Amerikkalaiset eivät olleet valmiita hyväksymään naista presidentiksi.

Yhdysvaltain presidentinvaalit tuottivat minulle henkilökohtaisen pettymyksen. Tämän tuloksen kanssa on nyt elettävä. Olen vahvasti epäillyt, että Trumpin ”ohjelmalla” tuotetaan ihmisille pettymys. Aika näyttää erehdynkö tässäkin. Äänestäjät ovat päättäneet, joten pulinat pois, niinhän sitä sanotaan. Joten aloitetaan pulinat.

Trumpin tehtävänä on nyt sopeutua voittoon! Se tarkoittaa, että hän joutuu antamaan periksi monista utopistista lupauksistaan. Hän varmaan myös laskelmoi, mitä hän tekee terveydenhuoltouudistukselle ja monille muille hankkeille, joihin hän on luvannut muutosta. Barack Obama sai aikoinaan perinnöksi edeltäjältään erittäin huonon talouden, jonka hän pisti kuntoon. Trump saa päinvastaisista väitteistä huolimatta hyvät lähtökohdat taloudenpidolle edeltäjältään. Yhdysvalloilla menee yleisesti ottaen erittäin hyvin, talous kasvaa nopeammin kuin muualla länsimaissa ja työttömyys on alhainen.

On puhuttu amerikkalaisen äänestäjän muutoshalusta. Siinä on perää, mutta muutoshalun perimmäinen tarkoitusperä ja luonne on ehkä vielä osittain epäselvä. Perkaan ohessa mm. tätä muutoksen käsitettä.

Eräs vastaus voisi olla, että koemme suuren veden molemmin puolin Yhdysvallat nyt aivan liiaksi tähtien, ylellisen elämän ja eliitin maana. Eletään siis jossain hulppeassa kuplassa. Alta paljastuu Trumpin ja ehkä vielä enemmän Bernie Sandersin Yhdysvallat, jossa opiskelumahdollisuudet ovat kaventuneet, ja jossa teollisuustuotannon harjoittamisen edellytykset ovat heikentyneet oleellisesti (teollinen tuotanto on alentunut 10 prosenttiin bruttokansantuotteesta). Korostaisin Bernie Sandersin merkitystä demokraattien puolen ”Trumpina”. Ehkä todellakin Bernie Sanders – oma alkuperäinen suosikkini - olisi ollut todellinen vaihtoehto Trumpille. Nyt asetelma jäi kokematta.

Trump ja Trumpin kannattajat uskovat kostavansa ”eliitille” tai ”Washingtonille”, mutta kostavatko he oikeastaan teknologiselle kehitykselle ja maapalloistumiselle. Molemmat ovat olleet mielestäni väistämättömiä kehitystrendejä, eivätkä amerikkalaiset voi pysäyttää kelloa, varsinkin kun itse menestyvät niiden avulla!

Eri asia on, että syvällisemmin tarkasteltuna on vihdoinkin herätty trickle-down -ideologian pauloista, siis siitä, että verohelpotuksin ohjataan tuloja rikkaimmille, ja että ne sieltä otaksutusti valuisivat ”alas”. Mutta tarjoaako Donald Trump tämän tilalle toimivan vaihtoehdon (TV-väittelyissä panin merkille, että Hillary Clinton ymmärsi täysimääräisesti tämän problematiikan). Veropolitiikassa Trumpia tuntuu kiehtovan vanha republikaaninen verojen leikkaus rikkailta (ylin marginaalivero 39 prosentista 33 prosenttiin). Tehdäänkö jälleen reaganit eli veroja alennetaan ja tehdään lisää velkaa? Clinton suorasukaisesti ilmoitti TV-väittelyssä, että tätä on jo tehty aivan liian kauan eikä se toimi.

Suomessa on nyt Yhdysvaltain vaalien jälkeen selitetty, että työpaikat ovat paras ase taisteltaessa kansalaisten turhautumista vastaan. Kyllä, mutta eikö Yhdysvalloissa nimenomaan noudatettu tätä periaatetta? Työpaikat saatiin finanssikriisin jälkeen takaisin (jopa alle viiden prosentin työttömyys). Oleellista on, että kovassa kilpailussa palkat ovat taantuneet ja nimenomaan siihen oltiin vaaleissa tyytymättömiä. On tärkeää, ettei meille synnytetä turhautuneiden (alenevan palkkakierteen) palkansaajien armeijaa, vaan taistellaan kohtuullisen talouskasvun puolesta. Ei tehdä samaa virhettä kuin Yhdysvalloissa.

::::::::::::::::::

Reijo Paananen sanoi mielestäni viisaasti, kun arvioi, että politiikassa tehdään se virhe, että tarkastellaan ihmisiä keskiarvoina. Politiikassa pitää räätälöidä eri ryhmille eri tavoitteet. Haaste onkin se, miten tämä toteutetaan käytännössä. Taloudella voi mennä keskimäärin hyvin, mutta joillakin ryhmillä tosihuonosti. Otan tästä esille amerikkalaisen alemman keskiluokan huonon palkkakehityksen. Alle 70 000 dollaria vuodessa ansainneet ovat joutuneet tinkimään palkkaeduistaan 15 vuotta peräjälkeen ja seuraukset näkyivät näissä vaaleissa. Juuri tämä äänestäjäryhmä ratkaisi vaalit. Toisaalta palkkakehitys on aivan viime vuosina kääntynyt nousuun, joten muutos on jo tapahtunut! Trumpille on pohjustettu tässäkin hyvät lähtökohdat palkkakehitykselle!

Trump on luvannut oikeastaan kaikille jotain, joten nyt jäädään odottamaan, mitä tästä kaikesta jää käteen. On mahdotonta sanoa, kuinka Trump-ilmiön käy, kun hänen ohjelmansa konkretia paljastuu. Trumpin lupauksista käytössä ovat hänen sloganinsa. Mustanhan voidaan supliikissa kääntää valkoiseksi. Kuvitellaan esimerkiksi, että politiikalla voidaan muuttaa maailman rakenteita ja palata johonkin ”vanhaan hyvään aikaan”. Mitä kirjaimellisemmin uskotaan Trumpin lupauksiin sitä suuremmaksi käy pettymys.

Onko meneillään suuri huijaus? On puhuttu muutoksesta, mutta oikeammin pitäisi puhua muutoksen lupauksesta! Vai onko niin, että kannattajatkaan eivät usko annettuihin lupauksiin. Silloin olemme siirtyneet uuteen poliittiseen kulttuuriin.

:::::::::::::::::::

Yksi vaalien suurista häviäjistä olivat gallupit. Niin pieleen ne menivät. On esitetty, että monet Trumpin kannattajat eivät mielipidetiedusteluissa uskaltaneet sanoa mielipidettään. Onhan se varteenotettava arvio että maanhiljaiset (jotka ovat lymyilleet vaalikoneiston meluisan julkikuoren takana) panttasivat kantaansa, mutta vaaleissa ryhdistäytyivät.

Gallupien lisäksi tiedotusvälineet kokivat ennusteissaan romahduksen. Käytännöllisesti katsoen kaikki suuret lehdet asettuivat tukemaan Clintonia ja vastustamaan Trumpia. Myös Suomessa tiedotusvälineet eivät millään tahtoneet uskoa Trumpin voittoon.

Faktantarkistajat ovat myös kärsineet tappion. Trumpin kannattajat eivät välitä faktoista. Amerikkalaiset pitävät sankarillisesta taistelusta ylivoimaista vastustajaa vastaan. Trumpia vastaan ovat olleet tiedotusvälineet, faktantarkistajat, politiikan asiantuntijat, eliitti jne. Trump on voittanut vihollisensa, Ronald Reaganin haamu on ratsastanut paikalle!

Toki on syytä muistaa, että Trumpin voitossa voi olla tappion siemen. Häviölle jäänyt puoli sai yli puolet äänistä! Ja vastareaktio on varmasti tulossa.

Yhdysvallat on nyt valkoisten miesten maa. White Backlash saavutti näissä vaaleissa voiton, jota republikaanit olivat yrittäneet saada läpi jo 1980-luvulta alkaen. Sitten tuli Barack Obama, joka näytti romahduttavan ”valkoisen vastaiskun” mahdin. Nyt ollaan uudessa tilanteessa: latinot ja afro-amerikkalaiset eivät pystyneet pysäyttämään Trumpia.

Barack Obaman kokema halveksunta on mielestäni ollut häpeällistä mustamaalausta. Mustan presidentin perään nainen näissä olosuhteissa oli sitten liikaa. Arvostan Obamaa ja arvostan Clintonia. Molemmat pystyvät argumentoimaan perustellusti tekemisiään. On ahdistavaa, jos ihmisille joudutaan puhumaan koko ajan yksinkertaistaen, siis iskulausein. Ongelmien ytimeen ei tällä menettelyllä ehkä koskaan päästä.

Liikemiespoliitikko Trumpin voittopuheesta jäi mieleeni kaksi sanaa, kansanliike ja unohdettu kansa. Unohdettuja olivat ne teollisen tuotannon henkitoreista selvinneet, mutta alenevaan palkkakierteeseen joutuneet valkoiset miehet. Veikko Vennamo taisi olla aikaansa edellä oikein tuntuvasti. Kansanliikkeellä Trump viittasi poliittisesta kaksintaistelusta irti olleeseen vaalikampanjaansa, jota hän kuorrutti tällä käsitteellä.

Äänestäjien lyhytjänteisyys ja ympäröivän maailman hektisyys ovat yhtälö, joka on ilmeisesti tullut pysyväksi ilmiöksi. Suurin kärsijä tuntuu olevan demokraattinen järjestelmä! Se ei ole sopeutunut muutokseen ja siksi monissa entisissä demokratioissa turvaudutaan autoritäärisin järjestelmiin.

Populistit ovat Trumpin voitosta Euroopassa ja Suomessa riemuissaan. Populistien valtaantuloa on yritetty pysäyttää monin keinoin. Suomessa on tässä oltu edelläkävijöitä, koska populistit on pantu hallitusvastuuseen, jolloin he joutuvat samalle viivalle muiden poliittisten ryhmien kanssa.

Mikä olisi paras tapa torjua populistien menestystä? Yhdysvaltain esimerkki viittaa siihen, että se on – hallitusvastuun lisäksi - koulutus: Trumpilla oli ilmeisesti noin 70 prosentin osuus kouluttamattomien amerikkalaisten äänistä.

Trump liittyy saumattomaksi osaksi muun maailman populistisia ja nationalistisia vallanpitäjiä. Hänessä on ainesta uudeksi Silvio Berlusconiksi. Saamme ehkä tottua siihen, että Trump on hyvää pataa aina sen kanssa, jolle sattuu juttelemaan.

Ulkopolitiikka on Trumpin heikko kohta. Hän ei voi komennella ulkomaiden johtajia. Saa nähdä nimeääkö hän tuekseen ja turvakseen jonkun kokeneen ulkopoliitikon – siis niiden joukosta, jotka eivät ole vielä kieltäytyneet.

Lukemattomia kysymyksiä risteilee ilmassa: onko Trump Putinin miehiä?

:::::::::::::::::::::

Trumpilla on monia valtteja: hän pääsee nimeämään useamman korkean oikeuden tuomarin; hän saa myös värisuoran presidentti-kongressi -hallintoon.

Äänestäjät protestoivat Washingtonin valtaa vastaan. He odottavat nyt uudelta messiaaltaan selviä päätöksiä. Trumpin on käännettävä presidentinvaalikampanjaa leimannut negatiivinen julkisuus jollain keinoin positiiviseksi ja ohjattava tyytymättömyyttä itsestään poispäin.

Hillary Clinton totesi puheessaan tappion jälkeen, että lasikatto ei rikkoutunut vielä, mutta vakuutti, että jonain päivänä se tapahtuu.