Viime ajat ovat olleet herkullisia TV:n viihdeohjelmille. Trumpin kustannuksella on naurettu oikein kunnolla. Kysymys on tietenkin hänen lupauksistaan, joista on keitetty juttuja siltä pohjalta, ettei hän ensinnäkään ole kärryillä, mitä hän on luvannut ja toiseksi siltä pohjalta, että hän peruu lupauksiaan sitä mukaa, kun ne tulevat häntä vastaan.
Jotkut ovat kehittäneet upeita salaliitotteorioita siitä, kuinka kaikki, mitä Trump teki vaalikampanjan aikana oli piiruntarkasti suunniteltu: tärkeintä ei ole mitä puhuu, kunhan yleensä puhuu. Näin Trump varasti aina otsakkeet ja huomion, kun hänen kilpailijansa yritti käydä kampanjaa vanhalta pohjalta. Mitenkähän on? Taidan kääntyä Trumpin osalta spontaanien mielenilmausten kannalle. Tätä todistaa se, että mies on polttanut hihansa nyt pariin kertaan, kun media ja suuri yleisö on kohdistanut arvostelua hänen lupauksiinsa, tai kun hänen lupauksiensa kustannuksella on pilailtu. Nyt on kuitenkin niin, että kun leikkiin on lähdetty, pitäisi se kestää. Ei hän mahda mitään kuohahtelevalle temperamentilleen.
Onko Trumpilla mahdollisuus heikentää vapaata mediaa, eli tukkia sen suu? Käsittääkseni ainoa mahdollisuus on luoda tavallisille amerikkalaisille laajasti menestymisen edellytyksiä. Vain osoittamalla valitsemansa linjan oikeutuksen hän pystyy vaikuttamaan lehdistöön ja muuhun mediaan.
Demokraatit ovat kostonhimoisina Trumpin kimpussa kaikesta siitä, mitä hän puhui naisista tai roduista. Mahdollisuus on niin ilmeinen, että demokraattien vaikea olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen. Heillä on oikeus palata asiaan, koska Trumpin vastenmielinen viesti oli niin selkeä. Saman kohtalon kokevat suurisuuntaiset lupaukset siitä, mitä presidenttikauden aikana tehdään.
Trump on nimennyt tai nimeämässä avustajia parhaillaan. Niistä nimistä, jotka ovat olleet esillä, voi ennustella, että vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Ollaan jälleen peruskysymyksen äärellä: puhutaan kovaa ja korkealta, mutta näytöt ovat hämärän peitossa. Politiikkaa on siitä hankala laji, että vastustajat pitäisi pystyä nujertamaan ja omat pidettyä mukana.
Ensivaikutelma Yhdysvaltain politiikasta on, että Trumpin ajatukset jakavan puoluekenttää yli puoluekentän rajojen. Kun ensimmäiset kohteliaat ”teemme tämän yhdessä” -puheet on unohdettu (ja se ei vie kauan aikaa) alkaa todellinen vääntö. Jotkut Trumpin ehdotukset viekottelevat demokraatteja mukaan ja saavat osakseen republikaanien vieroksunnan. Itse asiassa demokraatit voivat olla hyvinkin innostuneita joistakin Trumpin hankkeista. Tämä sillä ehdolla, että demokraatit tarkastelevat asioita asioina eivätkä lähde kostamaan republikaanien Clintoniin ja Obamaan kohdistunutta, kongressin toimintaa sabotoivaa linjaa.
Otetaanpa esimerkki.
Trump on julistanut panevansa liitovaltion infran kuntoon. Se on oikeastikin iso kysymys ja haaste, sillä Yhdysvaltain niin kuin lähes kaikkien länsimaiden korjausvelka on kasvanut valtaviin mittoihin. Koin sen itsekin vähäiseltä osin, kun taksi vei muutama vuosi sitten kuoppaista, päällystettyä tietä Kennedyn lentokentältä New Yorkin Queensin kaupunginosaan.
Mistään uudesta asiasta ei ole kysymys. Demokraatit ovat ajaneet korjausvelkaan rahoitusta hyvin aktiivisesti. Viimeksi kongressissa meni läpi 300 miljardin dollarin korjausvelkarahoitus kuudelle vuodelle. Tyypillistä kyllä kongressi ei suostunut Obaman ehdottamaan 478 miljardin dollarin suunnitelmaan, joten nyt on syytä kysyä, miksi se suostuisi Trumpin 1000 miljardin dollarin suunnitelmaan kymmeneksi vuodeksi. Koko korjausvelan suuruus on noin 3600 miljardia, ja tätä summaa vastaavaa korjausvelan lyhentämistähän Trump ajoi vaalikampanjassaan (vertailun vuoksi Yhdysvaltain bkt on noin 18 400 miljardia dollaria).
Trumpin oma puolue on vastustanut infrainvestointeja jyrkästi, jos mennään veronmaksajien kukkarolle. Ja niinhän siinä tahtoo käydä. Republikaanit suostuvat hankkeeseen, jos budjettialijäämää ei kasvateta eli mukaan saataisiin yksityistä rahaa jollakin valtion tukipaketilla. Tätä on kuitenkin yritetty vuosia onnistumatta siinä. Niinpä ollaan tyypillisessä ongelmatilanteessa, jossa demokraatit saattaisivat suostua elvytysmielessä johonkin summaan, mutta republikaaneille taakka on liian suuri.
Mutta eikö nyt ole toisin? Oma mies on presidenttinä, joten tarkoitus pyhittää keinot ja rahoitus haetaan vaikka mistä! Ja onhan presidenttinä nyt kiinteistösijoitusten ammattimies. Ihan näin yksinkertaisesti asiat eivät tule sujumaan.
Ollaanko siis lähestymässä tilannetta, jossa Trump käy ensimmäisen suuren taistelun oman puolueensa kanssa? Lopputuloksena on epäämättä jonkin suuruinen investointi teihin, lentokenttiin ja siltoihin, mutta Trumpin suuret puheet tulevat supistumaan ”vain” demokraattien suunnitelman saman suuntaiseksi jatkeeksi.
Kun Yhdysvalloissa on nyt vain 4,9 prosentin työttömyys ja rakennusalalla työvoimapula, on Trumpin aikeet sovitettava yhteen näiden faktojen kanssa.
Infrasuunnitelmat ovat vain yksi esimerkki siitä, miten asiat voivat törmätä kongressissa vastustukseen. Republikaanien tulisi intoutua vähän samankaltaiseen hybrikseen kuin Reaganin aikana, jotta asioille tapahtuisi jotain. Mutta Reaganin aikana republikaanien ”hyvä” merkitsi liitovaltion velan kasvua 2,6 kertaiseksi siihen nähden, mikä tilanne oli hänen aloittaessa presidenttiytensä.
Trumpin infa ohjelmat tietää hyvää europalaisille ja suomalaisille rakennuspuolen huippuosaajille, heidän taitojaan tarvitaan nyt yhdysvalloissa, työvoiman uusintaminen omastatakaa ei ole amerikkalaisten vahvempia puolia.
VastaaPoista