Epäkorrektista kielenkäytöstä uusi korrekti?

Näinä aikoina törmää koko ajan poliittisen kielenkäytön korrektiudesta käytävään keskusteluun. Nettikeskustelut ovat lisänneet kierroksia keskusteluun, ei niin, että netti tiedon välityksen välineenä olisi syyllinen käydyn keskustelun korrektiuteen, vaan siksi, että siitä on tullut jokamiehen ja naisen helppo väline tuoda esille mielipiteensä.

Nettikeskusteluista, joiden puheenvuoroista suuri osa esitetään anonyymeina, näkyy hyvin usein kirjoittajan ärtyneisyys kirjoittamishetkellä. Siksikin saatetaan sanoa, mitä sylki suuhun tuo.

Tämä on vain yksi aspekti korrektiuskeskusteluun.

Tässä yritän pohdiskella tietoista pyrkimystä viedä keskustelu kirjoittajan/puhujan haluamaan, perinteisestä korrektiudesta poikkeavaan suuntaan.

Mistä muodostuu ”perinteinen” korrektien sääntöjen mukainen hyvätasoinen keskustelu? Ehkä päällimmäisinä tulevat mieleen totuudellisuus, perustellut argumentit, korkea eettinen taso, tasapuolisuus ja toisten ihmisten mielipiteiden huomioiminen. Huh! Tulihan siinä listaa noudatettavaksi!

Miksi tällainen – varmaankin monen kritisoima - lista hyvistä käytöstavoista asetetaan kyseenalaiseksi? Onko niin, että ollaan kyllästyneitä vuosikymmenien saatossa omaksuttuun ja ylläpidettyyn poliittiseen korrektiuteen? Halutaan sanoa, miltä tuntuu eikä kertoa totuttujen kaavojen mukaisia ”äärikorrekteiksi” miellettyjä mielipiteitä.

Itse asiassa kysymys onkin muusta kuin pelkästään muodollisesti korrektista keskustelusta: kysymys on substanssista, halutaan saada ”selkeä” tolkku asioihin. Sofistikoiduilla keskusteluilla ja mielipiteillä on peitetty ympärillämme olevan maailman epäkohtia. Eli selkeämmin sanottuna muutosta epätyydyttävinä pidettyihin oloihin ei saada aikaiseksi, kun muutoskeskustelu ”peitetään” hyvien tapojen mukaiseen keskustelukulttuuriin. En tarkoita nyt ruotsalaistyyppistä diskuteerausta, vaan syvällä länsimaisessa kulttuurissa olevaa tapaa harjoittaa konsensusta olemalla fiksusti eri mieltä.

Muutosta haluavat tahtovat ottaa käyttöön uuden arsenaalin keskusteluvälineitä, joita korrektit säännöt eivät kahlitse. On pakko ottaa esille esimerkki. Donald Trump tai Timo Soini (en yritä luoda yhtäläisyysmerkkejä Soinin ja Trumpin poliittisten asenteiden välille, vaan tarkastelen asiaa vain kielenkäytön näkökulmasta) ovat pyrkineet – kumpikin omalla tavallaan – laajentamaan (vastustajien mielestä supistamaan!) keskustelun reunoja. Saa siis pahimmillaan leimata vastustajat mitä ilkeimmällä tavalla ja – Trumpia koskien - solvata esimerkiksi sukupuolta, ulkonäköä, rotua jne. Periaate on, että kukaan ei saa määrätä keskustelussa käytettyjen välineiden sopivuutta!

Hyvin usein tapahtuu, että keskustelukulttuurin laajennukset tapahtuvat vahingossa. Suusta vain pääsee sammakko ja sitten katsotaan, miten ”korrektit tahot” reagoivat. Tämä on ikään kuin uuden keskustelukulttuurin pilotointia. Ainahan voi pyytää anteeksi tai syyttää väärinkäsitystä, jos häly nousee sfääreihin. Seuraavalla kerralla sama tosin toistuu, koska kirjoittajan/puhujan ei ole tarkoituskaan ottaa opiksi. Tarkoitus on muuttaa siveänä pidettyä keskustelukulttuuria ja sen takana olevia asioita. Itse asiassa tarkoitus on muuttaa koko poliittista kulttuuria, koko ajattelutapaa. Trumpismissa ”korrektit” leimataan valehtelijoiksi, sairaiksi, harhaanjohtajiksi tai ahdasmielisiksi punavihreiksi/kommunistisiksi moraalinvartijoiksi. Juuri nämä tahot ovat ylläpitäneet vanhaa kulttuuria, josta on päästävä eroon.

::::::::::::::

Monimutkaiseksi tilanne menee, kun mietitään, ketkä ovat saattaneet maailman tähän viheliäisen pisteeseen. Otetaan esimerkki suuren veden takaa: teknologinen kehitys ja globalisoituminen ovat lisänneet tuloeroja, tämä lienee kiistatonta. Konservatiivinen eliitti ei yritä supistaa esimerkiksi verotuksella tuloeroja, vaan ajaa politiikkaa, joka lisää eriarvoistavaan trendiin vauhtia. Eliitti ajaa asiaa niin taitavasti, ettei tavallinen kansalainen sitä hevillä huomaa. Niinpä kansalle kerrotaan, että jos rikkaat rikastuvat, niin he lannoittavat rikkauksillaan aluskasvillisuutta eli ”tavallisten ihmisten pärjäämistä”. Matti meikäläiset saadaan uskomaan tähän taikahokemaan. Sitä paitsi tavallinen ihminen voi itsekin päästä jossain vaiheessa ”lannoittajaksi”, siis hyväntekijäksi; miksi siis vastustaa veronkevennyksiä rikkaille! Unelmillahan on siivet. Kannatetaanpa siis vaaleissa näin hyvien asioiden ajajaa, ajattelee siis Matti Meikäläinen. Tässä tulee kuitenkin vastaan ongelma: taikahokemalla ei saadakaan aikaan niitä hyviä asioita, joita on luvattu. Itse asiassa tavallisten ihmisten olosuhteet rämettyvät, ihmiset voivat huonosti. He katkeroituvat: vanha eliitti puoluekannasta riippumatta on pettänyt heidät viheliäisesti. Koska perinteinen demokratia ei toimi (ja koska perinteiset puolueet edustavat ”demokratiaa”) ja muutosta ei saada vanhojen puolueiden toimesta aikaiseksi, herättää paikalle ilmestyvä viekas liikemies ihmisten raadolliset vaistot. Hän alkaa harrastaa perinteisestä korrektiudesta poikkeava kielenkäyttöä ja katkeroituneet ihmiset havaitsevat ovelan liikemiehen puhuvan juuri heidän kielellään ja heidän puolestaan. Hän puhuu juuri niillä sanoilla , jotka he tuntevat oikeiksi. Siinäpä uusi ihailun kohde: hänestä on tehtävä suuri päättäjä!

Hämmennys on suuri, koska sekä eliitti, joka oli ajanut omaa asiaansa häikäilemättömästi että tavallinen kansalainen joutuvat aivan uuteen tilanteeseen. Eliitti ilmoittaa, että viekkaan liikemiehen käyttämä epäkorrekti kieli ei käy. Vielä pahempaa on, jos hän toteuttaa puheensa. Tällaista pitää vastustaa.

Tavallinen kansa jakautuu kahtia, niihin jotka haluavat normaaleja korrekteja kielikuvia ja niihin, jotka lumoutuvat uudesta maailmanparantajasta: juuri tämä on sitä puhetta, mitä on odotettu. Koska viekkaan liikemiehen populismi osoittautuu väistämättä katteettomaksi, tuhoutuu hän poliittisesti. Mutta elämän on jatkuttava: petetty kansa alkaa etsiä uutta sankaria, miestä tai naista, jolla on vaihteeksi korrekti kielenkäyttö. Ja niin elämän loputon kiertokulku jatkuu…. Sen pituinen se.

::::::::::::::::::::::

Korrektia/epäkorrektia kielenkäyttöä on mahdotonta erottaa keskusteltavan aiheen substanssista. Korrekti kielenkäyttö koetaan vallan välineeksi, koska vastustajien mielestä ”korrektit” haluavat määrätä keskustelun sisällön ja säännöt. Kysymys on usein itse asiassa hegemonioiden taistelusta. Timo Soini haukkui aikoinaan kulttuurimarxilaiset hegemonisteiksi, koska he edustivat ”vallitsevaa mielipidettä” olematta todellinen enemmistö. Hänen todellinen kohteensa olivat liberaalit, jotka olivat aivan liian kauan saaneet määrittää keskustelun suunnan.

Liberaaleiksi leimataan vastustajien taholta suvakit, kommunistit, kulttuurimarxilaiset, seksuaalivähemmistöt, feministit sekä monikulttuurisuuden ja maahanmuuton kannattajat . Näitä ryhmiä ei mielletä oikeasti monenkirjavaksi suvaitsevaistoksi, vaan itseään parempina pitävien ihmisten suljetuksi yhteisöksi, jolla on oma ”korrekti” kielenkäyttö. Liberaali demokratia on saanut tartunnan näistä ”epätoivottaviksi ” koetuista ryhmistä ja leimautunut itsekin jotenkin epäilyttäväksi.

Liberaali demokratia ei ole erikseen älymystön, keskiluokan tai työväestön liike. Se pyrkii olemaan yhteinen alusta kaikille toimijoille. Usein se kuitenkin mielletään vastustajien taholta ylemmyydentuntoisten ihmisten yhteisöksi. Nämä paremmin tietäjät eivät esimerkiksi Yhdysvalloissa ole tosiasiassa kiinnostuneita heikentyneen keskiluokan tai työväenluokan asioista.

Trumpismi on perimmältään hegemonian tavoittelua yli ja ohi liberaalien (lue: ”kommunistien”, feministien ym.). Trumpismin kannattajat omaksuvat trumpistien kielenkäytön, joka on rienaavaa ja moukkamaista korrektiin kielenkäyttöön tottuneille.

Entä mitä tapahtuu, jos liberaali demokratia ajautuu ongelmiin? Voi käydä niin, että liberaalin demokratian itsepuolustus pettää kriisitilanteissa. Se koetaan voimattomuuden lähteeksi, jota arvostellaan tehottomasta moniäänisyydestä. Ei hätää, trumpismi on jonkinasteisena autoritäärisenä populismina liberaalin demokratian vastavoima! Viime mainittu on kongressisekoilullaan tehnyt kaikkensa osoittaakseen trumpismia kannattavien olevan oikeassa.

Liberaalia demokratiaa arvostellaan kyvyttömyydestä ratkaista aikamme suuria poliittisia tai yhteiskunnallisia ongelmia. Silloin annetaan kiertokautta ymmärtää, että ongelmilla on jotensakin yksinkertainen ratkaisukeino, jota ei vain osata käyttää demokratian moniäänisyydestä johtuen. Ei ihan näin. Väitän, että ongelmat alkavat heti, kun nämä toisinajattelivat kertovat yksinkertaiset ratkaisunsa yhteiskunnallisiin ongelmiin. Siitä vasta haloo syntyy.

Kysymys on viime kädessä keskiluokan sydämen ja järjen haltuunotosta. Osa tätä taistelua on liberaalien luoma korrekti käsitteistö, jota vastustajat pilkkaavat. Osansa kritiikistä ansaitsevat myös liberaalit demokraatit, koska eivät ole riittävästi ottaneet huomioon yhteiskunnan aidosti huonosti voivia ihmisryhmiä. Älyllisen paremmuuden nimiin vannominen ongelmien ratkaisuissa harvoin johtaa järkevään lopputulokseen.