Latinot ratkaisevat Yhdysvaltain presidentinvaalit?

Latinot (espanjankielisestä kulttuurista tulleet) ovat tänä päivänä puheenaihe Yhdysvalloissa. Heidän määränsä on kasvanut niin suureksi, että poliittiset mannerlaatat ovat liikkeessä. Niinpä Yhdysvaltain presidentinvaaleissa latinot saattavat ratkaista vaalien tuloksen. Esim. Kaliforniassa väestösuhteet ovat tänään seuraavanlaiset: valkoiset 50 %, latinot 30%, aasialaiset 10 %, mustat 7 % ja intiaanit 0,4 prosenttia. Yli 30 miljoonaa amerikkalaista puhuu espanjaa.

Mistään uudesta ilmiöstä ei ole kysymys. Yle Teeman Emmy-palkitussa kuusiosaisessa ”Latinalaisamerikkalaiset” -dokumentissa (2013) seurattiin latinojen historiaa Yhdysvalloissa 1600-luvulta lähtien. Amerikan mantereella koettiin 400 vuotta sitten kansainvaellus, jossa espanjalaisia, englantilaisia, ranskalaisia ja jopa venäläisiä (Kalifornia!) siirtyi nykyisen Yhdysvaltain alueelle. Muuttoliikkeen ajureina olivat kristinusko ja perustetut lähetysasemat. Tässä muuttoaallossa alkuperäisväestö, intiaanit olivat väistyvä elementti.

Meksiko itsenäistyi Espanjasta vuonna 1821. Seuraus oli maanomistusolojen kannalta dramaattinen. Maat nimittäin jaettiin muutamien satojen espanjalaistaustaisten perheiden kesken. Samaan aikaan käynnistyi meksikolaisten elintilaa ja vapautta hakevien muuttoliike nykyisen Yhdysvaltain alueelle. He muodostivat uuden alkuperäisväestön, josta esimerkiksi englantilaisperäiset uudisasukkaat eivät aluksi välittäneet, koska Yhdysvaltain lounaisosia pidettiin erämaana. Tilanne ei kuitenkaan kauan jatkunut rauhallisena. Anglosaksinen ekspansio oli viriämässä.

Etelästä muuttaneet olivat näistä ajoista lähtien anglosaksien vähättelyn ja ylemmyydentunteen kohteena. Syntyi väistämättömiä ristiriitoja ”alkuperäisten” meksikolaistaustaisten ja anglosaksien välillä. Viime mainitut uudisasukkaat eivät noudattaneet paikallisen väestön lakeja. Lopputuloksena ristiriidat ratkaistiin vetämällä raja meksikolaisten ja angloamerikkalaisten välille vuonna 1842.

Latinokulttuurin suurtilallisten perintö siirtyi muuttajien myötä Meksikosta Kaliforniaan, jopa niin että laajimmat ranchit olivat 23 000 hehtaaria! Eri väestöryhmät sekoittuivat osittain ja vain intiaanit olivat pahnan alimmaisina selkeästi sorrettuina ja palvelijoiksi alistettuina.

Angloamerikkalaisten laajamittainen uudisasutus käynnistyi 1830-luvulta alkaen. Väestöryhmien suhteet tulehtuivat, kun uudisasukkaat ryhtyivät vaatimaan alkuperäisten ”kalifornialaisten” maita itselleen. Tilanne kiristyi lopulta Meksikon ja USA:n väliseksi sodaksi vuonna 1846. Sodan taustalla oli amerikkalaisten halu siirtyä Tyynen meren rannikolle. Vuosien 1846-1848 välillä USA sai haltuunsa puolet silloisesta Meksikon alueesta.

Vielä dramaattisempi muutos tapahtui, kun vuonna 1848 tehtiin ensimmäiset kultalöydöt Kaliforniasta. Kaikkialta maailmasta kullankaivajia hakeutui alueelle. Alkuperäiset Meksikon kalifornialaiset muodostivat väestön eliitin, jolla oli valtavat maaomaisuudet. Valtaajat veivät yksityisten omistamat maatilat vahvemman oikeudella. Meksikolaiset yksinkertaisesti syrjäytettiin, eivätkä lynkkaukset olleet harvinaisia. Meksikon amerikkalaisten asemat murtuivat. 1850-luvulla 300 000 amerikkalaista muutti alueelle.

Amerikkalaiset kokivat edustavansa edistystä ja latinot asetettiin arvoasteikossa alemmalle tasolle. Latinojen oletettiin hiipuvan pikku hiljaa pois. Rautateiden rakentaminen länteen 1878 sinetöi valta-asetelmat.

Latinojen ”reliikiksi” valtavista maa-alueista jäi New Meksiko. Siellä säilyi latinokulttuuri ja samoin latinoeliitti. Miksi? Siksi, että autiomaaksi mielletty alue ei kiihottanut uudisasukkaita valtaukseen. Lopputulos oli kuitenkin vääjäämätön. Rautatiet toivat karjanomistajat ja latinojen viimeisetkin linnakkeet murtuivat. Viimeisessä vaiheessa latinojen vastarintaliike ja terrori yritti pysäyttää amerikkalaisten invaasion, mutta turhaan. Vuonna 1989 latinoihin kohdistuneet pidätykset lopettivat vastarinnan.

Lainoista tuli eränainen bulvaaniväestö, jota tarvittiin nousukaudella työreservinä, mutta joka hylättiin lama-aikoina.

Sankarirunoilija Jose Marti – Kuuban itsenäisyyden isä - ihaili Yhdysvaltoja aluksi, mutta varoitti USA:ta kasvattamasta valtaansa latinalaisessa Amerikassa.

Marti oli kannustamassa kuubalaisia kansannousuun Espanjaa vastaan, joka oli pystynyt säilyttämään sen osana siirtomaitaan. Hänet surmattiin aivan sodan alussa. Yhdysvallat ei noudattanut Martin ohjeita, vaan valtasi Kuuban, Filippiinit ja Puerto Ricon. Julmista ja vihatuista espanjalaisista kuitenkin päästiin eroon. Kuuba itsenäistyi vuonna 1902 Yhdysvaltojen kuitenkin sanellessa perustuslain. USA:n aseman turvaamiseksi perustettiin Guantanamon tukikohta vuonna 1903.

Amerikkalaisille perinteisestä siirtomaaherruudesta jäi Etelä- ja Pohjois-Amerikassa käteen vain Puerto Rico. Yhdysvallat korvasi perinteisen eurooppalaistyyppisen kolonialismin vähitellen maailmanlaajuisella ”tukikohtaimperialismilla”. Puertoricolaisista tuli puskurityöntekijöitä Yhdysvaltoihin suhdannevaihtelujen tasoittajina.

Meksikon vuoden 1910 vallankumous aiheutti muuttoliikkeen Yhdysvaltoihin. Diktaattori Diazin modernisaatiopyrkimysten hintana syntyi valtava maattomien joukko, joka purkautui pohjoiseen. Viljelyn laajeneminen Yhdysvaltain puolella aiheutti työvoiman tarpeen lisäyksen. Meksikolaiset täyttivät eurooppalaisten hyljeksimät huonommat työpaikat.

Meksikolaiset rakensivat Los Angelesin, mutta pysyivät toisen luokan kansalaisina. He tuottivat esimerkiksi apteekki- ja pesulapalveluja valkoiselle väestönosalle.

Kolmekymmentäluvun laman aikana latinot korvattiin jälleen kerran amerikkalaisilla. Itse asiassa latinoista tehtiin syyllisiä lamaan. Muun muassa Meksikoon palautettiin tahdon vastaisesti 300 000-500 000 työläistä. Ei voi olla panematta merkille yhtymäkohtia tähän päivään. Latinot olivat edelleen vaihtorahan asemassa. Puerto Rico romahti suuren laman aikana, kun amerikkalaiset eivät ostaneet enää sokeria saarelta aiheuttaen satojen tuhansien saarelaisten muuton Yhdysvaltoihin 1950-luvulle tultaessa.

Latinoiden syrjintä jatkui toisen maailmansodan jälkeen. Vain sota muodosti tauon. Silloin latinoiden palvelut kelpasivat amerikkalaisille. Rasismi oli räikeää: baarin ovessa saattoi lukea ”ei meksikolaisia, eikä koiria”.

Muutama kuukausi sitten TV:stä tuli Amerikan italialaisista kertova dokumentti. Se kuvasi liikuttavalla tavalla italialaisten miltei itsesäälivästi kokemaa syrjintää. Yhtä lailla irlantilaiset kokivat olevansa toisen luokan kansalaisia. Eikä tässä kaikki. Eri kansallisuuksia edustavat jengit ottivat keskenään yhteen New Yorkin kaduilla puolustaessaan reviiriään, joka saattoi olla kadunpätkä. Jengejä muodostivat kaikki, lattarit (etenkin puertoricolaiset), irlantilaiset, italialaiset…...

Espanjankielisten massiiviset siirtymät Yhdysvaltoihin johtuivat pääosin lähtömaissa koetuista kriiseistä. Näin kävi myös puertoricolaisille, jotka muuttivat suurin joukoin talouden taantumien aikana. Puertoricolaisia on mainittu muuttaneen New Yorkiin peräti 600 000. Menestyvätkin latinot saivat aina poltinmerkin lähtömaansa mukaan. Niinpä Oscar-voittaja Rita Moreno sai rooleja pääosin murteellisen englannin perustella. Hän erottui kilpailijoistaan aksentillaan.

Kuubalaisia muutti Yhdysvaltoihin 200 000 kolmen vuoden sisällä Kuuban vallankumouksesta 1958-59. He olivat joko maan eliittiä tai Castron vastustajia tai molempia. Pois muuttaneet odottivat Yhdysvaltain puuttumista Kuuban tilanteeseen, mutta odottavan aika kävi pitkäksi. Vasta vuoden 1961 huhtikuussa CIA:n operoima kuubalaisiin aktivisteihin nojautunut hanke käynnistyi. Sikojen lahdella tapahtunut maihinnousu osoittautui katastrofiksi. Castron kannatus oli paljon odotettua laajempaa ja 1400 miehen hyökkäys oli tuomittu epäonnistumaan. Kuuban kriisi (1962) päätti Floridan kuubalaisten muuton takaisin kotisaarelleen pitkäksi aikaa. Itse asiassa amerikkalaisten lentoliikenne Kuubaan on käynnistetty vasta nyt, tätä kirjoitettaessa.

Latinojen ja muiden etnisten ryhmien edustajien pääsy Yhdysvaltain poliittisiksi päättäjiksi oli taistelun takana. Äänestäminenkin tyssäsi usein lukutaitokokeeseen, jota oli vaikea läpäistä. Latinot elivät rinnan amerikkalaisten kanssa, mutta eivät sulautuneet paikallisväestöön, vaikka se oli viranomaisten tavoite. Latinot kuuluivat kuitenkin maahanmuuttajien menestyjiin.

Myös Dominikaanisesta tasavallasta tapahtunut muuttovyöry toteutui samalla periaatteella kuin Kuubasta ja Puerto Ricosta käynnistynyt muutto. Maa joutui sisällissodan kouriin sen jälkeen, kun amerikkalaiset lähettivät vuonna 1965 joukkoja maahan torjumaan kommunistien valtaanpääsyä. Ihmisoikeuksien polkeminen aiheutti jälleen kerran maastapaon.

Sarjan viidennessä jaksossa käsiteltiin 1960- ja 1970-luvun levottomia päiviä. On helppo havaita, miten latinot kokivat henkisellä tasolla rinnakkaisuutta kohtelussaan mustien kanssa. Asiasta ei vain ole puhuttu läheskään niin paljon kuin mustien kansalaisoikeusliikkeestä. Erityisesti nuoret – jopa koulunuoret - olivat aktiivisia omien etujensa ajajia.

Tasa-arvo amerikkalaisten kanssa siinsi jossain kaukana. Maatyöläisten hyväksikäyttö eräänlaisena työvoimatarpeen puskurina jatkui ja joiltakin osin syveni johtaen äärimmäiseen köyhyyteen. Vasta 1964 - mustien rinnalla - päästiin eteenpäin, ja saatiin ensimmäinen maatyöläisiä koskeva työehtosopimus.

Meksikolais-amerikkalaisilla oli omat ”kansalaisoikeusmarssinsa” ja omat osin väkivaltaiset mielenosoituksensa erityisesti Kaliforniassa, jossa latinalaisamerikkalaisia oli paljon. Vietnamin sota – jota latinot vastustivat - liitti heidät ajan kapinahenkeen. Suurimmassa mielenosoituksessa oli mukana 30 000 latinoa.

Latinalaisamerikkalaisten heikko koulumenestys ja demokraattisista päätösmekanismeista syrjässä pitäminen kaivoi syvän juopan kantaväestöön. Kuitenkin noista päivistä alkoi nousu, jossa meksikolaisperäiset nuoret saivat omia opettajiaan ja rehtoreitaan kouluihin. Samaan aikaan latinot murtautuivat senaattiin ja kaupunkien pormestareiksi – tosin vasta syrjiviin äänestysmenettelyihin kohdistuneiden oikeudenkäyntien jälkeen. ”Emme olleet enää ulkomaalaisia”, kuten eräs haastateltavista sanoi.

Kuubalaiset ajattelivat asuvansa Floridassa vain väliaikaisesti ennen muuttoa takaisin kotimaahan ja pyrkivät säilyttämään kielensä. Väliaikainen voitto saatiin, kun Miamista tuli virallisesti kaksikielinen. Useat osavaltiot ajoivan saman muutoksen läpi. Sittemmin lainsäädäntöä on kantaväestön vastustuksen takia jouduttu perumaan.

Seitsemänkymmentäluvulta alkaen käynnistyi useita muuttoliikeaaltoja, joissa kymmenet tuhannet pakolaiset saapuivat Yhdysvaltoihin. Castro ei vastustanut poismuuttoa, mutta käytti hyväkseen syntynyttä muuttohalua ja solutti muuttajien joukkoon rikollista ainesta. Muun muassa sen heijastumana pakolaisia alettiin vieroksua.

Uusi muuttoaalto alkoi 1970-luvulla, kun Keski-Amerikan diktatuurivaltioissa alkoi sissitoiminta valtaapitäviä vastaan. Levottoman olosuhteet aiheuttivat muuttoryntäyksen Nicaraguasta, Guatemalasta ja El Salvadorista. Tässä vaiheessa ”paperittomien” ongelma paisui hallitsemattomaksi. Ronald Reagan tiukensi 1980-luvulla maahanmuuttolakeja, mutta samalla virallistettiin kolmen miljoonan jo aiemmin muuttaneen kansalaisuus Yhdysvalloissa. Keski-Amerikan muuttoaalto saatiin vihdoin kuriin vuonna 1992, kun El Salvadorin väkivaltaisuudet saatiin lopetettua.

Yhdeksänkymmentäluvulla Yhdysvalloissa oli 22miljoonaa latinoa. Tästä joukosta alkoi nousta huippu-urheilijoita, viihdetaitelijoita ja poliitikkoja, jotka vaikuttivat positiivisesti amerikkalaisten hyväksyntään latinoja kohtaan. Syntyi latinobuumi, johon kuuluivat esimerkiksi Gloria Estefan, Ricky Martin ja Jennifer Lopez: ”oli nastaa olla latino”, kuten eräs dokumentin haastateltavista sanoi.

Seuraava tulehduspiste syntyi Kaliforniaan, mutta ongelma oli tuttu: laittomat, paperittomat maahantulijat. Vuonna 2004 maahanmuuton vastaisuus yltyi osavaltiossa, ja synnytti vapaaehtoisten armeijan, joka partioi Meksikon vastaisella rajalla: ”enough is enough”. Latinoja uhkasi maastakarkotus.

Seuraus oli oikeastaan odotettu: latinoperäisten vastamielenosoitukset levisivät koko maahan: ”emme ole rikollisia”. Samaan aikaan alun perin Texasiin ja Kaliforniaan päätyneet pakolaiset levittäytyivät koko maahan synnyttäen ”latinobisneksen”, joka toi paljon pk-yritystoimintaa ympäri Yhdysvaltoja. Vuosituhannen alun nousukausi suosi yrittäjyyttä.

Seuraava koettelemus oli vuoden 2008 finanssikriisi, jonka aiheuttaman laman seurauksena latinot joutuivat jälleen puskurityövoiman asemaan. Työttömyys nousi 10 prosenttiin ja latinot olivat ensimmäisiä sijaiskärsijöitä.

Dokumentti päättyi lohdulliseen kuvaan Marco Rubiosta ja muista poliitikoista, jotka ovat nostaneet latinoiden vaikutusvaltaa nimenomaan äänestyskopeissa. Meneillään olevan vaalikampanjan aikana meksikolaiset siirtolaiset ovat jälleen nousseet otsikoihin erityisesti Donald Trumpin vihamielisen vaalikampanjan johdosta. Latinot ovat jälleen keskiössä: heidän äänestysvoimansa tunnistetaan, mutta samalla muurinrakentamispuheet ovat keskustelun ikäväsävyisessä polttopisteessä. Tilanne on kesken: riippuu vaalin tuloksesta, miten historia jatkuu. Ongelma on suuri tällä hetkellä: paperittomia latinoita on 11 miljoonaa.

Latinot ovat tulleet jäädäkseen. Heille on jäänyt kivuliaan sopeutujan rooli, mutta ajat ovat muuttumassa. Jonain päivänä joku heistä on vallankahvassa kuten vähemmistöä edustava Barack Obama nyt. Tällä hetkellä 1/6 yhdysvaltalaisista on latinoja (51 miljoonaa), mutta määrä nousee 30 prosenttiin väestöstä vuoteen 2050 mennessä eli 127 miljoonaan henkeen. Se on todellinen testi kansojen sulatusuunille.