Valitsen tässä nollavuodeksi vuoden 2007. Miksi? Siksi, että niin monet taloustieteilijät tai muuten vaan asiantuntijoina itseään pitävät vertaavat kaikkia sen jälkeisiä vuosia nollavuoteen.
Valinnan peruste on, että silloin Suomen BKT oli korkeimmalla tasolla (tosin vuonna 2008 päästiin vielä hieman korkeammalle, mutta tuon vuoden syksyllä alkoi jo talouden alamäki). Onko vuoden 2007 valinta nollavuodeksi oikeutettua? Mitä sillä halutaan osoittaa?
Olen pannut merkille, että vertaamalla vuoteen 2007 saadaan sen jälkeen seurannut kehitys näyttämään surkealta. Mielestäni tässä on tarkoitushakuisuutta.
Mitä tapahtui ennen vuotta 2008. Katsotaanpa BKT:n kehityksen kannalta asiaa. Vuosien 2004 ja 2007 välille saadaan Tilastokeskuksen mukaan seuraava BKT:n kasvusarja:
2004 +4.1%
2005 +2,9%
2006 +4,4%
2007 +5,3%
Välivuoden 2008 (kasvu +0,3 prosenttia) jälkeen tulee tuo ruma vuosi 2009, jolloin BKT laski 8,5 prosenttia. Seuraamalla käytävää keskustelua tulee tunne, että kehitystä vuosina 2004-2007 pidetään ikään kuin itsestään selvänä, vaikka se on voimakkuudessaan hyvin poikkeuksellisen kasvun aikaa. Yritän sanoa, että on epäreilua verrata vuoden 2007 jälkeen seuranneita vuosia tuohon poikkeukselliseen BKT:n kasvusarjaan. Kun oltiin korkealla ennen finanssikriisin syttymistä myös pudotus oli rankka.
Lisäksi on huomattava, että vuosien 1994-2007 yhtenäinen 14 vuoden plusmerkkinen kasvusarja aiheutti meille hyvänolontunteen, joka ei voinut kohtuudella ajateltuna jatkua.
On tapana piirtää kasvusarja tulevaisuuteen, joka on johdettu noista kultaisista vuosista. Paha olo kasvaa, kun näin lasketusta teoreettisesta kasvusta jäädään jälkeen tuntuvasti. Olisin hyvin varovainen vertailulukujen ja näistä johdettujen kuvaajien kanssa.
Olisi myönnettävä, että meillä on ”vanha normaali” ja ”uusi normaali”. Vanha normaali, jos siksi tulkitaan vuodet 1994-2007 on aivan tavoittamaton tämän päivän näkökulmasta katsottuna. Turha sillä on pahoittaa mieltänsä. Uusi normaali edustaa alempaa kasvu-uraa, eikä siinä ole loppujen lopuksi erityisen yllättäviä piirteitä, sen verran voimakkaita ovat globalisaation vaikutukset.
Mieltä on mukava pahoittaa seuraavilla otsakkeilla: ”Suomi ei vieläkään yllä vuoden 2007 tasolle” tai ”Historian pisin lama”. Tarkoitushakuista mustamaalausta! Olisi myönnettävä, että on mahdotonta pitää yllä vuosien 2004-2007 luokkaa olevaa kasvua. Vuoden 2009 pudotus vei puolet noiden vuosien huippukasvusta, mutta ei enempää.
Syvimmän pudotuksen jälkeen päästiin jälleen selkeästi positiivisiin kasvulukuihin: vuonna 2010 +3,4 prosenttia ja vuonna 2011 +2,7 prosenttia. Kurjuuden saarnaajat yhdistävät vuosien 2012 (ennakkotieto -0,8 prosenttia) ja 2013 (alustavasti -0.4 prosenttia) kasvuluvut vuoteen 2007, jolloin saadaan sopiva kontrasti ikävälle, muttei erityisen dramaattiselle kehitykselle.
Maailmantalouden kasvu 2004-2007 oli epärealistisella tasolla asuntokuplien ym. kiihdyttämänä. Suomi oli hyötyjä, mutta kasvu oli liian hulppealla tasolla kestääkseen. Finanssikriisin ikävät seuraukset olivat tuontitavaraa, mutta niin olivat sitä edeltäneiden kuplavuosien kovat kasvuluvutkin! Vientiriippuvainen Suomi putosi korkealta. Tietenkin samaan aikaan osunut rakennemuutos syvensi taantumaa.
Pidemmällä aikavälillä tästä kaikesta jää arvioni mukaan jäljelle kasvun hidastuminen läntisessä maailmassa Suomi mukaan lukien. Suomella on joitakin lisätekijöitä (esimerkiksi teollisten rakenteiden vinoumia), jotka saattavat alentaa Suomen kasvu-uraa hieman parhaiden länsimaiden vastaavasta.
On selvää, että julkinen sektori on viime vuosien kasvulukujen valossa hieman liian laaja. Hallitus sopeuttaa nyt, mutta on suuri vaara, että leikkaukset ja veronkorotukset ovat tässä tilanteessa kasvua tukahduttavia. Sopeutus ja palkkamaltti olisi syytä venyttää ainakin kahden vaalikauden jaksolle koko ajan seuraten, miten toimenpiteet vaikuttavat. Tarvitaan pitkäkestoista poliittisten puolueiden yhteistyötä riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat hallituksessa ja mitkä oppositiossa.
Tästä tuli neliosainen kirjoitus, jonka aiemmat osat ovat ”Paniikki on päällä – pelastukoon ken voi”, ”Paniikki on päällä – osa kaksi” ja ”Taantuma vai lama?” Punainen lanka kirjoitusten välillä on odotusten ja toteutuneen välisen eron laajentuminen kuiluksi monien ns. asiantuntijoiden mielissä. Maailmanlopun ennustajat ovat heränneet, samoin suuret ideologit, jotka ovat ”aina” tienneet, että nykymallinen hyvinvointiyhteiskunta on tuhon tie. Olemme karkeasti ottaen vuoden 2007 tasolla, joka on korkea taso. Kymmenillä erilaisilla kansainvälisillä mittareilla mitattuna olimme silloin aivan huipulla tai huipun tuntumassa – ja olemme edelleen!
www.historiajatkuu.blogspot.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti