lauantai 22. joulukuuta 2018

Yhdysvallat – kahtiajakautunut kansakunta

MTV3 esitti 19.12.2018 kotimaisin voimin toteutetun dokumentin ”Trumpin Amerikka – jakautunut kansa” (2018). Dokumentin alaotsake kuuluu: ”Dokumenttielokuva Amerikan syvästä kahtiajaosta”.

Toimittaja Mari Karppinen on valinnut tarkastelunäkökulmaksi ääripäiden esittelyn. Toisen ääripään muodosti oikeistolainen, asehullu ideologinen reuna ja toisen äärimmäisen köyhä, joidenkin ihmisten miltei kehitysmaatasoisen elintason kuvaus. Tämä dokumentissa kuvattu jako on vain yksi, ja ehkäpä melko yksipuolinen lähestymistapa Yhdysvaltain kahtiajaon ongelmaan.

Yltäkylläiseen vaurauteen tottuneelle Yhdysvaltain takapihalla asuvien kodit näyttävät viheliäisiltä loukuilta. Ihmiset asumassa homeisissa asunnoissa ilman juuri minkäänlaista infrastruktuuria (viemäreiden puute!) on tietenkin hätkähdyttävää. Heillä ei näytä olevan muuta vaihtoehtoa löytää syyllinen oman aseman surkeudelle kuin Donald Trump. Myötätunnon ikkuna kuitenkin avautuu suurimman köyhyyden piirissä oleville.

Yhtä ällistyttävää on salaliittoteorioiden kyllästämä, taika- ja Trump-uskoinen Oregonin preeriapölyn sumentama villi länsi, jossa ihmisten ajattelun pontimena on täydellinen eristäytyminen muusta maailmasta ja muun maailman ihmisten kokeminen luotaantyöntävän vihamielisinä. Saman luotaantyöntävän tunteen kokee myös dokumentin seuraaja, joka miettii, mistä ihmeestä nämä tavalliset trumpilaiset duunarit ovat saaneet järjettömän yksinkertaistetun (mikro)maailmankuvansa.

Näissä olosuhteissa äärioikeiston varma vihollinen on kansakunnan eliitti, jopa puolukannasta riippumatta. Tätä vastenmielisyyttä Donald Trump on käyttänyt sumeilematta hyväkseen asettuessaan tiettyjen kansanryhmien puolelle eliittejä vastaan.

Liittovaltioon suhtautuminen on ambivalenttia. Toisaalta katsotaan että liittovaltio suojaa ulkoiselta uhalta, mutta toisaalta kysytään kuinka tavallinen kansalainen voi suojautua liittovaltiolta! Parasta luottaa omaan aseistukseen!

Mystisiin mittoihin kasvava sosialismin pelko on uhkaamassa näiden oikeistolaisesti asennoituneiden elämäntapaa. Mikä on tuo elämäntapa? Se on pysähtynyt maailma, joka pitää sisällään jo löydetyn muuttumattoman totuuden! Minkäänlaista reaalista pohjaa on vaikea todistaa sosialismin pelolle. Ehkä on niin, että eristäytynyt elämä ja ajattelutapa vaatii ”kyltin”, jonka takana harjoitetaan propagandistisia messuja ”vapauden puolesta”. Olkoon vastustaja siis sosialismi.

Osavastaus löytyy dokumentin yksityiskohdista: lapset totutetaan aseen käyttöön pikkupojasta lähtien. Samalla siirtyy ajattelutapa isältä pojalle. Luottamus dokumentin suomalaiseen toimittajaan syntyy vasta, kun hän ”hyväksyy” rynnäkkökiväärin ja ampuu sillä.

Muilta osin oikeistolaisen maailmankuvan erittelyssä täytyy turvautua epätieteelliseen ”villin lännen perintö” -selitykseen, jossa jokainen uudisasukas puolustaa omaa reviiriään muukalaisia (Amerikan mantereen alkuperäisväestöä, intiaaneja tai muita uudisasukkaita) vastaan. Kummallista tässä on, että näidenkin nykypäivän muukalaisvihamielisten rasistien esi-isät ovat itse aikoinaan muuttaneet muualta Amerikan mantereelle. He ovat mahdollisesti paenneet vanhalta mantereelta suvaitsemattomuutta aivan, kuten ne uskonnollisten lahkojen edustajat, jotka pakenivat eurooppalaisten harjoittamia uskonnollisia vainoja uuden mantereen ”vapauteen” Molemmissa tapauksissa muuttajat ryhtyivät suvaitsemattomiksi uuden mantereen muita uskontokuntia tai muita etnisiä ryhmiä vastaan. Toistuuko tässä historia?

Ainoa hyväksyttävä kriteeri nykyisten ääriajattelijoiden mielestä on valkoisen rodun ylemmyys.

Tasa-arvo on kaikkien oikeistolaisten ääriryhmien vihollinen, on vain valkoisten keskinäinen tasa-arvo eikä sekään kestä kriittistä tarkastelua. On meneillään taistelu siitä, kuka omistaa Yhdysvallat.

Dokumentin otsake on sikäli harhaanjohtava, että jo ennen Trumpin Amerikkaa polarisoitumisilmiö oli päällä ja hyvin voimakkaana ”mustan” Barack Obaman aikana. Sittemmin jako on edelleen syventynyt amerikkalaisten välillä. Kaikki se työ, mikä tehtiin kansalaisoikeuksien puolesta 1960-luvulla tuntuu nyt hukkaan heitetyltä ajalta.

Nykyinen populismin aalto some-ilmiöinen on ollut omiaan kärjistämään polarisoitumista: olet joko puolellamme tai meitä vastaan.

:::::::::::::

Dokumentissa kuvattu mustien ahdinko ”Alabaman perukoilla” on ahdistavaa katsottavaa. Mikä on näiden ihmisten lohduttoman toivottomuuden perussyy? Päällimmäisenä viestinä näillä ihmisillä on kaiken aikaa harjoitettu sorto tai nykyajan orjuus, jonka kohteena mustat tuntevat olevansa. Tietenkin köyhyys on periytynyt, mutta yhtenä valtavirtasyynä tapahtuneeseen on edellä kuvattu rasismin kaikkivoipaisuus. On selvää, että Lyndon B. Johnsonin War on Poverty -hankkeen olisi pitänyt onnistua, jotta nykyisillä sukupolvilla olisi paremmat olosuhteet. Kun olen katsonut dokumenteista mustien olosuhteita noilta 1960-luvun päiviltä, on vaikea havaita yhteiskunnallisten olosuhteiden parantumista. Joka tapauksessa olisi tarvittu määrätietoinen ote sosiaalisen nousun aikaansaamiseksi. Jostain syystä nämä ihmiset eivät ole pystyneet myöskään auttamaan itse itseään tarpeeksi.

Kenen Amerikan Yhdysvallat on? Hyvä kysymys, kun ajatellaan, että nämä mustat tarvitsevat passin liikkuessaan kotimaansa sisällä! Heidän on koko ajan todistettava olevansa jotain sellaista, mitä valkoiset eivät joudu todistamaan. Trumpin vastustaminen yhdistää dokumentin kuvaamia alabamalaisia, mutta yhtään esimerkkiä omista esikuvistaan he eivät dokumentissa nosta esille. Onko heitä olemassakaan sitten Martin Luther Kingin päivien? Ehkä hartaustilaisuuksissa rukoiltiin juuri maallisen pelastajan ilmestymisen puolesta, vaikka pelastaja projisoitiinkin taivaaseen.

::::::::::::::::::::

Dokumentissa esitetty umpioitunut kalastajakylä kuvaa hyvin valkoisten jotenkuten toimeentulevien ihmisten ajattelutapaa, jossa Trumpille on osoitettu oikeassa olijan rooli. He tarvitsevat Trumpin, joka on heidän jumalansa tai jumalan korvike. Vaikka mitä ilmeisimmin ilmastonmuutos on aiheuttanut merenpinnan kohoamisen ja on syönyt kalastajakylän maapinta-alaa vuodesta toiseen, asukkaat vannovat Trumpin ilmastonmuutoksen kieltämisen nimiin.

Sekä Trumpin kannattajilla että vastustajilla on asenteena ”With God on Our Side”. Ehkäpä luotto jumalaan korvaa oman pyrinnön parempaan elämään – molemmin puolin.

Jos ajatellaan edellä kuvattua läntisen korkeatasoisen yleissivistyksen näkövinkkelistä, epätoivo valtaa mielen. Helsingin yliopiston rehtori Jari Niemelä toteaa mielipidekirjoituksessaan 19.12.2018 ”Yleissivistys on perusta vahvalle yhteiskunnalle”, että ”tieteen tehtävä on etsiä totuutta”.

Miten kaukana dokumentin ihmisten maailmankuva onkaan tästä lausahduksesta.

2 kommenttia:

  1. Muulle maailmalle sisäänpäinkääntynyt,kahtiajakautuut Yhdysvallat on parempi, kuin omaa mahtiaan ja malliaan levittävä Yhdysvallat.
    Trumpin ajatus ja aate turvallisuuden tuottamisen vastikellisuudesta on amerikkalaisittain katsoen enemmän kuin oikeaa.
    Kilpailua päälimmäisenä prinsippinään pitävä liberalismi vähät välittää sellaisista teemoista kuin liittolaisuus ja lojalismi,ne kuuluvat,epäilyttävään sosiaali-liberalistiseen maailmankuvaan.

    VastaaPoista
  2. Epäilen, että Yhdysvaltain liberaalit voimat (demokraatit) nimenomaan haluavat pitää yllä hyviä suhteita liittolaisiin. Trump ei tunnu näistä asioista välittävän.

    VastaaPoista