Kamala Harris on ainakin tähän mennessä pystynyt välttämään mutapainin
ja käyttää sen sijaan puun takaa ammuttuja äkkivääriä, mutta psykologisesti
tarkkoja täsmäiskuja vastustajan selustaan Trumpin siekailemattomien
propagandalausuntojen vastavetona.
Kamala Harris on aiemmin urallaan osoittanut pystyvänsä poliittiseen
katutappeluun, johon Trump häntä nyt painostaa. Yksi perustavaa laatua oleva erimielisyys koskee naisten oikeutta aborttiin,
josta voi kehkeytyä vaalien suuri kysymys.
Muutoin Harrisin on arvioitu joutuneen altavastaajaksi.
Mutta millähän perusteella? Itse olen pannut merkille, että Harrisia hyvin
pitkälle arvioidaan Trumpin antamassa mielipidekehikossa, ikään kuin Harris ei aiemmalla
urallaan olisi pystynyt osoittamaan, että hän pystyy tulemaan toimeen omilla
kyvyillään. Väitän, että jos kisaa käydään politiikan faktoilla, Harris on vahvoilla.
Trump tietää tämän ja pyrkii käymään kampanjaansa alatyylisellä kielenkäytöllä.
Trumpille demokratia on pelinpolitiikan väline. Hän voi
milloin tahansa halveksia liberaalia demokratiaa ja ennustaa sen sortuvan hänen tulevalla
presidenttikaudellaan: sitä ei enää tarvita!
Olen myös tehnyt havainnon, että vaalikampanjoita pyritään käymään
tavalla, jossa kamppailun osapuolet toistavat itseään pystymättä irtautumaan vanhasta.
Trumpin kohdalla se voi hyvin pitkälle pitää
paikkansa MAGA-ym. retoriikan takia, mutta epäilen, että Harris on oppinut läksynsä ja pyrkii
parantamaan mahdollisia heikkouksiaan, joita hänen avustajansa ovat panneet
merkille.
Yksi avainhenkilö Harrisin vaalikamppailussa on Joe Biden,
jolla on valtava monikymmenvuotinen kokemus Yhdysvaltain politiikan ja hallinnon
kysymyksissä. Tilannetta Bidenin vetäytymistä koskien on verrattu Lyndon B.
Johnsonin vastaavaan tilanteeseen vuonna 1968, kun istuva presidentti veti
johtopäätökset mahdollisuuksistaan vaalikamppailussa. Johnsonin taakkana oli
Vietnamin sota, Bidenin hänen ikänsä ja heiveröinen terveytensä. Häikäilemätön
amerikkalainen vaalikampanja ei juuri antanut tilaa Bidenille selviytyä
tulevista presidentin tehtävistä, vaikka hänen asiahallintansa olisi riittänyt selviytymään
toimen velvollisuuksista. Biden jatkaa hallinnon sparraajana presidentin tehtävissä
vuodenvaihteeseen saakka.
Taistelu jatkuu siis osittain vieläkin Trumpin ja Bidenin välillä.
Vastakkain ovat trumpilainen holtittomuus ja Bidenin vireyden horjuvuus.
Monet vaalikampanjan agendat korostavat jakolinjaa Trump/J.D.
Vance vs. Harris. Yhteiskunnalliset muutokset yhdenkin presidenttikauden aikana
vaikuttavat myös kannatusmuutoksiin. Harris on vahva Naton ja Ukrainan
kannattaja päinvastoin kuin Trump ja
hänen varapresidenttinsä. Tämä jakolinja vaikuttaa myös Suomen politiikkaan.
Kysymys kuuluu, kuinka hyvin Bidenin lupaukset ja hyvin voimakas pro-Suomi
myötätunto kestävät Trumpin mahdollisella uudella kaudella. Kaikkein suurin haaste Suomen osalta on, kuinka
Trump – jos tulee valituksi – näkee Euroopan ja Suomen tukemisen pitkällä
tähtäimellä.
Harris voi laskea nuorten, naisten ja vähemmistöjen kannatuksen
varaan, mutta juuri näissä agendoissa vallitse sudenkuoppia, sillä
republikaanit ovat lisännet kannatustaan esimerkiksi latinojen keskuudessa.
Latinojen on todettu vanhoillistuvan, mitä pidempi aika etabloitumisesta
uuteen kotimaahan on kulunut. Latinalaiset eivät enää äänestä vanhojen
ideologisten näkökohtien puolesta (joutuminen rasismin kohteeksi ym.). Tärkeimmiksi
äänestysperusteiksi latinojen keskuudessa on noussut oma menestys ja lasten
terveydenhoito ja koulutus. Republikaanit pääsevät näiden kautta palaselle tapahtunutta
muutosta.
Yhdysvaltojen taloudella menee selvästi paremmin kuin Euroopalla. Bruttokansantuote on 2,8 prosentin
vauhdissa. Tämän luulisi edistävän Harrisin/Bidenin menestystä latinojen
keskuudessa, mutta varmaa se ei toki ole.
Tämän päivän politiikan reunailmiöt ovat vaikuttamassa valtavirtausten
taustalla. Salaliittoteoriat, hybridi- ja kybervaikuttaminen ja monet muut
ilmiöt vaikuttavat katveessa muutoksen tekijöinä.
On sanottu, että Euroopan pitää oppia seisomaan omilla
jaloillaan ja luopua suosiolla amerikkalaisten avusta. Kuitenkin sanoisin, että
Marshall-avusta lähtien USA näki panostukset Eurooppaan sijoituksena eikä
puhtaana armollisuuden viitoittamana tukena. Tarkoitus oli sitoa Eurooppa osaksi
Yhdysvaltain kaupallisia etuja ja Neuvostoliiton ja sosialismin vastaista rintamaa.
Nyt Trump näkee Euroopan enää taloudellisena
rasitteena. Sitä ei enää tarvita vanhassa mielessä. Elämme MAGA-kautta.
Varsinkin Trump näkee Ukrainalle annettavan tuen mahdollisen
diilin välikappaleena, jossa häntä tukee varauksetta hänen vastavalittu
varapresidenttiehdokkaansa Vance. Arveluttavaksi tämän suuntauksen tekee moni
asia. Trumpin Yhdysvalloilla ei ole Venäjään sellaista antipatiasuhdetta kuin
Harrsin/Bidenin Yhdysvalloilla. Entä jos Venäjä on osa Trumpin ”kauppoja”? Monet pienemmät valtiot voivat
altistua pahimmassa tapauksessa välirahaksi tässä kaupankäynnissä. Vanha
amerikkalainen sitoutuminen liberaaliin demokratiaan on vain yksi ulottuvuus
Trumpilla. Konservatiiviset, lähellä republikaaneja olevat ja vallan
keskittämistä tukevat ajatushautomot, tarjoavat mielellään neuvoja Trumpin
ohjenuoraksi. Trumpille tämä sopii, tunteehan hän viehtymystä
autoritaarisuuteen.
Todellisuudessa vallankäyttö ei ole näin suoraviivaista.
Republikaaneissa on paljon voimia, jotka
eivät halua tuhota sitä pohjaa, joka on
luotu toisen maailmansodan jälkeen.
Suomen perusteellinen sitoutuminen ensisijaisesti Yhdysvaltoihin,
toissijaisesti Natoon, voi sekin olla Suomen tulevaisuuden haaste. Viimeisin tieto
on, että Supo luovuttaa tietoja Natolle
sovitun mukaisesti. Onko kaikki kortit pistettävä yhden kortin varaan?