Vaalien jälkeen kaikki tuntuu niin selvältä

Yhdysvaltain presidentin vaaleista tuli mieleen monta kertaa urheilukilpailujen yhteydessä tekemäni havainto: ero voittajan ja häviäjän (=toiseksi tulleen) välillä kasvaa mielikuvissa suunnattoman suureksi. Kuitenkin jos vaalit olisi ratkaistu Suomen vaalilainsäädännön pohjalta, Hillary Clinton olisi valittu presidentiksi. Hän nimittäin sai enemmän ääniä kuin kilpailijansa. Muutoinkin olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota siihen, että toinen puoli kansaa olisi halunnut toisen henkilön presidentiksi. Eikö olisi moraalinen velvollisuus ottaa huomioon hävinneen vaaliohjelman keskeisiä kohtia edes jollain tavalla ja kertoa se ääneen? Tietenkin voittajan puheenvuorossa vaalien jälkeen vannotaan kansan yhtenäisyyden nimiin, mutta miten tämä toteutetaan konkreettisesti?

Valittu presidentti Donald Trump tekisi suuren palveluksen amerikkalaiselle demokratialle, jos pyrkisi alentamaan puoluepukariutta, joka Yhdysvalloissa on saavuttanut traumaattiset mittasuhteet. Pahimmillaan kongressin toiminta on halvaannutettu, kun republikaanit ovat estäneet budjetin käsittelyn etenemisen.

Trumpin kädenojennus yli puoluerajojen koskien esimerkiksi korkeimman oikeuden jäsenien valintaa voisi poistaa monta tulppaa yhteistyön edestä. Mutta taitaa olla toiveunta…..

::::::::::::::::::

On elämää vaaleja ennen ja vaalien jälkeen. Elämät tuntuvat eroavan toisistaan melkoisesti. Ehkä se johtuu siitä, että vaalien jälkeen kaikki tuntuu niin selvältä. Palaset ovat loksahtaneet paikoilleen.

Tämä ilmenee siten, että ilmestyy koko joukko ihmisiä, jotka jo hyvissä ajoin ennen vaalipäivää tiesivät, miten tässä käy; eivät vain tulleet sanonneksi sitä ääneen ennen vaaleja.

Ehkä tämä on kaukovaikutusta. Maanhiljaiset Yhdysvalloissa eivät ennen vaaleja uskaltaneet sanoa mielipidettään, mutta vaalipäivänä uskoivat sen verran vaalisalaisuuteen, että antoivat äänensä Trumpille. Samalla tavalla Euroopassa ja Suomessa ihmiset uskaltautuivat vasta vaalien jälkeen ilmaisemaan todellisen mielipiteensä. Sattumalta he samalla olivat voittajan puolella. Todista siinä sitten, että se oli sattuma.

::::::::::::::::::::

Ennen vaaleja puhuttiin kovasti faktarehellisyydestä jota saattoi edustaa Clintonin kuviteltu kannattaja ja autenttisesta (aidosta) rehellisyydestä, jota edusti ehkä tyypillinen Trumpin kannattaja. Faktarehellisyys on sitä, että kerrottu/kirjoitettu perustuu yleisesti hyväksyttyyn tosiasiatietoon, esim. numeroihin. Autenttinen rehellisyys perustuu siihen, miltä ihmisestä oikeasti tuntuu ja faktapohjalla on toissijainen merkitys.

Monet myötätuntoiset faktaorientoituneet hyväksyivät sisimmässään tunnesitoutuneiden aitouden yhtenä rehellisyyden muotona, No nyt kävi niin, että Trumpin ”autenttiset” voittivat ja Clintonin järkiperäiset ”fakta-ajattelijat” hävisivät. Kun hävinneet fakta-ajattelijat menivät vaaleja seuraavana päivänä osoittamaan kadulle mielipahaansa, he muuttuivatkin huonoiksi häviäjiksi. Eihän järki-ihminen voi kyynelehtiä tappiota, joka on tosiasia!

::::::::::::::::::

Ennen vaaleja presidenttiehdokas Trump esiintyi pellenä ja aiheutti reaktion, että monet ammattipoliitikot ja asiantuntijat sanoutuivat irti hänestä. Menettely johtui joko siitä, että Trumpin touhuissa ei nähty järkeä tai siitä, että Trump sanoillaan aiheutti tarkoituksellisesti mielipahaa ja haavoja monen asiantuntijan, poliitikon tai tavallisen kansalaisen sisimpään. Haukkumisillaan Trump keräsi kannatusta: hän ei ollut kenenkään talutusnuorassa! Yksinäisen tähden ratsastaja osoitti ns. asiantuntijoille ja eliitille kaapin paikan. Vaalien jälkeen suuri voittaja ilmoitti, että on aika lääkitä haavat umpeen ja unohtaa menneet. Kuitenkin hän oli saattanut edellisinä päivinä lyödä kuvaannollisesti puukon vastaanhangoittelijan selkään. Trump ikään kuin halusi sanoa vaalien jälkeen, että ”ethän moisesta loukkaannu, sitähän sattuu, enhän minä oikeasti…. tule tänne halataan ja kurotaan haavat umpeen….” No ihan näin se ei käy. Timo Soini Trumpin populistiveljenä on meillä omaan lepsuilevaan tyyliinsä silittänyt Trumpin sanomisia: lähes kaikki pahat puheet on selitettävissä parhain päin ja Antti Rinne sanoi Trumpin käyttämiä loukkauksia ”letkauksiksi”.

Ihminen ei ole ihminen, jos hän antaisi anteeksi omaan henkilöönsä tai omaan viiteryhmäänsä kohdistuvat veriset loukkaukset tuosta noin vaan. Psyykeseen jää jälki, joka poistuu (jos poistuu) eri tahtia eri ihmisiltä.

:::::::::::::::::::::

Iät ja ajat on puhuttu yhtä ja tehty toista, mutta viime aikojen tapahtumat jotenkin vahvistavat kuvaa, että puheiden ja tekojen väliin jää ammottava kuilu, josta ei kuitenkaan toimijoiden mielestä pidä välittää. Puheethan ovat vain puheita. Menettelystä on tullut tarkoitushakuista. Kuulostanko siis tosikolta, jos yritän pitää kiinni tietyistä vanhan hyvän ajan käytöksen periaatteista: ensin sanotaan, mitä tehdään ja sitten tehdään, mitä on sanottu. Loukkaus on loukkaus sekä ennen että jälkeen vaalien, faktat ovat faktoja sekä ennen että jälkeen vaalien.

Trumpin kaltainen hahmo saa helposti median juoksemaan perässään. Siihen ei pidä alistua. Media on kuitenkin se taho, jonka on syytä valvoa presidentin tekemisiä ja tekemättä jättämisiä. Entä jos asiat takkuavat? Vaihtoehtona voisi silloin olla ”Krugmanin malli”, jossa demokraatit ja maltilliset republikaanit liittoutuvat ja hoitavat käytännössä maan asioita.

:::::::::::::::::

Näiden vaalien yksi kiveen hakatuista johtopäätöksistä on ollut, että entisten teollisuuspaikkakuntien valkoiset miehet ovat pudonneet kaikkien työllistymismahdollisuuksien väliin tai sitten joutuneet antamaan periksi ammattiylpeydestään ja tyytymään toisarvoisiin töihin heikoilla palkoilla. Ärtymys purkautui Trumpin laariin ja hänellä on nyt suuri haaste vastata huutoonsa.

Varsinainen haaste tulee uuden presidenttikauden alkaessa, kun näille tehtaista purkautuneille globalisaation sijaiskärsijöille pitäisi löytää hyödyllistä tekemistä. Epäilen, että Trump yrittää työllistää heidät infrastruktuurihankkeisiin. Yhdysvalloissa korjausvelka on kasvanut – kuten muissakin länsimaissa – tyrmistyttäviin mittoihin. Koulutus pitäisi kuitenkin olla kunnossa ja rahoituskanavien selvillä, mutta ehkä Trump liikemiehenä löytää keinot. Joka tapauksessa republikaanien kauhuksi liittovaltion velka – joka jo nyt on yli 100 prosenttia bruttokansantuotteesta tulee kasvamaan.