostamaan puoluettaan - ja koko Amerikkaa - muuttumaan sisältä päin. Eikö hän riko puolueensa yhtenäisyyttä? Oikein oivallettuna: en usko. Hänellä on kannattajien tuki takanaan, jotta voi kääntää demokraattien suuntaa (amerikkalaisittain nähtynä) vasemmalle. Leikitäänpä hetki vielä ajatuksella, että vastakkain olisivat Sanders ja Trump. Paradoksaalista on, että Sanders kamppailee osin samoista äänistä kuin amerikkalaiseen unelmaan turhautuneet Trumpin kannattajat. Mielipidetiedusteluissa hän on pärjännyt paremmin Trumpia vastaan kuin Clinton. Jos samat ihmiset näkevät puolestaan taistelevina ehdokkaina Trumpin ja Sandersin, niin miten he ratkaisevat valinnan? Ymmärrän niin, että he ratkaisevat asian uskottavamman ehdokkaan eli Sandersin hyväksi.”

Näin siis kirjoitin viime keväänä.

Hillary Clintonin kautta tämä luokkatietoisuus ei välittynyt siinä muodossa kuin se olisi välittynyt Sandersin kautta, vaikka Clinton omaksuikin joitakin Sandersin teemoja. Sanders vetosi myötätuntoiseen eliittiin, joka ajatteli koko kansakunnan etua. Ja tämä on äärimmäisen tärkeää Yhdysvaltojen kaltaisessa maassa jossa rikkaita on paljon.

::::::::::::::::::::::::

Voisiko luokka-ajattelu nousta Suomessakin yhtä näkyvästi esille kuin Yhdysvalloissa? Matti Kurjensaari valaisee vuosikymmenien takaisissa kirjoituksissaan (mm. kirjoissa ”Taistelu huomispäivästä” ja ”Syntynyt sivulliseksi”), kuinka luokan menestymiseen tarvitaan joukkovoimaa: työväen perinteinen edunvalvonta on joukkoliikkeen varassa. Kurjensaari kuvaa tuolloin ajankohtaisen ilmiön, siirtotyömaiden näkökulmasta työväen joukkoliikettä: Siirtotyömaat ”ovat muodostuneet työväen radikalisoitumisen tehokkaiksi keskuspaikoiksi. Siellä missä on suuria miesjoukkoja koolla ja perheistään erillään, ollaan poliittisesti katsoen huomattavasti toimintavalmiimpia kuin kotioloissa”. Tämä on avainasia, kun mietitään, miten vaikeaa on tänä päivänä synnyttää vanhaa työväen henkeä.

Mikä olisi tämän päivän joukkovoiman kohtaamispaikka?

Voisiko joukkovoiman rinnastaa netin erilaisiin (twitter, facebook jne.) mahdollisuuksiin? Meillä ollaan heräämässä siihen, että nettiä voi käyttää muuhunkin joukkovoimaan kuin mielenosoitusten koolle kutsumiseen. Nyt on väitetty, että Donald Trumpin täsmäase vaaleissa oli netin tehokas hyväksikäyttö. Vaikkei tämä kirjaimellisesti pitäisikään paikkaansa, niin voidaan netin kautta ylläpidettävää ”työväenhenkeä” pitää potentiaalisena mahdollisuutena. Kysymys ei oikeastaan ole siitä, etteikö internet tarjoaisi mahdollisuuksia, sehän on vanha keksintö: kysymys on siitä onko aika vieläkään kypsä. Moni on erehtynyt ottamaan uuden vuorovaikutuskeinon käyttöön ennen kuin ”markkinat” ovat siihen kypsät.

Pakko on ottaa esille asian kääntöpuoli, nimittäin netin käyttö suruttomaan, yksioikoiseen propagandaan. Onko silloin kysymys enemmänkin yksilön pahoinvoinnin tai ärtymyksen purkautumiskanavasta kuin yhteisöllisyyden edistämisestä? Perinteisten puolueiden on kuitenkin välttämätöntä reagoida, koska muutoin nationalistinen populismi vie huomion. On lopulta avoin kysymys, miten hyödyllinen väline netti on poliittisessa taistelussa.

:::::::::::::::::::

Työväenliikettä ei olisi ilman kahta asiaa, demokratiaa ja opillista sivistystä. Opillisen sivistyksen läpimurto tapahtui ensimmäisen tasavallan aikana, mutta saavutti suunnattoman menestyksen oppikoulun läpilyönnin aikoihin 1960-luvun vaihteen molemmin puolin ja eteni aivan loogisesti ryntäyksenä yliopistoihin 1960-luvun lopulla. Kysymys ei ollut vain suurten ikäluokkien invaasiosta, vaan siitä, että yhteiskunta oli valmis ottamaan massojen sivistymisen vastaan.

Muutoksen airueena oli monessakin mielessä sota. Esimerkiksi suuria ikäluokkia ei olisi ollut ilman sotaa. Demokratisoiko siis sota Suomen? Kurjensaari: ”Paradoksaalista kyllä vasta sodassa koetun tappion kautta demokratia ja länsimainen ajatus perivät voiton Suomessa.” Työväki lunasti kunniakansalaisuuden sodassa. Sodan jälkeen työväenluokka nousi ensiluokkaiseksi tekijäksi, se määräsi tahdin. Sen kulta-aika osuu yksiin palkkatyön mahtiajan kanssa 1960-luvulta 1980-luvulle.

Mutta ajat ovat muuttuneet……

Työväki on korkeampaa elintasoa tavoitellessaan etääntynyt joukkovoimasta jo kauan sitten. Mutta onnistuisiko nyt yhteenliittyminen muussakin kuin purnausmielessä? Emme tiedä täsmällistä vastausta; vain sen tiedämme, että haasteet ovat melkoiset. Se, että miljardööri Donald Trump on ottanut hyödyn netistä joukkovoiman välineenä, ei ehkä ole kaikkein vilpittömin tapa kerätä tukijoita: koottiinhan teollisuustyöväki, ”työväenliike” Trumpin taakse pelottelemalla ihmisiä etnisten ryhmien muodostamalla vaaralla.

Juuri kouluttamattomuus (vaillinaiset tiedot ja taidot) muodostaa selkeän esteen luokkakantaiselle, pitkäjänteiselle taistelulle parempien olosuhteiden puolesta. Onko lopulta kysymys vain turhautuneiden yksilöiden samaan aikaan tapahtuvasta kapinasta? Luultavasti työväen joukkovoima sandersilaisena tai trumpilaisena versiona on myrskyvaroitus perinteisille poliitikoille, että demokratian toimimattomuus luo mahdollisuuksia protesteille tai pysyvämmälle toiminnalle, jos parannuksia ei tehdä ajoissa.

Todellinen muutos vaatii rakenteellisia (rasismi, tuloerot ym.) muutoksia ja siinä on uuden luokka-ajattelun perustavaa laatua oleva testi.